Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Tipasojan luontopolun uudistaminen palkittiin vuoden maisematekona

Palkintoraati kehui uudistettua luontopolkua helppokulkuiseksi sekä sopivan lyhyeksi.

luontopolku, Tipasoja, harju, maisema, luonto, metsä
Luontopolku sijaitsee helppokulkuisessa maastossa. Kuva: Maa- ja kotitalousnaiset / Pro Agria Kainuu
Markus Leskinen
Avaa Yle-sovelluksessa

Kainuun maa- ja kotitalousnaiset -yhdistys on palkinnut Sotkamossa sijaitsevan Tipasojan luontopolun uudistamisen vuoden maisematekona.

– Luontopolun kunnostus syntyi paikallisen kyläyhdistyksen, useiden maanomistajien ja luontopolun perustaneen yrittäjän yhteistyönä, maa- ja kotitalousnaisten Kainuun piirikeskuksen maiseman- ja luonnonhoidon asiantuntija Mariko Lindgren kertoo.

Lindgrenin mukaan luontopolku on myös helppokulkuinen ja sopivan lyhyt, joten se soveltuu hyvin myös lapsiperheille. Lastenvaunujen kanssa polulle ei kuitenkaan kannata lähteä.

Luontopolun varrella on rasteja, joissa käytetään QR-koodeja. Palkintoraadin mukaan digitaaliset kohdetiedot säästävät materiaaleja ja ne on myös helppo pitää ajan tasalla.

Kilpailu järjestettiin nyt neljännen kerran.

Raati kehui muun muassa teon yhteisöllisyyttä ja tapaa hyödyntää olemassa olevia resursseja. Maiseman- ja luonnonhoidon asiantuntijan lisäksi palkintoraadissa olivat mukana myös Kainuun Museon ja Kainuun Ely-keskuksen edustajat.

Kainuun maa- ja kotitalousnaisten piirikeskus toimii Pro Agria Kainuun alaisuudessa.

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä!

Suosittelemme