NAIROBI – Toivottavasti saan viisumin, toimittajaystäväni sanoi mietteliäänä.
Olemme molemmat anomassa viisumia työmatkaa varten. Itselläni ei ole edes käynyt mielessä, että anomukseni voitaisiin hylätä.
Mutta zimbabwelaisella ystävälläni se on aina mielessä. Hän pääsee 61 maahan anomatta viisumia etukäteen, kun taas EU-passi päästää minut 187 maahan.
Suurin osa maista, joihin tarvitsen viisumin etukäteen, sijaitsee työni kannalta harmillisesti juuri Afrikassa. Se ei kuitenkaan merkittävästi haittaa työntekoani.
Afrikkalaisille kollegoilleni kotimantereella matkustaminen ei ole helppoa, ja sillä on suuria vaikutuksia koko maailman lehdistönvapaudelle. Tosin vielä vaikeampaa heidän on päästä länsimaihin.
– En voi ilmestyä mihinkään länsimaahan ilman, että minun pitää todistaa, etten ole salaa muuttamassa sinne. Pitää näyttää litania eri papereita todistukseksi siitä, että olen ihan oikeasti varteenotettava toimittaja. Enkä voi todellakaan unelmoida mistään kirjeenvaihtajan työstä esimerkiksi Aasiassa tai Etelä-Amerikassa, koska minun pitää muun maailman mielestä pysyä Afrikassa. Mutta viisumivaatimusten takia en voi edes tehdä töitä Afrikassa, ystäväni kirjoitti Facebookissa.
Koska pääsen kollegoitani helpommin moneen afrikkalaiseen maahan, suurin osa näitä maita koskevista uutisista tulee kaltaisteni länsimaalaisten kynistä. Se puolestaan vaikuttaa siihen, millaisen maailman näemme ja minkälainen kuva maailmasta välittyy.
Ensimmäinen kokemukseni Saharan eteläpuolisesta Afrikasta oli opiskeluaikoina, kun olin muutaman kuukauden vaihdossa Tansaniassa. Siihen kuului kolmen viikon työharjoittelu paikallisessa lehdessä. Lehdellä ei ollut kirjeenvaihtajia esimerkiksi naapurimaa Keniassa, ja jos jotain tapahtui siellä, juttu napattiin vaikka brittiläiseltä BBC:ltä.
Tansanialaiselle yleisölle siis välittyi todennäköisesti länsimaalainen kuva Keniasta. Miltä sama juttu näyttäisi tansanialaisen kirjoittamana?
Afrikkalaisten matkustamista Afrikassa vaikeuttaa myös se, että usein heitä ei uskota turisteiksi. Jos kenialaisena haluat lähteä vaikka naapurimaa Tansaniaan lomalle, rajavartijat ihmettelevät, mitä asiaa sinulla oikein on maahan.
Mitä jos Ruotsin ja Viron rajalla ihmeteltäisiin, miksi olet tulossa turistina sinne? Saksaan tarvittaisiin viisumi suurlähetystöstä ja Yhdysvalloista et voisi unelmoidakaan.
Afrikan rikkain mies, nigerialainen Aliko Dangote, valitti taannoin, että tarvitsee 38 viisumia matkustaakseen omalla mantereellaan.
Valkoisella naamalla taas pääsee helposti moneen afrikkalaiseen maahan heiluttamalla turistikorttia. Esimerkiksi Etelä-Afrikka päästää kansalaisia vain 15 Afrikan maasta rajan yli ilman viisumia, kun taas eurooppalaiset 28 eri maasta nauttivat samasta edusta. Seychellit on ainoa maa, jolla on viisumivapaus kaikille afrikkalaisille.
Jos haluaa lähteä jonnekin ilman toimittajaviisumia, kamerakaan ei herätä suurta ihmetystä länsimaalaisen kaulassa. Mutta kameraa kantava afrikkalainen herättää huomiota rajalla.
Irlantilais-egyptiläiselle ystäväpariskunnalleni tämä on arkea.
– Minä pääsisin vaikka minne, mutta osaan jo ulkoa kaikki maat, joihin pääsee egyptiläisellä passilla, irlantilainen mies totesi.
Vaikka viisumivaikeuksille on tältä istumalta vaikeaa tehdä mitään, Britannian yleisradioyhtiö BBC on yrittänyt päästä asian ytimeen.
Yhtiö avasi marraskuun alussa Nairobiin suurimman toimistonsa Britannian ulkopuolella.
–Tärkein tavoitteemme on kouluttaa uusi sukupolvi afrikkalaisia toimittajia ja tuottajia maailmanluokan osaajiksi, sanoi BBC Newsin johtaja Francesca Unsworth.
Se tarkoittaa sitä, että BBC arvostaa paitsi monimuotoista raportointia Afrikasta, myös mantereen asukkaita uutiskuluttajina.
Samalla kun on erittäin tärkeää tehdä uutisia Afrikasta esimerkiksi Suomeen, on myös tärkeää, että afrikkalaiset tekevät uutisia afrikkalaisille.
Se on yksi askel kohti monimuotoisempaa ja vapaampaa lehdistöä maailmassa. Yksi askel lähemmäs totuutta.
Kuuntele myös Mistä maailma puhuu -podcast, jossa Liselott Lindström kertoo Zimbabwen arjesta talouskriisissä: