Mitä vastata lapselle tai teinille, joka kysyy: "Tuhoutuuko maapallo?"
Niin. Siinäpä pulma. Ei tuollaiseen kysymykseen voi äkkiseltään sanoa juuta eikä jaata.
Miten voisi vastata siten, että ei siirtäisi omaa ilmastoahdistustaan lapseen, mutta että vastaus olisi totuudenmukainen, realistinen ja samaan aikaan toiveikas?
– Itse vastaan tällaiseen kysymykseen, että uhkakuvat ovat vakavia ja että niitä ei voi peitellä. Mutta sanon myös, että ihmiskunnalla on runsaasti mahdollisuuksia toimia, varautua ja lieventää ongelmia, sanoo ympäristötutkija Panu Pihkala Helsingin yliopistosta.
Pihkala on itsekin isä: hänellä on 3- ja 5-vuotiaat lapset.
– Sanon myös, että ihmisellä on mahdollisuus elää merkityksellistä elämää ja pyrkiä mahdollisimman hyvään, vaikka kukaan ei tiedä täysin varmasti, miten tässä lopulta käy.
– Minä en lähde lupaamaan, että totta kai kaikki onnistuu, koska en pidä sellaista vastausta rehellisenä.
Lapselle ei kuitenkaan saisi sanoa, että kaikki loppuu.
– Olisi karmeaa, jos me välittäisimmme lapsille ja nuorille sellaisen viestin, että maailman tuhoutumiseen ei voi enää vaikuttaa. Meidän täytyy korostaa, että tämän tarinan loppua ei ole vielä lyöty lukkoon.
Jos aikuiset osaavat välittää lapselle viestin siitä, että ihmisellä on mahdollisuus parantaa ekosysteemin ja ja ihmisten olosuhteita, niin se vahvistaa paitsi toivoa, niin myös lisää halua toimia ympäristön hyväksi.
1. Tunnetko häpeää ja syyllisyyttä? Jos tunnet, älä siirrä omia tunteitasi lapseen
Ilmastoahdistus on todellinen asia: siitä voi seurata jopa psykosomaattisia oireita, kuten vatsakipua ja masennusta.
– Ahdistus johtuu usein siitä, että joku tunne tai jotkut tunteet eivät ole päässeet virtaamaan niin paljon kuin olisi hyväksi, Pihkala sanoo.
– Eri ihmisten kohdalla esiintyy varmaan erilaisia yhdistelmiä erilaisista tunteista. Osalla ihmisistä syyllisyyden ja häpeän tunteet ovat yksi merkittävä ulottuvuus.
Pihkalan mukaan ilmastonmuutos on niin kiperä asia, että vaikka siitä on tiedetty jo vaikka kuinka kauan, siitä on puhuttu vähän. Lapselle trauman siirtäminen ei kuitenkaan kannata.
– Vaikeneminen on huono ratkaisu, Pihkala sanoo.
Pihkalan mukaan erityisesti Pohjoismaissa elävillä ihmisillä on syyllisyyden ja häpeän suhteen vaikea tilanne, koska me tiedämme, että meidän kulutuksemme taso on maapallon mittakaavassa kestämätön. Samaan aikaan tiedämme, että Tyynellämerellä saaret vähitellen uppoavat, mikä saattaa aiheuttaa vaikeita kelvottomuuden tunteita.
– Tämä vaatisi avointa keskustelua ja käsittelyä siitä, mitkä yksilön mahdollisuudet ja vastuut ovat ja mikä niiden suhde on rakenteellisiin muutostoimiin.
Pihkalan mukaan vastuuseen liittyvästä ahdistuksesta voi seurata kahdenlaisia ongelmia:
– Yksi mahdollinen ongelma on se, että ihmiset vapauttavat itsensä vastuusta sen kautta, mitä minä kutsun nimellä uusi Kiina-ilmiö. Se tarkoittaa asennetta, että "mitä väliä näillä meidän teoillamme on, koska Kiina ja Intia".
– Toinen ongelma on se, että yksilöt ottavat liiaksikin vastuun koko tilanteesta. Juuttuminen loputtomaan syyllisyyden, riittämättömyyden ja häpeän tunteisiin ei auta.
Olisi karmeaa, jos me välittäisimmme lapsille ja nuorille sellaisen viestin, että maailman tuhoutumiseen ei voi enää vaikuttaa. Meidän täytyy korostaa, että tämän tarinan loppua ei ole vielä lyöty lukkoon.
ympäristötutkija Panu Pihkala
Pihkalan mukaan esimerkiksi paljon lentäviä ei kannata alkaa vainota: se ei ole kovin rakentavaa. On kohtuutonta olettaa, että kukaan pystyisi heti muuttamaan kaikkea, vaan yhteisön tätyy kestää tiettyä keskeneräisyyttä. Mutta samalla on mentävä eteenpäin, jotta kestävin tapa elää lopulta löytyy.
– Täydellisyyteen pyrkiminenkin, eli jatkuva riittämättömyyden tunne vie myös hirveästi voimavaroja. Pitää pyrkiä mahdollisimman suureen linjakkuuteen, mutta siihen pyrkiminen vaatii kärsivällisyyttä.
Pihkala muistuttaakin, että on tärkeää, että eniten ympäristöä kuormittaviin elämäntapohin tehdään muutoksia, mutta että siihen liittyy hyvin olennaisesti yhteiskunnallinen päätöksenteko. Yksilön vastuulle ei voi jättää kaikkea, Pihkala sanoo.
2. Lapsi ei ole syyllinen maapallon tuhoutumiseen
Mitä jos lapsi alkaa luulla, että maapallon tuhoutuminen on hänen syynsä?
Jos ennen lapset pelkäsivät isoa pahaa sutta tai ydinsotaa, nykyään voi olla vaara, että lapsi alkaa pelätä ja nähdä painajaisia ympäristökatastrofista ja maailman tuhoutumisesta.
Mitä jos lapsi alkaa ajatella, että syy on lapsessa itsessään? Mitä jos lapsi alkaa luulla, että hän tuhoaa maailman, jos hän laittaa roskan väärään paikkaan tai matkustaa lentokoneella?
– Tämä on aivan olennainen kysymys, sanoo Pihkala.
– On kauhean olennaista, että näistä asioista pystytään puhumaan. Aikuisten täytyy pystyä luomaan sellainen ilmapiiri, että me pidämme toisistamme huolta ja että lapsella säilyy turvallinen olo.
– Aikuisen vastuulla on myös lasten kasvattaminen siihen, että omilla valinnoillaan voi vaikuttaa. Se on todella tärkeää.
Mitä jos lapsi tai nuori ihmettelee, miksi aikuiset eivät estä ilmastonmuutosta? Pihkala vinkkaa, että lapselle voi kertoa, että vaikka siltä saattaa tuntua, niin maailmassa on paljon aikuisia, jotka pyrkivät vaikuttamaan asioihin.
Pihkala puhuu ympäristökasvatuksen yhteydessä porttiteoriasta.
– 5-vuotiaalla se voi olla roskien keräämistä pihdeillä, mutta se voi hyvin johtaa siihen, että 15-vuotiaana nuori lähtee itse osoittamaan mieltään eduskuntatalon portaiden eteen.
3. "Ymmärrän, että kierrättäminen voi tuntua pieneltä asialta, koska ongelmat ovat niin valtavia"
Ymmärrys lapsen ja nuoren tunteita ja ajatuksia kohtaan toimii ilmastokatastrofista keskusteltaessa. Pihkala puhuu tunteiden validioimisesta eli siitä, että osoittaa ymmärtävänsä toisen ihmisen tunteita.
Mitä vastata, jos lapsi esimerkiksi kysyy: "Mitä järkeä on kierrättää ja lajitella roskia, kun kaikki eivät sitä kuitenkaan tee?"
– Voisi esimerkiksi sanoa, että minä ymmärrän, että kierrättäminen voi tuntua pieneltä asialta, koska nämä ongelmat ovat niin valtavia. Sitten voi puhua siitä, että valtamerikin koostuu pienistä pisaroista.
Lapselle tai nuorelle voi myös kertoa, että vaikka meillä kulutetaan paljon, niin Suomessa osataan kierrättää niin hyvin, että muualla maailmassa meistä voidaan ottaa mallia. Sitten muuallakin opitaan kierrättämään ja että siitä kannattaa olla ylpeä.
– Suomalaisten pitäisi entistä useammin muistaa onnistumisia ja toivon merkkejä. Jos ajatellaan vaikka minkälaisia teknologisia innovaatioita Suomessa on tehty, niin meillä on tosi vähän siitä tietoa.
Pihkala muistuttaa, että jos ajatellaan esimerkiksi ilman- tai vesiensuojelua, niin Suomessa on tehty todella paljon sen eteen, jos nykytilannetta vertaa vaikka 1960-lukuun.
Lapselle tai nuorelle voi vaikka kertoa, että koska jätteiden kierrätys on saatu Suomessa toimimaan niin hyvin, niin senkin takia sitä kannattaa jatkaa.
Onnistumiset luovat sekä optimismia, toivoa että hyvää mieltä sekä yksilölle että yhteisölle.
4. Jos lapsi ei puhu, hän ei ehkä tiedä ilmastonmuutoksesta – tai sitten häntä pelottaa
Miksi aikuisen oma suhde ilmastonmuutokseen ja sen herättämiin tunteisiin kannattaa selvittää ja käsitellä?
Siksi, että syntyisi herkkyys huomata lapsen tuntemukset ja että osaisi ottaa ne myös vastaan. Pihkalan mukaan oma suhde ja tunteet ilmastonmuutokseen kannattaa käydä läpi vaikka kaverin kanssa.
– Ahdistuksen riittävä käsittely ei tarkoita onneksi monen vuoden psykoterapiaa, vaan sitä, että on vaikka omien tuttaviensa kanssa puhunut asiasta ja vähän kuulostellut, että mitä minä itse tästä tunnen.
– Se, että tätä asiaa on ihan suusanallisesti käsitelty, niin se vähentää todennäköisyyttä, että kommunikaatiotilanteessa tulisi välitettyä omia vaikeita tunteita lapselle.
Omien tunteiden käsittely auttaa paitsi vastaamaan lapsen kysymyksiin, myös ylipäätään huomaamaan, milloin lapsen kanssa kannattaa tai pitää keskustella asiasta.
– Jos lapsi ei puhu asiasta puhu, niin yksi syy saattaa olla se, että hän ei vielä tiedä siitä, eikä sitä silloin tarvitse pienelle lapselle vielä välttämättä tuodakaan esiin, Pihkala sanoo.
– Mutta toinen mahdollisuus on se, että lasta huolestuttaa, ahdistaa ja pelottaa, minkä takia hän ei puhu siitä. Tämä vaatii tiettyä valppautta vanhemmilta.
Lapselta ei tarvitse joka viikko urkkia, mitä hän ilmastonmuutoksesta ajattelee, mutta hereillä kannattaa olla
Ympäristötutkija Panu Pihkala
Koska ympäristöongelmat ovat muuttuneet vakavimmiksi ja ajankohtaisemmiksi, niistä puhutaan enemmän ja yhä nuoremmat lapset kuulevat niistä. Siksi vanhempien ja muiden aikuisten on hyvä valmistautua puhumaan aiheesta pientenkin lasten kanssa.
– Nyt on sosiaalinen media ja näistä asioista puhutaan muutenkin paljon aikuisten kesken, koska kyseessä on niin merkittävä ongelma. Puhuminen on hyvä asia, mutta nykyään sangen pienetkin lapset tästä kuulevat ja se tuo tarpeen käsitellä aihetta.
Pihkala sanoo, että aiemmin oli helpompaa suunnitella esimerkiksi kouluihin ympäristökasvatusta sen mukaan minkä ikäisiä lapset ovat eli minkä ikäisten kanssa olisi hyvä alkaa puhua mistäkin asioista.
Aikuisen kannattaakin olla kuulolla lapsen tuntemuksista ja kysymyksistä ilmastonmuutoksen suhteen. Lapsilähtöisyys on päivän sana.
Eli jos lapsi ei 5-vuotiaana tiedä mikä on ilmastonmuutos, ei sitä kannata alkaa hänelle tuputtaakaan ja lietsoa turhaa pelkoa?
– Pääsääntöisesti niin, mutta olisi kuitenkin hyvä riittävän säännöllisesti vähän kuulostella asiaa lapselta.
Pihkalan oma 5-vuotias on kerännyt roskapihdeillä metsästä roskia pienestä pitäen. Hänen ymmärryksensä taso ympäristöasioista on tällä hetkellä se, että häntä harmittaa, kun metsiä kaadetaan ja että ihmiset heittävät roskia maahan.
– Hän on kuullut sanan ilmastonmuutos, mutta hän ei vaikuta olevan siitä yhtään huolissaan. Nyt kuitenkin tiedän, että hän tuntee sanan ilmastonmuutos ja että jossakin vaiheessa hän alkaa varmasti kysellä, mitä se tarkoittaa, Pihkala sanoo.
– Ei siitä tarvitse mitään painetta ottaa, niin että joka viikko alkaa lapselta urkkia mitä hän tietää ja mitä ajattelee, mutta kannattaa olla hereillä sen suhteen.
**Panu Pihkalan blogissa lisää vinkkejä: **
https://ekoahdistus.blogspot.com/2018/11/miten-puhua-lapselle-ilmastonmuutoksesta.html