Villa Gyllenbergin taidemuseon seinälle on suurennettu valokuva. Kolme miestä istuu Salon Strindbergin autiossa näyttelysalissa apeissa avajaistunnelmissa.
On marraskuu vuonna 1917 ja yleislakko on juuri yltynyt väkivaltaiseksi Helsingin kaduilla. Kaksikymmentä ihmistä menettää henkensä mellakoissa.
Miehet ovat taiteilijat Tyko Sallinen, Juho Rissanen ja Alvar Cawén. Näyttelyporukkaan kuuluu lisäksi Marcus Collin, Juho Mäkelä ja Gabriel Engberg.
Kuusikon näyttelystä tulee taloudellinen floppi. Poliittisten levottomuuksien lisäksi kansakunta kärsii lamasta. Kukaan ei osta tauluja.
Onnettomien tähtien alla pystytetyn näyttelyn aikana kuusikko kutsuu ryhmäänsä yhdeksän nuoren polven modernistia, muun muassa kansalliskuvanveistäjäksi sittemmin nousseen Wäinö Aaltosen, akvarellisti Alex Matsonin ja pohjalaisista lakeuksistaan kuuluksi tulleen Eero Nelimarkan.
Porukka ottaa nimekseen Marraskuun ryhmä ajankohdan mukaan.
Villa Gyllenbergin taidemuseon näyttelyn Marraskuun ryhmä on kuratoinut nuori taidehistorioitsija Max Fritze. Hän innostui marraskuulaisista tehdessään gradutyötä ryhmän jäsenestä Mikko Carlstedtistä.
Näyttelyyn painopisteeksi Fritze valitsi tuntemattomammat marraskuulaiset taiteilijat ja harvoin nähdyt maalaukset.
Mutta palataan vielä Marraskuun ryhmän ensitunnelmiin.
Fritze arvelee, että ryhmä ei syntynyt perinteisen tulkinnan mukaan vain nuorten radikaalitaiteilijoiden halusta kapinoida. Syy on paljon arkisempi. Ryhmä perustettiin tarpeesta jakaa näyttelykustannukset taloudellisessa ahdingossa.
Kaikkiaan viisi yhteisnäyttelyä pidettyään Marraskuun ryhmä hajosi vuonna 1924. Raha oli jälleen alkanut liikkua ja taide myydä.
Tätä ennen marraskuulaiset ehtivät kuitenkin nousta taiteen suunnannäyttäjäksi Suomessa. He kuuluvat taidehistoriamme merkittävimpiin näyttelyryhmiin.
Napit vastakkain vanhojen mestarien kanssa
Marraskuulaiset olivat monipuolinen joukko keskenään ystävystyneitä ajan radikaalitaiteilijoita, yhteensä 14 miestä. Naisia ei joukkoon kuulunut. Suomalaisen modernismin ja ekspressionismin – siten myös Marraskuun ryhmän – taiteilijakuva oli korostetun maskuliininen.
Max Fritze kertoo, että vuonna 1924 taiteilija Ragnar Ekelundin vaimo Inkeri Siegberg kutsuttiin kerran mukaan Marraskuun ryhmän näyttelyyn. Näyttelyluettelossa häntä ei kuitenkaan mainittu.
Suuri osa ryhmän taiteilijoista tuli työväestöstä. Monet vanhemman polven taiteilijat pelkäsivät, että marraskuulaisista syntyy kuriton ja hallitsematon, vasemmalle suuntautunut taiteilijaproletariaatti. Pelko oli turha. Esimerkiksi sisällissodassa lähes kaikki ryhmän jäsenet pysyivät sitoutumattomina, kolme liittyi valkoisiin.
Kapinahenki yhdisti kyllä Marraskuun ryhmää, mutta heidän kapinansa ei suuntautunut politiikkaan, vaan menneen ajan kansallisromanttiseen taiteeseen ja sen edustajiin.
Marraskuulaiset eivät välittäneet kalevalaisista aiheista eivätkä ihannoiduista kansankuvauksista edeltäjiensä tapaan.
He ihailivat eurooppalaista modernismia, tunnetta korostavaa ekspressionismia ja kohdettaan geometrisin peruskuvioin monesta eri näkökulmasta samanaikaisesti kuvaavaa kubismia.
Ryhmän johtohahmo, Tyko Sallinen, oli jo vuonna 1912 riitautunut verisesti vaikutusvaltaisen kansallistaiteilijan Akseli Gallen-Kallelan kanssa. Suomen Taiteilijaseuran kokouksessa Sallisen sappi kuohui yli. Hän nousi tuoliltaan, käveli Gallen-Kallelan luo ja kuiskasi tämän korvaan: "Olette paskahousu!".
Harmittavan rehellistä kansankuvausta
Marraskuun ryhmän kaunistelematon ihmiskuva herätti suurta närää aikalaisissa. Suomalaiset eivät olleet tottuneet näkemään itseään niin rujosta peilistä.
Aiempi kansallisromanttinen taide oli totuttanut katsojat ihannoituun kuvaan kansasta, kaikessa vaatimattomuudessaankin yleviin ihmisiin. Marraskuulaisten ohjenuorana oli rehellisyys.
Esimerkiksi Tyko Sallisen maalausten ihmisiä vieroksuttiin itämaisen mongoloidisina, yltiörumina ja vääristyneinä. Elettiin rotuoppien aikaa ja nuorella Suomen kansakunnalla oli suuri tarve tuntea kuuluvansa läntiseen ihmisrotuun.
Aika, muoti ja ilmasto toivat tummat värit
Vaikka marraskuulaisten ihmiskuvausta vieroksuttiinkin, heidän tumma, maanläheinen väripalettinsa miellettiin hyvin suomalaiseksi.
Taidehistorioitsija Max Fritzen mukaan taiteilijaryhmän maalausten värimaailmaan vaikutti kuitenkin voimakkaasti kansainvälinen modernismi.
– Jos katsomme, millä väreillä Pablo Picasso, Georges Braque ja muut kubismin edelläkävijät maalasivat, huomaamme, että he käyttivät samanlaisia värejä kuin Marraskuulaiset. Suomessa oli 1910-luvun loppupuolen muotivirtaus maalata tummalla paletilla.
Toisaalta tummia sävyjä maalauksiin toivat myös levoton, kiihkeä aika, sisällisota ja lama.
Ahdistus ilmenee myös taulujen aiheissa. Marraskuulaiset maalasivat synkkiä syysmyrskyjä, autioita maisemia ja sisäänpäin kääntyneitä, apeita muotokuvia.
Kolmas syy marraskuulaisten tummiin väreihin on erikoinen.
– Taidetta selitettiin myös ilmastolla. Ajateltiin, että aidon ja rehellisen suomalaisen taiteen tulee heijastaa maamme ankaraa ilmastoa. Synkkyys nähtiin suomalaisille luonteenomaisena, kun taas valoisat ja värikkäät maalaukset koettiin vierasperäiseksi, Max Fritze sanoo.
Marraskuulaisiin mahtui kuitenkin monenlaista ilmaisua ja palettia, myös herkkää tunnelmointia ja valoisaa värienkäyttöä, kuten näyttely Villa Gyllenbergissä osoittaa.
Tuntemattomat ja unohdetut Marraskuulaiset
Villa Gyllenbergin näyttely Marraskuun ryhmä tarkentaa ja monipuolistaa taiteilijaporukasta luotua kuvaa ja nostaa tunnetuimpien marraskuulaisten rinnalle vähemmälle huomiolle jääneitä jäseniä.
Niinpä esillä eivät ole marraskuulaisen maalaustaiteen monumentaaliset pääteokset, Tyko Sallisen ekspressionistiset Jytkyt ja Hihhulit (molemmat vuodelta 1918).
Tuttujen teosten sijaan seinillä roikkuvat muun muassa Ilmari Aallon Van Gogh –vaikutteinen Kevätaurinko (1916), Ragnar Ekelundin hillitty Siltanäköala (1922) ja Anton Lindforsin Istuva poika (1922).
Näyttelyn helmiin kuuluu myös suurelle yleisölle lähes tuntematon, julkisuudessa vain harvoin nähty Mikko Carlstedtin monumentaalinen kansankuva Torikoju (1920–1921).
Riistaeläimiä torilla kauppaavaa äitiä ja poikaa kuvaava hieno maalaus riittää jo yksin syyksi vierailla Marraskuun ryhmän näyttelyssä Villa Gyllenbergissä.
Näyttely on esillä 24.2.2019 asti. Museo on auki keskiviikkoisin ja viikonloppuisin.