Suomessa lennonvarmistus antoi alkuviikosta ensimmäistä kertaa ilmaliikenteelle varoituksen GPS-suunnistuksen laajasta häiriöstä Lapissa.
Varoitus kattoi Suomen osalta alueen Rovaniemen pohjoispuolelta pohjoiseen Norjan rajalle ja Kittilästä itään Venäjän rajalle.
Varoituksen julkaisi tiistaina Suomen lennonvarmistuksesta vastaava valtionyhtiö ANS Finland (Air Navigation Services Finland).
Kyse oli lentoliikenteelle annettavasta NOTAM (Notice To Airmen) varoituksesta, joka alkoi tiistaina ja kesti keskiviikkoon puolilleöin.
Varoitus oli luettavissa muun muassa Eurocontrolin nettisivuilla.
Lennonvarmistus sai häiriöstä tietoa Puolustusvoimilta
ANS Finlandin operatiivisen johtajan Heikki Isomaan mukaan varoituksen antamiseen johtanutta tietoa saatiin muun muassa Puolustusvoimilta.
– Olemme saaneet myös Puolustusvoimilta tietoa. Tieto on siis julkaistu heti, kun olemme sen saaneet, Isomaa vastaa kysymykseen, tuliko tieto häiriöstä puolustusvoimilta.
– Olemme saaneet eri lähteistä tietoa, että Pohjois- tai Koillis-Suomessa olisi GPS-signaali mahdollisesti epäluotettava. Tieto on haluttu toimittaa lentoyhtiöiden ja ilmailijoiden tietoon turvallisuussyistä, Isomaa sanoo.
Isomaan mukaan varoitus annettiin varmuuden vuoksi laajalle alueelle.
– Olemme varovaisuussyistä julkaisseet sen riittävän laajalle alueelle, että lentäjät pystyvät varautumaan etteivät luota yksinomaan GPS:ään, Isomaa sanoo.
Isomaa ei suostu arvioimaan, mistä häirintä on peräisin.
Puolustusvoimien viestintäjohtaja, eversti Sami Nurmi vastasi Ylen sähköpostikysymyksiin, ettei Puolustusvoimat kommentoi asiaa. Nurmi neuvoi kysymään asiaa Viestintävirastolta.
Norjassa häiriöistä kerrottu pitkään
Pohjois-Norjan lentoliikenteen GPS-häiriöstä uutisoi viime perjantaina Norjan Kirkkoniemessä ilmestyvä Barents Observer.
Norjan varoitus GPS-häirinnästä annettiin jo lokakuun lopulla. Samana päivänä käynnistyi Naton suursotaharjoitus Trident Juncture. Harjoitus päättyi keskiviikkona. Myös Suomi osallistui harjoitukseen.
Norjan varoitus lentäjille on yhä voimassa ja päättyy arvion mukaan perjantaina iltapäivällä. Myös Suomen lennonvarmistus ANS on julkaissut Norjan voimassa olevan varoituksen bulletinissaan.
Norjan varoitus koskee lähellä Suomen ja Venäjän rajaa olevan Kirkkoniemen lentoaseman lennonvarmistusaluetta. Lennonvarmistusalue ulottuu Suomeen Inarinjärven koillispuolelle.
Norjassa samalla alueella GPS-häirintää on todettu jo ainakin vuosi sitten. Norjan viranomaiset ovat arvioineet häirinnän tulevan Venäjältä.
Viestintävirasto tiesi sittenkin
Viime syksynä Norjassa Suomen Viestintävirastoa vastaava viranomainen Nkom arvioi häirinnän tulevan Venäjän puolelta. Tuolloin Suomen viestintävirasto vastasi, ettei sille ole tullut tietoa häirinnästä.
Yle kysyi maanantaina sähköpostilla Viestintävirastolta, onko sillä tietoa Norjassa uutisoidusta viime aikojen GPS-häiriöstä. Viestintävirasto vastasi tiistaina, ettei sillä ollut muuta tietoa kuin mitä aiemmin mainitussa Barents Observerin artikkelissa oli kerrottu.
Torstaina Viestintävirasto tarkensi vastaustaan kuultuaan ANS Finlandin julkaisemasta Suomea koskevasta varoituksesta.
Johtaja Jarno Ilme Viestintävirastosta vastasi Ylen sähköpostikysymykseen ilmoittaen, että virastolla on ollut tieto häirinnästä, mutta koska kukaan ei ole ilmoittanut kärsivänsä häiriöstä virastolla ei ole syytä puuttua asiaan.
Norjassa ja Suomessa viranomaiset vakuuttavat, että GPS-signaalin häirintä ei vaaranna lentoliikennettä, koska lentokoneissa on muitakin suunnistusvälineitä kuin GPS.
Suomen lennonvarmistuksen operatiivisen johtajan Heikki Isomaan mukaan mitään ilmoituksia ongelmista ei ole tullut, eikä varoitus ole vaikuttanut Lapin alueella kulkevien lentojen määrään.
Jutun otsikkoa tarkennettu 13.11. klo 16.15