Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Juopumusepäily: Poliisi haki Norwegianin lentäjän koneesta Helsinki–Vantaalla

Koneen oli määrä lähteä Arabiemiraattien Dubaihin perjantai-iltana.

Norwegianin matkustajakone Helsinki-Vantaan lentokentällä
Norwegianin matkustajakone Helsinki-Vantaan lentokentällä. Kuva: Ismo Pekkarinen / AOP
Jaana Hevonoja,
Markus Myllyoja
Avaa Yle-sovelluksessa

Lentoyhtiö Norwegianin lentäjää epäillään ilmailuliikennejuopumuksesta. Poliisi kävi puhalluttamassa lentäjän koneessa, jonka oli määrä lähteä perjantai-iltana Helsinki–Vantaan lentokentältä Dubaihin.

Komisario Miika Laine Itä-Uudenmaan poliisista kertoo, että ilmoitus poliisille tuli lentoyhtiön oman valvonnan kautta.

Itä-Uudenmaan poliisin yleisjohtajana perjantaina toimineen Laineen mukaan lentäjän lähtö koneesta vaikuttaa hoituneen rauhallisesti, eikä "mitään eksoottista tapahtunut".

Tapauksesta on kirjattu rikosilmoitus, ja asia tutkitaan ilmailuliikennejuopumuksena tai huumaavan aineen käyttämisenä ilmailuliikenteessä. Komisario Laine kuitenkin huomauttaa, että käytännössä puhallusmittari näyttää alkoholipitoisuutta.

Laine kertoi myöhemmin perjantaina STT:lle, että lentäjän veressä oli yli 0, mutta alle 0,5 promillea alkoholia

Norwegian kommentoi Yle Uutisille tapahtumia niukkasanaisesti, sanoen poliisin on vapauttaneen kapteenin ja lentoyhtiön pahoittelevan matkustajille aiheutunutta haittaa.

Norwegianin mukaan lento D8772, jonka oli määrä lähteä kello 18.05 kohti Dubaita, on lähdössä kello 22.30 ja lento myöhästyy täten noin 4,5 tunnilla. Aiemmin Norwegianilta kerrottiin, että lähtö myöhästyisi noin kolmella tunnilla.

Asiasta kertoi ensin Iltalehti.

Suosittelemme sinulle