Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Australian kuivuus näännyttää kenguruita ja sokeuttaa vallabeja

Villieläimet joutuvat hakeutumaan vaarallisille seuduille etsiessään ruokaa kuivuneesta maastosta.

Vallabi Australian Tasmaniassa.
Vallabi Australian Tasmaniassa. Kuva: Barbara Walton / EPA
Yrjö Kokkonen
Avaa Yle-sovelluksessa

Australiaa riivaava kuivuus koettelee villieläimiä. Mantereen sisäosissa poikkeuksellisen kuiva sää on jatkunut jo vuosia.

Luonnontutkijoiden mukaan Australian keskiosan ilmasto on muuttunut niin nopeasti, etteivät luonnoneläimet ja -kasvit ole ehtineet sopeutua muutokseen.

– Suuria määriä kenguruita kuolee maan joka puolella, kertoo Uuden Etelä-Walesin yliopiston tutkija Richard Kingsford.

Eläinhoitoloihin tuodaan jatkuvasti kengurunpoikasia, jotka emot ovat hylänneet, kun eivät ole voineet hoitaa niitä.

Maanteiden varsilla nähdään usein kenguruita ja emuja, jotka ovat tulleet syömään ruohotupsuja, jotka ovat kasvaneet sen vähäisen veden varassa, joka kertyy satunnaisista tihkusateista ja valuu maantien pinnalta tienpenkereelle. Näitä eläimiä jää jatkuvasti autojen alle.

– Löydämme usein vallabeja, jotka ovat sokeutuneet, kun ovat tulleet metsiköistä avoimeen maastoon etsimään ruokaa. Niiden silmät eivät kestä suoraa auringonpaistetta, sanoo villieläimiä hoitava Racheal Walker uutistoimisto AFP:lle.

Koalat joutuvat vaeltamaan poikkeuksellisen pitkiä matkoja löytääkseen eukalyptuspuita ravinnokseen. Vaeltaessaan koalat ovat alttiita villikoirien hyökkäyksille ja autoille.

Kuivuuskaudet eivät ole Australiassa epätavallisia, mutta nyt meneillään oleva "Big dry" on tutkijoiden mukaan poikkeuksellinen.

Sanomalehti Sydney Morning Heraldin sääennusteen mukaan mantereen keskiosassa oleva kuuma ilma on nyt tulossa kohti itärannikkoa. Esimerkiksi Sydneyn kaupunkiin luvataan lähes 40 asteen lämpötiloja.

Lokakuu oli Australiassa tilastohistorian neljänneksi kuumin. Toisaalta osassa maata saatiin myös hieman tavanomaista enemmän sadetta.

Lisää aiheesta:

Uusi tutkimus paljastaa: Valtameriin on kertynyt paljon enemmän lämpöä kuin aiemmin on tiedetty – Maapallon lämpeneminen on selvästi luultua pidemmällä

Suosittelemme