Suomen potentiaalisen menestyslajin nyrkkeilyn ympärillä leijuu edelleen epätietoisuus siitä, onko laji mukana Tokion kesäolympialaisissa 2020.
Viikonloppuna kiistelty uzbekistanilainen Gafur Rahimov valittiin kansainvälisen nyrkkeilyliiton (AIBA) puheenjohtajaksi. Väliaikaisesti tehtävää hoitanut Rahimov on ehtinyt kuohuttaa. Hän on Yhdysvaltojen pakotelistalla. Yhdysvaltojen viranomaisten mukaan liikemiehenä toimivalla Rahimovilla on suorat yhteydet kansainväliseen järjestäytyneeseen huumerikollisuuteen.
Samaan aikaan kansainvälinen olympiakomitea on vaatinut parannuksia liiton hallintoon. Se uhkasi Pyeongchanghin talviolympialaisten yhteydessä pudottaa perinteikkään lajin pois Tokion ohjelmasta.
Heti vaalien jälkeen spekuloitiin sitä, vaikeutuuko nyt nyrkkeilyn tie olympialaisiin. Kansainvälinen olympiakomitea kommentoi aihetta viikonloppuna tiedotteella.
– KOK on tehnyt selväksi, että AIBAn kohdalla on vakavia huolia tuomaroinnin, taloudenpidon ja antidopingohjelman kanssa. Niitä on myös hallinnon kanssa. Huolet hallinnossa liittyvät puheenjohtajan valintaan, mutta ne eivät rajoitu siihen, tiedotteessa kerrottiin.
– Arvioimme tarkasti nyt näitä alueita seuraavassa KOK:n johtokunnan kokouksessa Tokiossa 30. marraskuuta – 2. joulukuuta, kuten on suunniteltu.
Rahimovin mukaan KOK:n huolia johtamisesta, antidopingohjelmasta ja taloudenpidosta on otettu esiin kansainvälisessä liitossa. Hän totesi sunnuntai-iltana tiedotteessaan, että AIBA:ssa on otettu askelia eteenpäin kaikissa ongelmakohdissa.
– Olemme kuulleet ja kuunnelleet teitä. Olemme oppineet paljon teiltä. Olemme sitoutuneet kehittymään kaikilla alueilla, joissa teidän mielestä meidän pitää parantaa, Rahimov lausui Times of Indian mukaan KOK:lle.
Vuodesta 1998 AIBA:n varapuheenjohtajana toiminut Rahimov pyysikin kansainvälistä olympiakomiteaa näkemään kehitysaskeleet.
– Kaikkien maailman nyrkkeilijöiden puolesta ojennamme teille oliivinoksan olympiahengen nimissä. AIBA ja olympialaiset kuuluvat yhteen.
Edellisissä kesäolympialaisissa Riossa Mira Potkonen toi nyrkkeilystä Suomelle ainoan mitalin. Tänä vuonna Potkonen ja Elina Gustafsson ovat voittaneet Euroopan mestaruudet.
Lue lisää:
Nyrkkeilyn olympiahaaveille takaisku? Kiistelty lakimies Kansainvälisen nyrkkeilyliiton johtoon