Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Kreikka sai Suomi-peliin Saksassa jalkapallo-oppinsa saaneen maalivahdin

Kreikan jalkapallomaajoukkueen tuore päävalmentaja Angelos Anastasiadis julkisti perjantaina pelaajaryhmän, jonka haasteena on yrittää kammeta Suomi Kansojen liigan lohkovoitosta.

Odysseas Vlachodimos
Odysseas Vlachodimos Kuva: EPA
STT Urheilu
Avaa Yle-sovelluksessa

Mukana Kreikan joukkueessa on viisi uutta nimeä verrattuna lokakuussa Tampereella Suomelle 0-2 taipuneeseen ryhmään.

Maajoukkuedebytantteja on kolme, yhtenä heistä 24-vuotias portugalilaisseura Benfican ykkösmaalivahti Odysseas Vlachodimos. Hän on syntynyt Saksassa ja pelannut Saksan juniorimaajoukkueissa lukuisia pelejä. Nyt Vlachodimos on saanut kansainväliseltä jalkapalloliitolta Fifalta luvan edustaa Kreikkaa.

Paluun maajoukkueeseen tekevät Benfican keskikenttäjyrä Andreas Samaris sekä espanjalaisen Leganesin toppari Dimitrios Siovas.

Kreikka kohtaa Suomen 15. marraskuuta ja Viron 18. marraskuuta. Ottelut pelataan Ateenassa. Kreikan joukkue Kansojen liigan otteluihin Suomea ja Viroa vastaan

Maalivahdit
Vasilis Barkas (AEK Ateena)
Alexandros Paschalakis (PAOK Thessaloniki)
Odysseas Vlachodimos (Benfica)

Puolustajat
Kostas Manolas (AS Roma)
Sokratis Papastathopoulos (Arsenal)
Dimitris Siovas (Leganes)
Vasilis Lambropoulos (AEK Ateena)
Michalis Bakakis (AEK Ateena)
Vasilis Torosidis (Olympiakos)
Leonardo Koutris (Olympiakos)
Giannis Masouras (Olympiakos)
Dimitris Giannoulis (Atromitos Ateena)
Andreas Samaris (Benfica)

Keskikenttäpelaajat
Andreas Bouchalakis (Olympiakos)
Dimitris Kourbelis (Panathinaikos)
Zeca (FC Kööpenhamina)
Petros Mantalos (AEK Ateena)
Dimitris Pelkas (PAOK Thessaloniki)

Hyökkääjät
Anastasios Bakasetas (AEK Ateena)
Kostas Fortounis (Olympiakos)
Kostas Mitroglou (Marseille)
Efthimis Koulouris (PAOK Thessaloniki)
Nikos Karelis (PAOK Thessaloniki).

Suosittelemme sinulle