OSLO. Täällä urheilija saa, mitä tarvitsee. Se käy nopeasti selväksi, kun saavumme norjalaisen huippu-urheilun hermokeskukseen Olympiatoppeniin.
Olemme parinkymmenen minuutin ajomatkan päässä Oslon keskustasta. Kaupunkimaisema on vaihtunut idylliseen ja rauhalliseen ympäristöön luonnon keskellä. Lähellä riittää mäkiä, joihin paikalliset ampaisevat kuntoilemaan. Maisemaa kaunistaa järvi, jonka läheisyydessä koulu- ja päiväkotiryhmät liikkuvat ja leikkivät.
Hengitys höyryää aamun viileässä ilmassa. Sisällä Olympiahallissa valmentajien kupeissa höyryää kahvi, kun maratonin edellinen Euroopan ennätysmies Sondre Nordstad Moen valmistautuu päivän ensimmäiseen treeniin.
Ohjelmassa on kuntouttava harjoitussessio, jossa keskitytään liikkuvuuteen. Yhtä urheilijaa varten paikalla on kolme valmentajaa, yksi fysioterapeutti ja Olympiatoppenin mediavastaava.
He huolehtivat, että loukkaantumisista kärsinyt Moen saa parasta mahdollista kuntoutusta. Mediavastaava katsoo, ettei suomalaistoimittaja ala kysellä tähtijuoksijalta kysymyksiä liian aikaisin. Kuvata saa, mutta päivän harjoitukset on hoidettava ennen haastattelua.
Ehkä on aika jättää Moen hetkeksi rauhaan ja siirtyä yläkertaan jututtamaan johtoporrasta. Mediavastaava Halvor Lea ohjaa toimittajan ja kuvaajan Olympiatoppenin huippu-urheilujohtajan Tore Øvrebøn huoneeseen.
Norja haluaa menestyä kaikissa lajeissa
Norjan mikalehtimäki ottaa meidät hymyillen vastaan. Selitän Øvrebølle, miksi olemme täällä.
Norja on käsittämättömän menestynyt urheilumaa. Viime talvena norjalaiset voittivat Pyeongchangissa 39 mitalia, joka oli talviolympialaisten uusi ennätys.
Tänä vuonna menestys on ollut hyvää myös kesälajeissa. Suunnistuksen MM-kisoissa Norja voitti mitalitilaston kolmella kultamitalillaan. Soudussa tuli kaksi Euroopan mestaruutta. Yleisurheilun EM-kisoissa saldona oli viisi mitalia.
Øvrebø johtaa norjalaista huippu-urheilua, jonka hermokeskuksessa olemme. Annetaan siis hänen selittää, mistä Olympiatoppenissa on kyse.
– Olympiatoppen on ennen kaikkea tapaamispaikka. Huippu-urheilussa on kyse ihmisistä, ja ihmiset tarvitsevat toisia ihmisiä kehittyäkseen. Pääidea on, että tämä on tapaamispaikka huippu-urheilijoille, asiantuntijoille ja johtajille, Øvrebø sanoo.
Olympiatoppen on kuin Suomen Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikkö, Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus ja urheiluopisto samassa paketissa.
Øvrebøn mukaan Olympiatoppenilla on kolme keskeistä tehtävää: maan parhaiden urheilijoiden päivittäisen harjoittelun laadun varmistaminen, maajoukkuetoiminnan ilmapiiristä ja ihmissuhteista huolehtiminen sekä kilpailutapahtumien kuten arvokisamatkojen suunnittelu ja toteutus.
Yksinäisyys on asia, joka on läsnä huippu-urheilussa, koska urheilija on niin paljon poissa normaalielämästä.
Håvard Haukenes
Tästä alkaa pitkä ja polveileva keskustelu norjalaisesta huippu-urheilujärjestelmästä ja maan urheilukulttuurista.
Yritän selvittää, miksi Norja menestyy etenkin kestävyyslajeissa. Pyeongchangin mitaleista lähes kaksi kolmasosaa tuli kestävyyslajeista eli maasto- ja ampumahiihdosta, yhdistetystä ja pikaluistelusta. Kesälajeissa Norja pärjää erinomaisesti muun muassa soudussa, suunnistuksessa, triathlonissa sekä yleisurheilun kestävyysmatkoilla.
– Meillä on pitkät perinteet kestävyyslajeissa. On vaikea sanoa, miksi menestymme niissä lajeissa. Ehkä sillä on tekemistä sen kanssa, miten norjalaiset ovat yhteydessä luontoon. Vapaa-ajan viettäminen ulkona tulee ihmisille luonnollisesti.
Øvrebø ei halua profiloida Norjaa pelkästään kestävyysurheilumaaksi. Hän muistuttaa tunnin kestävän haastattelun aikana monta kertaa, että Norjassa riittää lahjakkuutta ja perinteitä myös voima- ja nopeuslajeissa.
Kestävyyslajeissa menestymisen salaisuus jää selvittämättä, mutta yksi asia tulee selväksi. Norja haluaa menestyä kaikissa mahdollisissa urheilulajeissa. Täällä ei olla menossa niin sanottuun Tanskan malliin, jossa pelimerkit sijoitetaan vain muutamaan potentiaaliseen menestyslajiin.
Tällä hetkellä Olympiatoppenissa pohditaan, miten Norja nousisi kesälajeissa uudelle tasolle. Rion olympialaisissa Norja saavutti vain neljä mitalia. Kahden vuoden päästä Tokiossa tavoitteena on kahdeksan mitalia.
Øvrebø myöntää, että se on helpommin sanottu kuin tehty. Paratiisissakin on ongelmansa.
Maan paras urheiluosaaminen löytyy yhdestä osoitteesta
Täällä urheilija nähdään myös ihmisenä. Haastattelun jälkeen Øvrebø laskeutuu norsunluutornistaan ruohonjuuritason tekijöiden pariin. Maratoonari Moen vetää päivän toista treeniään Olympiatoppenin kuntosalilla. Øvrebø menee juttelemaan, kyselee miten kuntoutus sujuu.
Olympiatoppen ei ole mikään uusimpia teknologisia herkkuja sisältävä avaruuslaboratorio. Kuntosali on aivan tavallinen kuntosali ja komeasti nimetty Olympiahalli muistuttaa puolapuineen suomalaisen alakoulun liikuntasalia.
Prameiden puitteiden sijaan täältä löytyy uusinta tietoa. Maratoonari Moen hakee Olympiatoppenista asiantuntemusta.
Moenia ei normaalisti juuri näe Olympiatoppenin tiloissa. Hänen valmentajansa on italialainen ja hän viettää paljon aikaa ulkomailla, etenkin Keniassa. Olympiatoppenilla ei ole myöskään paljon annettavaan varsinaiseen juoksuharjoitteluun.
Tällä hetkellä Moen kuntoutuu loukkaantumisestaan, mihin hän tarvitsee asiantuntija-apua.
– En voi juosta kahdeksaan viikkoon, joten sinä aikana voin keskittyä heikkouksieni vahvistamiseen. Täällä on urheilun eri osa-alueiden asiantuntijoita, jotka auttavat minua tekemään oikeita asioita ja varmistavat, etten tee liikaa ja riko itseäni lisää, Moen sanoo.
Moen on yksi niistä urheilijoista, joilta voi odottaa menestystä Tokion olympialaisissa. Edellisestä eurooppalaisen miesjuoksijan saavuttamasta maratonin olympiamitalista on tosin jo jonkin verran aikaa. Italian Stefano Baldini voitti olympiakultaa Ateenassa 2004.
– Ei pidä pelätä, vaan kulkea omaa tietään. Katso vaikka Karsten Warholmia, jonka tausta on ottelusta. Hän päätti erikoistua 400 metrin aitajuoksuun. Tai Ingebrigtsenin perhettä. He eivät mieti liikaa, mitä muut tekevät.
Toinen omaa tietään kulkeva kesälajien norjalainen mitaliehdokas on kilpakävelijä Håvard Haukenes, joka tekee suomalaisvieraisiin välittömän vaikutuksen esittelemällä kielitaitoaan.
– Mitä kuuluu, kukkuluuruu. Hei sun heiluvilles. Yksi, kaksi, kolme, neljä, viisi, kuusi, Haukenes luettelee leveän virneen kera.
Nämä jäätä murtavat lauseet Haukenesille on opettanut suomalaiskävelijä Jarkko Kinnunen.
Iloisesta norjalaiskävelijästä löytyy nopeasti myös vakavampi puoli. Haukenes alkaa kertoa Olympiatoppenin sosiaalisesta ulottuvuudesta. Täällä hän on tutustunut muihin huipputason urheilijoihin, joiden tarjoama vertaistuki on hänelle mittaamattoman arvokasta.
– Yksinäisyys on asia, joka on läsnä huippu-urheilussa, koska urheilija on niin paljon poissa normaalielämästä. Mahdollisuus jakaa kokemuksia muiden urheilijoiden kanssa tekee olon paremmaksi, sanoo Haukenes, joka viettää suuren osan ajastaan ulkomailla.
Noin 400 norjalaisella maajoukkueurheilijalla on oikeus käyttää Olympiatoppenin palveluita ilmaiseksi. Osa urheilijoista harjoittelee Olympiatoppenissa vakituisesti, toiset tulevat Moenin ja Haukenesin tavoin silloin tällöin hakemaan asiantuntija-apua ja lisämausteita harjoitteluun.
Täältä hankitaan suhteita, joista on hyötyä muussakin harjoittelussa. Esimerkiksi Haukenes lähti lokakuussa Sierra Nevadaan, jossa leireili kävelijöiden lisäksi norjalaisia melojia, soutajia ja juoksijoita.
Leireillä luodaan pohja, joka on yksi syy norjalaisen kestävyysurheilun menestykseen.
– Korkean paikan harjoittelu on menestyksen salaisuus. On hyvä olla noin 2 000 metrissä, silloin saa parhaat tulokset. Olen ollut tänä vuonna neljä kuukautta korkean paikan leireillä. Norjassa olen viettänyt vain kuukauden, Haukenes kertoo.
Oli lähellä, että Haukenes olisi joutunut luopumaan saavutetuista eduistaan. Jos Haukenes olisi epäonnistunut Berliinin EM-kisojen 50 kilometrin kävelyssä, hän olisi todennäköisesti pudonnut Olympiatoppenin tukemien urheilijoiden ryhmästä.
Kesän 2017 MM-kisoissa Lontoossa keskeyttänyt Haukenes taisteli Berliinissä neljänneksi ja huokaisi helpotuksesta.
Olympiatoppeniin pääsevät vain lajiensa valiot
Olympiatoppenissa urheilija saa, mitä tarvitsee. Ei tarvitse kuitenkaan kävellä kuin parisataa metriä viereiselle yleisurheilukentälle, joka on täynnä urheilijoita, jotka ottavat sen, mitä saavat.
Kilpailu on Norjassa äärimmäisen kovaa. Olympiatoppenin urheilijoiksi kelpaavat vain lajiensa valiot.
Yleisurheilukentällä harjoittelevat kestävyysjuoksijat Thomas Byrkjeland, 20, ja Sondre Juven, 19, ovat lajeissaan erittäin lahjakkaita, mutta he ovat tarvinneet onnea päästäkseen ulkomaille leireilemään.
– Olen ollut melko onnekas, koska seurallani IK Tjalvella on hyvä taloudellinen tilanne. He sponsoroivat minun harjoitusleirejäni ja auttavat, jos tarvitsen harjoitusvälineitä tai muuta, Byrkjeland sanoo.
Suomessa Byrkjeland ja Juven olisivat superlupauksia. Kalevan kisoissa Byrkjeland olisi ennätyksellään saavuttanut 3000 metrin esteissä SM-hopeaa ja Juven olisi voittanut ennätyksellään 1500 metrin Suomen mestaruuden. Norjassa he ovat lahjakkuuksia muiden joukossa.
Heidän on turha haaveilla valtion rahallisesta tuesta. Se aiheuttaa omat haasteensa, mutta toisaalta tilanne motivoi.
– Jos kehittyy joka vuosi ja nousee ammattilaisten joukkoon, silloin saa tukea myös Olympiatoppenilta. Se on hyvä asia norjalaisessa urheilujärjestelmässä, Juven sanoo.
Olympiatoppenin urheilijaryhmään pääseminen ei tee autuaaksi. Huippu-urheilukeskuksen palveluita käyttävistä 400 urheilijasta noin 250 on stipendiurheilijoita, jotka saavat valtiolta tukea noin 6 000–12 000 euroa vuodessa. Tukisummat ovat samaa luokkaa kuin Suomessa.
– Minun täytyy asua setäni luona Oslossa, koska minulla ei ole mitään tuloja. Saan jonkin verran tukea Olympiakomitealta ja yleisurheiluliitolta. He auttavat minua matkakuluissa, mutta tämä on silti taloudellisesti haastavaa, kertoo Tokion olympialaisten kävelyn mitaliehdokas Haukenes.
Tämä kuulostaa tutulta. Yle Urheilun vuonna 2016 teettämän kyselyn mukaan yli puolet suomalaisista huippu-urheilijoista elää köyhyysrajalla. Mielikuva Norjasta on jonkinlainen huippu-urheilijan paratiisi, mutta todellisuudessa siellä painitaan samanlaisten ongelmien kanssa.
Olympiatoppenin vuosibudjetti on noin 155 miljoonaa Norjan kruunua eli noin 16 miljoonaa euroa. Summasta noin kymmenen prosenttia jaetaan stipendeinä urheilijoille.
Suomen huippu-urheiluyksikön vuosibudjetti on noin kymmenen miljoonaa euroa.
Emme ole hyviä hankkimaan rahaa, olemme hyviä käyttämään sitä.
Tore Øvrebø
Olympiatoppenin rahat tulevat pääasiassa veikkausvoittovaroista. Alle kymmenen prosenttia rahoituksesta tulee sponsoreilta ja Kansainväliseltä Olympiakomitealta. Rahoitus rakentuu siis käytännössä samalla tavalla kuin Suomessa.
Suomen kanssa yhteistä on myös, ettei rahaa tunnu olevan tarpeeksi.
– Olemme iloisia jokaisesta kruunusta, jonka saamme, mutta mielestämme tarvitsemme lisää, jotta pystymme kehittämään vähemmän suosittuja lajeja, huippu-urheilujohtaja Øvrebø sanoo.
Raha jakautuu epätasaisesti lajien kesken
Norjalaiseen huippu-urheiluun panostetaan jonkin verran enemmän kuin Suomessa. Myös Norjan urheilun saamat sponsoritulot ovat suuremmat kuin Suomessa.
– Valtion tuen jälkeen loput rahoista tulevat urheilua sponsoroivilta yrityksiltä. Sen vuoksi suosituimmat lajit ja urheilijat saavat merkittävän osan tuosta rahasta. Rahat eivät jakaudu optimaalisesti huippu-urheilun kesken, Øvrebø kertoo.
Norjassa valtaosan sponsorirahoista vie luonnollisesti maastohiihto, joka on kansallislajin asemassa. Seuraavana jonossa ovat muut talvilajit, joissa Norjassa on totuttu menestymään.
Kesälajeissa voidaan vain uneksia maastohiihdon saamista tuloista. Raha on Øvrebøn mukaan suurin syy, miksi Norja ei pärjää kesälajeissa, ainakaan vielä.
– Moni urheilija tarvitsisi lisää rahaa, jotta he voisivat elää huippu-urheilijan elämää. Nyt heidän täytyy tehdä jotain muuta töitä sivussa tai elää köyhää elämää, joka häiritsee optimaalista palautumista, ravintoa ja harjoittelua.
Øvrebøn mukaan Norjalla on Tokion olympialaisissa hyvät mitalimahdollisuudet muun muassa soudussa, yleisurheilussa, triathlonissa ja beach volleyssä. Riossa mitaleita tuli myös kreikkalais-roomalaisesta painista ja naisten käsipallosta.
Kahdeksan mitalin tavoitteen saavuttamiseksi tarvitaan kuitenkin lisää rahaa.
– Emme tarvitse rahaa urheilun parissa työskentelevien ihmisten omaisuuden kerryttämiseen, vaan päivittäisen tekemisen laadun parantamiseen, Øvrebø kertoo.
– Emme ole hyviä hankkimaan rahaa, olemme hyviä käyttämään sitä. Tarvitsemme varainhankintaan apua valtiolta, isoilta yrityksiltä ja urheilujärjestöiltä.
Huippukävelijä Haukenesin mukaan ulkomaan leirien ja muun harjoittelun sekä kisamatkojen kustannukset kyllä hoituvat, mutta urheilusta ei jää käteen palkkaa, jolla voisi rahoittaa normaalia elämää.
– Olisi helpompaa, jos olisi varaa omaan asuntoon ja itsenäiseen talouteen. Tilanne on todella vaikea. Se on vaikea kaikille urheilijoille, Haukenes sanoo.
Urheiluhenkeä vaalitaan huolellisesti
Rahoitus on huippu-urheilun ikuisuusongelma, johon tuskin koskaan saadaan ratkaisua. Sitä odotellessa Norjassa keskitytään sellaisiin asioihin, jotka eivät vaadi lisärahoitusta.
Kävelemme iltapäivällä Olympiatoppenin lähiympäristössä. Järven rannalla lapset liikkuvat ja leikkivät hymy huulillaan. Rannalta lähtee lenkkipolun huipennus, viimeinen raskas mäki, jota norjalaisjuoksijat nousevat toinen toistaan tsempaten.
Toisella puolella Olympiatoppenia on alamäki, jota pitkin kesähiihtokouluun osallistuvat lapset laskevat rullasuksillaan.
Kaikesta huokuu urheilun ilo ja kannustava ilmapiiri.
Tätä aitoa urheiluhenkeä vaalitaan huolellisesti myös Olympiatoppenin seinien sisäpuolella. Huippu-urheilu ei saa olla synonyymi vakavalle puurtamiselle.
Pyeongchangin olympialaisissa Tore Øvrebø kertoi kansainväliselle medialle, että Norja tuli talvikisoihin ennen kaikkea pitämään hauskaa. Toinen tavoite oli, että joukkueen jäsenet ovat Koreasta lähtiessään vähintään yhtä hyviä ystäviä kuin sinne tullessaan. Kolmas tavoite oli voittaa 30 mitalia. Kaikki tavoitteet täyttyivät kirkkaasti.
– Meille urheilussa on kyse ihmisistä ja ihmisten kehittymisestä. Sen vuoksi emme keskity pelkästään urheilun osa-alueisiin, Øvrebø sanoo nyt.
Siksi Olympiatoppenin yksi päätehtävistä on maajoukkueiden ilmapiiristä ja ihmissuhteista huolehtiminen.
Kuten Øvrebø sanoo, Olympiatoppen on ennen kaikkea kohtaamispaikka. Sen arvoa ei voi mitata rahassa.
Täällä urheilija saa, mitä tarvitsee. Toisia ihmisiä.
Lue myös: