Kemijoen Isohaaran voimalaitoksella on viime kesän ajan testattu uutta innovaatiota, Kalasydäntä. Laite hyödyntää perinteistä lappoperiaatetta ja tulokset näyttävät tällä hetkellä hyviltä.
Keminmaan Isohaarassa on tänä kesänä käynyt kuhina, koska kaloja on noussut perinteisten kalaportaiden kautta ennätysmäärä. Lisäksi testissä olleen, valtion kärkihankerahoitusta saaneen kelluvan Kalasydämen kautta on kulkenut kaloja. Laitteen tarkoituksena on siirtää kalat putkia myöten voimalaitoksen ohi, yläaltaaseen. Tämän kesän testissä kalat ajettiin vain koneen läpi ala-altaassa.
Lapin ammattikorkeakoululla oli oma rooli kesän testauksissa, sen tehtävänä oli kalojen tunnistaminen ja laskeminen kamerajärjestelmän avulla.
– Kamerajärjestelmä opetettiin tunnistamaan lohi, sanoo Kalasydän Oy:n toimitusjohtaja Tarmo Aittaniemi.
Putkissa on ollut lähes ruuhkaa. Kalasydämen kamera tunnistikin lohiksi 282 kalaa reilun kuukauden toiminta-aikana. Putken läpi kulki paljon muitakin kaloja.
– Yhdestä videosta laskimme, että puolessa tunnissa putkesta meni 500 kappaletta kaloja, mutta meidän kamerajärjestelmä ei laskenut niitä lohiksi, Aittaniemi jatkaa.
Kemijoesta löytyy jokeen leimautunutta villilohta
Perinteiset Isohaaran kalatiet toimivat kesäkuun alusta lokakuun loppuun. Kaikkiaan niitä pitkin ylös meni yli 8300 kalaa, joista puolet nousi yläaltaaseen asti. Suurin osa kaloista oli lohia.
Tulos on edelliseen kesään verrattuna moninkertainen.
– Osa niistä on villiä kalaa eli niiden alkuperä on niistä kaloista, jotka ovat syntyneet Ounasjokivarressa ja ovat nyt sitten palaamassa takaisin sinne, sanoo Lohijokitiimin toiminnanohjaaja Jukka Viitala.
– Ne ovat niitä nousevia kaloja, mitä olemme toivoneet jo useamman vuoden ajan. Varmasti tämä nouseva kala on ottanut mukaan osaksi tätä velvoitekalaa, mitä on istutettu tähän jokisuuhun, Viitala jatkaa.
Vuosien pitkäjänteinen työ kalateiden kehittämiseksi tuottaa siis lopulta tulosta.
Kalasydäntä vasta viritetään toimimaan tehokkaasti. Siitä on tulossa haastaja kalateille.
– Tänä kesänä saimme vastauksia siihen, että kalasydänjärjestelmä semmoisenaan toimii ja kalat eivät pelkää laitetta, ne hakeutuvat järjestelmän ylös vientiä varten sisälle, sanoo Tarmo Aittaniemi.