Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Autoilu mullistuu täysin jo ihan kohta, jos Suomi ottaa tosissaan 1,5 asteen ilmastotavoitteen – Ilmastopaneeli listaa järeät keinot

Esimerkiksi bensa- ja dieselkäyttöisten henkilöautojen myynti pitäisi kieltää jo vuonna 2027, arvioi Suomen ilmastopaneeli.

Sähköauto latauksessa Helsingin keskustassa.
Sähköauto latauksessa Helsingin keskustassa. Kuva: Esko Jämsä / AOP
Antti Koistinen
Avaa Yle-sovelluksessa

Suomi pystyy vähentämään päästöjään 1,5 asteen ilmastotavoitteen vaatimusten mukaisesti, mikäli poliittista tahtoa piisaa. Näin arvioi Suomen ilmastopaneeli väliraportissaan.

Alan johtavien tutkijoiden muodostaman asiantuntijaryhmän tehtävä on toimia hallituksen tieteellisenä neuvonantajana ilmastopolitiikassa.

Ilmastopaneeli selvittää paraikaa, mitä 1,5 asteen ilmastotavoite tarkoittaisi käytännössä Suomen kannalta.

Alustavien tulosten mukaan Suomen on mahdollista saavuttaa hiilineutraalius jo vuonna 2035, eli kymmenen vuotta aiemmin kuin mitä istuva hallitus on kaavaillut.

Hiilineutraalius tarkoittaa sitä, että Suomi tuottaa vain sen verran hiilidioksidipäästöjä kuin esimerkiksi kasvavat metsät ja maaperä kykenevät vuodessa sitomaan.

Ilmastopaneelin mukaan Suomi voi leikata vuotuisia päästöjään 22 miljoonaan hiilidioksiditonniin vuoteen 2035 mennessä, mikä tarkoittaisi 70 prosentin laskua vuoden 1990 tasolta.

Muutos nykyiseen olisi radikaali. Suomi on nyt sitoutunut EU-tavoitteeseen, jonka mukaan päästöjä leikataan vuosien 1990 ja 2030 välillä 40 prosenttia.

Pienen Suomen päästöt eivät yksin tietenkään ratkaise ilmastonmuutoksen suuntaa. Osana EU:n ilmastopolitiikkaa Suomen kaltaisten maiden on kuitenkin näytettävä suuntaa, kun kansainvälisissä ilmastoneuvotteluissa patistetaan Kiinan ja Intian kaltaisia valtioita kiristämään omia toimiaan.

Ilmastopaneeli ei anna väliraportissaan varsinaista suositusta, mitä Suomen pitäisi tehdä. Väliarvion ideana on kuvata, kuinka laajoja toimia 1,5 asteen tavoitepolku käytännössä vaatisi.

Yle tiivisti keskeiset havainnot kolmeen kohtaan.

1. Autoilu muuttuisi radikaalisti

Kansalaisen kannalta näkyvimmät muutokset koskisivat ennen kaikkea liikennettä. 1,5 asteen tavoite tarkoittaisi sitä, että kotimaan liikenteen päästöt putoaisivat nykytasolta noin 70 prosenttia vuoteen 2035 mennessä.

Ilmastopaneelin mukaan Suomen teillä pitäisi olla 850 000 sähköautoa 2030 mennessä.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että uusia sähköautoja pitäisi myydä 77 000 kappaletta vuodessa seuraavan 11 vuoden ajan. Vuosittain myytävistä uusista autoista 65 prosenttia pitäisi olla sähköautoja.

Muutos olisi hurja, sillä täyssähköautoja on Suomessa tätä nykyä vajaat 2 000 kappaletta.

Ilmastotavoitteen kiristäminen tarkoittaisi myös bensa- ja dieselkäyttöisten henkilöautojen myyntikieltoa vuonna 2027. Polttomoottorilla toimivien henkilöautojen maahantuonti kiellettäisiin jo pari vuotta aiemmin.

Bussit kulkisivat sähköllä ja kaasulla. Myös kuorma-autot siirtyisivät pitkälti maakaasun ja biokaasun käyttöön. Fossiilinen diesel korvattaisiin 2030 alkaen uusiutuvalla polttoaineella, joka sisältäisi 40 prosenttia bio-osuutta.

Auto- ja ajoneuvovero korvattaisiin kilometriverolla, mikä vähentäisi henkilöautoilua.

Suomen nykyiset liikenteen päästövähennystavoitteet nojaavat vahvasti uusiutuvien biopolttoaineiden käyttöön. Ilmastopaneeli katsoo, että ne pitää käytännössä varata raskaan liikenteen käyttöön, koska siellä sähköistäminen on vaikeampaa.

2. Turpeesta ja öljylämmityksestä eroon

Ilmastopaneelin mukaan leijonanosa tarvittavista päästövähennyksistä voitaisiin toteuttaa sähkön- ja lämmöntuotannossa. Sen päästöt voisivat alustavan analyysin mukaan pudota yli 80 prosenttia vuoteen 2035 mennessä.

Hallitus on jo päättänyt, että kivihiilen energiakäyttö loppuu keväällä 2029.

Ilmastopaneelin mukaan myös runsaasti päästöjä aiheuttavasta turpeesta pitäisi luopua sähkön- ja lämmöntuotannossa samoihin aikoihin.

Lisäksi pientalojen öljylämmityksestä pitäisi päästä eroon tuohon mennessä. Suomessa on vielä tätä nykyä vajaat 200 000 öljylämmitteistä pientaloa.

Ilmastopaneelin mukaan lämpöpumput ja bioenergia yleistyisivät tuntuvasti kotien lämmityksessä. Sähköä tuotettaisiin selvästi nykyistä enemmän tuuli- ja aurinkovoimalla. Myös ydinsähkön tuotanto lisääntyy, jahka Olkiluoto 3 valmistuu.

Mielenkiintoisena yksityiskohtana voidaan pitää ilmastopaneelin näkemystä siitä, että Suomen ei tarvitsisi enää tuoda sähköä muista Pohjoismaista tai Venäjältä vuonna 2030 oman tuotantokapasiteetin kasvun myötä.

Suomen hiilineutraalius vaatisi myös sitä, että sähkön ja lämmön varastointi olisi laajasti käytössä.

3. Sikoja ja nautoja vähemmän

1,5 asteen tavoite vaikuttaisi laajasti myös elinkeinoelämään teollisuudesta maa- ja metsätalouteen.

Ilmastopaneelin mukaan energiatehokkuuden pitäisi parantua viidenneksellä teollisuudessa ja rakentamisessa.

Maa- ja metsätalouden puolella päästöjä pitäisi leikata esimerkiksi lopettamalla metsänraivaus orgaanisilla mailla uusien peltojen tieltä vuonna 2025. Ilmastopaneelin mukaan yhteiskunnan täytyisi hyvittää viljelijöille turvepeltojen raivauksen loppuminen.

Muutoin maatalouden päästövähennykset nojaavat oletukseen, että sikojen ja nautojen määrä vähenisi neljänneksellä vuoteen 2035 mennessä.

Metsien hiilinielujen tasoon ilmastopaneeli ei ota tarkasti kantaa, koska tiedot ovat vielä arvailujen varassa. Hiilinielu tarkoittaa metsien hiilivarastojen kasvua.

Metsämaan nettonieluun vaikuttavat ilmastopaneelin mukaan tulevat EU-päätökset, jolla asetetaan Suomelle nielukehityksen vertailutaso. Tämän on määrä selvitä ensi vuonna.

Hiilinieluihin vaikuttavat myös esimerkiksi metsänhoito ja hakkuumäärät, jota ilmastopaneeli pitää ratkaisevan tärkeänä. Käytännössä hiilineutraaliuden saavuttaminen kymmenen vuotta etuajassa vaatisi hakkuiden säätelyä.

Ilmastopaneelin puheenjohtaja, ympäristöekonomian professori Markku Ollikainen, sanoi Helsingissä pidetyssä tilaisuudessa, että hiilinielujen merkitys kasvaa ensi vuosikymmenellä.

Paneeli totesi myös, että mitä enemmän hiilinielut hakkuiden myötä heikentyvät sitä enemmän Suomi joutuu leikkaamaan fossiilisen energian päästöjä muualla yhteiskunnassa ja taloudessa.

Hakkuut ovat nousseet Suomessa ennätystasolle muun muassa sellun voimakkaan kysynnän takia.

Lue myös:

Ihmiskunnan ratkaisevat vuodet – Jättiraportti: Ilmaston lämpeneminen voidaan rajata 1,5 asteeseen, jos päästöt nollataan ennätysnopeasti

Bensalle ja dieselille täyskielto jo vuonna 2045? Näillä keinoilla voitaisiin mullistaa koko Suomen liikenne ja päästöt

Ministerin yllätys: Suomesta hiilineutraali jo 2045 – "Pohjoismaiden näytettävä mallia ilmastopolitiikassa"

Valtio niistää autoilijoilta miljardiverot, mutta liikenteen päästöt eivät laske – Tutkijat: Bensaveroihin pakko tehdä raju korotus, joiltakin autoilta autovero pois

Suosittelemme sinulle