Huhtikuussa tehdään historiaa, kun julkisuuden henkilöt eri puolilta maailmaa pelaavat jääkiekkoa Pohjoisnavalla. The Last Hockey Game -nimeä kantavalla tapahtumalla yritetään herättää ihmiset torjumaan ilmastonmuutosta.
Idea tempaukselle on lähtöisin yhdeltä kaikkien aikojen parhaalta jääkiekkoilijalta, entiseltä puolustajalta Vjatsheslav Fetisovilta. Hän yritti houkutella ystäviään pelaamaan Pohjoisnavalle jo kymmenen vuotta sitten, 50-vuotissyntymäpäivänään.
Kun tempaus ei silloin ottanut tuulta alleen, idea lähti kehittymään pidemmälle.
– Ilmastonmuutos on varmasti suurin ongelma, jonka kohtaamme lähitulevaisuudessa. Planeettamme on jo nyt suurissa vaikeuksissa, Fetisov kertoo Yle Urheilulle.
Konkreettisena esimerkkinä Fetisov kertoo siitä, miten lapsuudessaan luisteli talvella ulkojäillä lokakuusta huhtikuuhun.
– Nykyään olemme todella onnekkaita Moskovassa, Suomessa ja Kanadassa, jos pääsemme ulkojäille edes kuukauden ajan. Tämän ymmärtääkseen ei tarvitse olla tiedemies.
Kurri Suomesta mukaan
Toistaiseksi Pohjoisnavalla järjestettävän ottelun pelaajista on julkaistu Fetisovin lisäksi vain suomalainen jääkiekkolegenda Jari Kurri.
– Jaan huolen ilmastonmuutoksesta ja autan mielelläni tiedon jakamisessa sekä organisaatioiden ja kansalaisten kannustamisessa ilmastonmuutosta hillitseviin toimiin, Kurri kertoo hankkeen tiedotteessa.
Fetisovin mukaan kaikki ottelussa pelaavat eivät välttämättä ole entisiä jääkiekkoilijoita, vaan mukaan halutaan kuuluisia henkilöitä mahdollisimman monesta eri maasta. Tällä halutaan painottaa sitä, että huoli planeetasta on koko maapallon yhteinen.
Vaikka kyseessä on ottelu ilmastonmuutosta vastaan, Fetisov pitää todennäköisenä, että pelaajat matkustavat Pohjoisnavalle lentokoneella, koska se on nopein tapa.
Pöydällä on kuitenkin vielä ehdotus jäänmurtajalla matkustamisesta, mikä veisi seitsemän päivää. Kolmas vaihtoehto on kahta muuta huomattavasti erikoisempi.
– Yksi fantastinen idea on, että menisimme sinne sukellusveneellä. Se olisi median kannalta varmasti houkuttelevaa, mutta ehkä vähän vaikea toteuttaa, Fetisov sanoo.
Ottelu televisioidaan, mutta paikalle ei näillä näkymin oteta faneja.
"Viimeisen kiekkopelin", eli The Last Hockey Gamen järjestää YK:n ympäristöohjelma jääkiekkolegenda Fetisovin johdolla. Hanketta tukevat muun muassa paavi Franciscus, prinssi Albert sekä Yhdysvallat, Kanada, Venäjä, Suomi, Norja, Tanska, Ruotsi ja Islanti.
Fetisov on nimitetty YK:n ympäristöohjelman napa-alueiden hyvän tahdon lähettilääksi.
IPCC:n tuoreessa raportissa arvioidaan, että ilmasto lämpenee 1,5 astetta 20–30 vuodessa, jos lämpeneminen jatkuu nykyisellä nopeudella. Tällä on suuri merkitys myös urheilulle.
Kyseisellä lämpenemistahdilla kaikki rannikolla sijaitsevat golfkentät ovat vaarassa jäädä veden alle vuosisadan loppuun mennessä. Lisäksi talviolympialaisten 21 isäntäkaupungista yhdeksän ei voisi järjestää talviolympialaisia enää uudelleen ilmastonmuutoksen takia.
"Viimeinen kiekkopeli" järjestetään todennäköisesti huhtikuun 25. tai 26. päivänä.
Lue myös: