Kansainvälisen jalkapalloliiton puheenjohtajan Gianni Infantino on väläytellyt jälleen mahdollisuutta, että MM-turnauksen joukkuemäärä nousee 48 ryhmään jo Qatarin-turnauksessa 2022.
Infantino puhui keskiviikkona Kuala Lumpurissa Aasian jalkapalloliiton vuotuisessa kongressissa. Aiemmin hän on maininnut asiasta muun muassa Venäjän MM-kisojen yhteydessä.
– Olemme päättäneet kasvattaa joukkueiden lukumäärän MM-kisojen lopputurnauksessa 32:sta 48:aan vuonna 2026. Onko näin jo 2022? Se on mahdollista, se on mahdollista. Miksei? Infantino pyöritteli AFP:n mukaan.
Uudistusta on suunniteltu tehtäväksi niin, että Aasian kiintiö nousisi nykyisestä neljästä joukkueesta ja yhdestä karsintapaikasta, kahdeksaan joukkueeseen ja yhteen karsintapaikkaan.
– Teillä on suurempi mahdollisuus (päästä kisoihin). Se on mahdollista, toteuttavissa. Keskustelemme qatarilaisten ystäviemme kanssa. Keskustelemme monien alueen ystäviemme kanssa. Toivomme, että niin käy. Meidän pitää ainakin yrittää, Infantino sanoi.
Qatarin väitetty tuki terrorismille on tulehduttanut välit Saudi-Arabian, Bahrainin, Arabiemiraattien ja Egyptin kanssa. Naapureita kuitenkin tarvittaisiin apuun, jos kisoja laajennettaisiin.
Fifan puheenjohtaja siis liihottaa rauhan kyyhkysen lailla maaperälle, jolle se päätti antaa kisat 2010. Tuolloin järjestön johdossa oli vielä Sepp Blatter.
Human Rights Watch -järjestön mukaan Qatarin MM-kisojen työmailla on kuollut vuosittain satoja työntekijöitä. Syynä ovat vaaralliset työolosuhteet ja hengenvaarallinen kuumuus.
Työsopimukset saattaneet olla esimerkiksi sellaisia, että maahan saapuneelta ihmiseltä on riistetty matka-asiakirjat ja pantu tämä tekemään töitä palkatta. Luvatut palkat ovat saattaneet jäädä maksamatta kokonaan ja kotimaahan on palattu varattomina, kuten ihmisoikeusjärjestö Amnesty International kertoi syyskuussa.
Maan hallinto on luvannut muutoksia työntekijöiden oloihin ja työsopimusten ehtoihin, mutta raportteja puheiden toteutumisesta odotellaan.
Yksinkertaistetusti, yksi maailman rikkaimmista maista on ollut valmis uhraamaan maailman köyhimpien henkiä, jotta Fifan kruununjalokivi voi hohtaa vajaan neljän vuoden kuluttua.
Nyt jalkapallon kattojärjestön puheenjohtaja kampanjoi lupaamalla lisää paikkoja jo seuraavalle MM-areenalle. Fifan puheenjohtajavaali on edessä ensi vuonna ja Infantino pullisteli Kuala Lumpurissa, että hänellä on 180 jäsenliiton kannatus. Yhteensä Fifaan kuuluu 211 liittoa.
Joukkuemäärän laajentaminen 16:lla on operaatio, joka vaatisi paitsi apua Qatarin naapurimailta, myös todennäköisesti toisi lisää työtunteja. Siinä yhtälössä työntekijöiden asema on kaikista heikoin.
Infantinon taktiikka on takavuosilta tuttu. Sepp Blatter piti asemansa vankkana liehittelemällä pieniä jalkapallomaita ja laajentamalla eri maanosien osallistumiskiintiöitä.
Koska Fifassa kaikilla liitoilla on yksi ääni, taktiikka toimii. Jos saa taakseen riittävästi maita, jotka haluavat nostaa asemaansa jalkapalloperheessä, selkänojaa riittää.
– Tiedätte, että vaali lähestyy. Olen ilmoittanut olevani ehdolla ja saanut jo 180 tukikirjettä. Aasiasta puuttuu enää jokunen, Infantino totesi keskiviikkona.
Lue myös:
Fifan puheenjohtaja: MM-jalkapallo voisi laajentua jo Qatarissa 2022