Tämänvuotisen Suomen Kuvalehden journalistipalkinnon saa Ilta-Sanomien toimittaja Arja Paananen. Hän on Venäjään erikoistunut toimittaja, joka on seurannut kohdealuettaan jo noin kolmen vuosikymmenen ajan.
Raati kiittelee Paanasen työn jälkeä: ”Paananen osaa kirjoittaa suoraan suomalaiselle yleisölle juuri meille tärkeistä asioista. Hän välttää yleisimmät suomalaisen Venäjä-uutisoinnin karikot: sekä kirjoituspöydän makuisen analysoinnin että alarmistiset paniikkihuudot. Hän osaa tehdä merkittävästä kiinnostavaa.”
Lisäksi Paanasen paikallistuntemus, osaaminen ja kielitaito mahdollistavat sen, että hän ei koskaan ole tulkkien tai muiden avustajien varassa, vaan pystyy toimimaan itsenäisesti, raati toteaa.
Palkinto on myös tunnustus iltapäivälehtien uutishankinnalle ja taustoittavalle työlle. Raati toteaa, että vaikka iltapäivälehtiä kritisoidaan usein, on syytä muistaa, että ne tekevät myös erittäin syvällistä journalismia. "Siitä Arja Paananen ja hänen työnsä on lähes päivittäinen, elävä, näkyvä ja laajasti luettu esimerkki”.
Suomen Kuvalehden journalistipalkinto jaettiin nyt jo 44. kerran. Palkintosumma on 10 000 euroa.
Lisäksi raati myönsi kunniamaininnan Sunnuntaisuomalaisen ulkoasuvastaavalle Anniina Louhivuorelle. Raadin mukaan hänen ”rohkea, vahva ja jopa provosoiva visuaalinen linjansa on Sunnuntaisuomalaisen 20 vuoden ilmestysajan kuluessa muuttunut olennaiseksi osaksi liitteen journalistista linjaa”.
Palkintoraatiin kuuluivat toimittaja ja kouluttaja Hanna Jensen, pääkirjoitustoimittaja Matti Kalliokoski, päätoimittaja Jouni Kemppainen, kirjailija Sirpa Kähkönen ja päätoimittaja Sirpa Puhakka. Lautakunnan puheenjohtajana toimi päätoimittaja Ville Pernaa.