Yltiödemokraattinen ehdotus, sanoo Helsingin yliopiston oikeushistorian professori Jukka Kekkonen. Kirjaimellisesti toteutettuna se olisi tehnyt Suomesta maailman parhaan maan, arvioi Tampereen yliopiston Suomen historian professori Pertti Haapala.
Näin he kommentoivat vasemmiston ehdotusta Suomen valtiosäännöksi. Kansanvaltuuskunta laati sen keskellä sisällissotaa. 83-pykäläinen ehdotus on päivätty 23.2.1918.
Yksitoista kuukautta myöhemmin, juuri näihin aikoihin sata vuotta sitten, ensimmäisen maailmansodan aseet vaikenivat. Sekasortoa kesti vielä, mutta imperiumit olivat kaatuneet. Eurooppaan syntyi 23 uutta kansallisvaltiota.
Osana samaa kuviota itsenäisyytensä oli saanut myös Suomi. Siitä oli jo miltei vuosi. Eduskunta olisi voinut tähän aikaan olla täyttä vauhtia päättämässä valtion rakenteista.
Sisällissota muutti kaiken
Sosiaalidemokraatit olivat menettäneet syksyllä 1917 enemmistönsä eduskunnassa, mutta puolueella oli yhä miltei puolet kansanedustajapaikoista, lähes kolme kertaa niin paljon kuin suurimmalla porvariryhmällä.
Jos sota ei olisi koskaan puhjennut, olisivatko oppositiossa olleen vasemmiston kannanotot valtiosääntöhankkeeseen olleet toisenlaiset?
Porvareilla oli hallitusvalta, mutta olisivatko porvariryhmät vastustaneet rinta rinnan SDP:n kaikkia ajatuksia?
Tuo on jossittelua. Kun valtiosääntöehdotus tehtiin, sisällissota oli piirtänyt Suomeen syvän jakolinjan. Ehdotusta ei tehnyt eduskuntapuolue SDP, vaan punaisten kansanvaltuuskunta.
Jossittelut sikseen
Lisää "jos"-sanoja tässä jutussa ei ole. Kekkonen ja Haapala eivät ryhdy spekuloimaan asioilla, joita ei ole tapahtunut ja joiden oletetut seuraukset ovat vain arvailua. Usein se on omien asenteiden voimakkaasti värittämää, sanoo Kekkonen.
– Myös historiantutkijoiden ideologiset näkemykset saattavat tulla esille spekulaatioissa, joissa alleviivataan sitä, että poliittisen väkivallan määrä olisi ollut vielä paljon suurempi, jos punaiset olisivat voittaneet.
Se, mitä tapahtui, on eri asia kuin se, mitä olisi voinut tapahtua, muistuttaa myös Haapala.
– On helppoa sanoa, että ”jos olisi tapahtunut asia A, niin olisi tapahtunut myös asia B”. Se on liian yksinkertaista. Siinä unohtuu se, että jos jokin asia menee toisin, niin moni muukin asia menee toisin.
Kansanvaltuuskunnan valtiosääntö on ehdotus, jolla on tietty merkitys, mutta historiassa se on toteutumaton juttu, summaa Kekkonen.
Pannaan siis paperi puhtaalle pöydälle ja pyritään katsomaan ehdotuksen pykäliä vuoden 1918 helmikuun silmillä.
Eduskunta oli kaiken perusta
Punaisten kaavailemassa Suomessa valtaa olisi pitänyt ennen muuta eduskunta, tuolloisella termillä kansaneduskunta. Maalla olisi ollut myös hallitus eli kansanvaltuuskunta ja presidentti eli Suomen tasavallan esimies.
Hallitus olisi ollut alisteinen eduskunnalle, ja presidentti olisi ollut hallituksen puheenjohtaja, pääministeri. Myös oikeuslaitos olisi ollut eduskunnan tarkassa valvonnassa.
Ehdotus on vallan kolmijaon standardimallissa erittäin selvästi eduskuntakeskeinen; se on tämän ehdotuksen perusjuttu, sanoo professori Jukka Kekkonen.
Jo aiemmissa korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden lainvalmisteluasiakirjoissa näkyy ihan sama asia, hän kertoo. Tuolloinkin korostettiin kansan suvereniteettia ja eduskunnan asemaa ylivertaisena valtioelimenä.
– Sosiaalidemokraatit olivat vielä vuonna 1917 ja tammikuussa 1918 ennen sodan syttymistä halunneet, että korkeimpien oikeuksien tuomarit olisi nimitetty eduskunnassa ja mandaatit olisivat olleet määräaikaisia.
Valtiosääntöesityksessä mentiin vielä pidemmälle. Vanha epäluottamus virkakuntaan näkyy, Kekkonen sanoo.
Vasemmalla ajateltiin siihen aikaan, että oikeuslaitos voidaan saada herrojen käsistä kansan käsiin vain niin, että sitä valvotaan eikä se valvo itse itseään, sanoo professori Pertti Haapala.
– Eri asia on, että vallan kolmijako-oppi on osoittautunut myöhemmin paremmaksi ideaksi kuin politisoitunut oikeudenkäyttö.
Korkeimpana oli kansa
Kansaneduskunnan yläpuolella olisi esityksen mukaan ollut vielä yksi, itse kansa. Kansanäänestys mainitaan useita kertoja. Se on jo ehdotuksen otsikossa, jonka mukaan esitys olisi käsittelynsä jälkeen alistettu kansanäänestyksellä päätettäväksi.
Onpa ehdotuksessa jopa pykälä, jonka mukaan kansanäänestyksellä olisi voitu kumota mikä tahansa eduskunnan, hallituksen tai oikeuden päätös.
– Tässä on paljon ilmaisuja, jotka nyt kuulostavat populismilta. Kansanvallan korostaminen oli kuitenkin ajan tapa, melkein kuin uskonnollisessa mielessä, Haapala kertoo.
Näin tavoitteita muotoiltiin valtiosääntöluonnoksen johdannossa: "Ainoastaan työväenluokan uudestirakentava työ, sen vallankumouksen siunattujen saavutusten turvaaminen, sen oikeuden ja ihanteiden toteuttaminen voi auttaa kansaamme kauniimpaan tulevaisuuteen."
Kansan välittömän määräysvallan painottaminen oli alkanut Amerikan ja Ranskan vallankumouksista. Niiden julistusten osia päätyi myös Suomen kansanvaltuuskunnan tekstiin.
Jukka Kekkosen mukaan kansanäänestysviittauksia kirjoitettaessa on ajateltu nimenomaan Sveitsin kantoneja ja Yhdysvaltain itsenäistymisjulistusta.
Laatijoilla oli tietoa
Eduskunnan alistaminen kansanäänestyksille osoittaa, että laatijat ovat tunteneet senaikaisen aatehistorian ja valtiosääntökeskustelun, sanoo Kekkonen. Hän kuvaa lopputulosta sanoilla ultra-, ääri- ja yltiödemokraattinen.
– Taustalla on vuodesta 1906 lähtien kasaantunut asiantuntemus. SDP:llä oli yli kymmenen vuoden kokemus parlamentista ja hallitustoiminnasta. Ja olivathan itsensä sivistäminen ja kouluttaminen sosiaalidemokraateille keskeisiä ajatuksia.
Kansanvaltuuskunnassa oli viisitoista jäsentä. Vaikka harvalla oli akateeminen tutkinto, niin monella oli huomattava tietopääoma, Kekkonen sanoo.
– Silti voi sanoa, että oli melkoinen suoritus amatööreiltä tuottaa tuollainen dokumentti niin lyhyessä ajassa. Sisällissota oli jo alkanut. Ehdotus tehtiin muutamassa viikossa.
Haapalan mielestä valtiosääntöesityksessä jää hieman epäselväksi, mitä laatijat tarkoittivat kansalla. Kansanvalta on aika mukava asia silloin, kun sitä voi käyttää enemmistön avulla, hän tuumii.
SDP:n enemmistö sodanjälkeisessä eduskunnassa ajateltiin varmistaa laskemalla äänestysikäraja 24 vuodesta 20:een. Käytännössä ikäraja oli 25 vuotta, sillä äänestäminen edellytti, että 24 vuotta oli tullut täyteen jo edellisenä vuonna.
Kansanvaltuuskuntaan kuulunut Edvard Gylling, Helsingin yliopiston tilastotieteen dosentti, oli laskenut, että suomalaisista 62 prosenttia oli työväestöä. Haapalan laskelman mukaan puolet työväestöstä oli alle 25-vuotiaita.
SDP:n kannalta tuollainen ikärakenne näytti oivalliselta.
Mitä SDP sitten ajatteli tehdä vallalla, jonka se luotti saavansa vaaleissa, kunhan sota olisi ohi? Näkyykö se valtiosääntöluonnoksesta?
Peiteltiinkö siinä todellisia tavoitteita, viime kädessä diktatuuria, kuten jotkut ovat paperia lukeneet?
Esityksessä ei ole varsinaisesti sosialistisia elementtejä, sanoo Kekkonen. Hänen mielestään spekulointi esityksestä puuttuvista kaukotavoitteista menee helposti ylitulkinnan puolelle.
Haapala kuitenkin arvelee, että valtiosääntöluonnoksesta puuttuu tarkoituksella jotakin. Omaisuudensuojaa ei mainita erikseen kansalaisoikeutena.
– Se oli varmaan ihan harkittua. Kansallistamisesta, valtiolle ottamisesta, ei puhuttu, mutta pidettiin ovi sen varalta auki, ettei myöhemmin syntyisi perustuslaillista ristiriitaa. Pankkien haltuunotto oli kuitenkin jo mielessä, Haapala sanoo.
Kekkonen muistuttaa, että ennen sisällissotaa sosiaalidemokraattien keskeinen vaatimus oli ollut lisätä yksityisomistusta antamalla maaseudun tilattoman väestön lunastaa itselleen maapaloja.
– Ei heillä kovin pahaa ketunhäntää voinut olla kainalossa, jos oli viisitoista vuotta jumputettu ensin lehdistössä ja sitten valtiopäivillä, että "maattomille maata".
Yksi usein esitetyistä väitteistä on, että vasemmisto ei kannattanut Suomen itsenäisyyttä.
– Ainakaan tuossa vaiheessa suomalaisten päähän ei mahtunut mitään muuta kuvaa kuin se, mihin oli totuttu vuosikymmenien ajan, eli ajatus itsenäisestä tai riippumattomasta Suomesta, sanoo Haapala.
Hän muistuttaa, ettei muuta malliakaan ollut, ei ollut vielä Neuvostoliittoa.
– Lenin siihen uskoi, mutta hänellä oli riittävästi hommia pysyä edes Pietarissa vallankahvassa.
Ei vain sosialistien näkemys
Sellaisenaan luettuna, ilman aavisteluja kaukotavoitteista, kansanvaltuuskunnan valtiosääntöehdotus ei Haapalan mukaan mainittavasti poikkea perustuslaista, joka Suomelle muutenkin oli tekeillä.
– Pääasiat ovat tässäkin vanhaa lainsäädäntöä. Kaikki Suomen laissa jo olleet tai siihen suunnitellut kansalaisoikeudet ovat tallella. Siinä mielessä se ei edusta vain sosialistien näkemystä, vaan yleistä demokraattista ajattelua Suomessa tuohon aikaan.
Ehdotuksessa on kuitenkin myös paljon sellaisia ajatuksia, jotka eivät sisällissodan jälkeisille vallanpitäjille kelvanneet, mutta ovat toteutuneet sittemmin.
Ensimmäinen käännös tapahtui jo syksyllä 1918: Suomesta tuli tasavalta, kuten kansanvaltuuskunnan valtiosääntöesityksen ensimmäiseen pykälään oli kirjattu.
Suuri enemmistö eduskunnassa, josta SDP sodan jälkeen puuttui, oli kuningasvallan kannalla, mutta riittävä vähemmistö jarrutti päätöstä.
– Suomesta olisi ilman muuta tullut kuningaskunta, ellei Saksa olisi hävinnyt maailmansodassa. Euroopan poliittinen arkkitehtuuri käänsi asetelman toisenlaiseksi. Suomea on usein katsottu liian ahtaasti nationalistisesta perspektiivistä. Suomi pitää suhteuttaa eurooppalaiseen kuvioon, sanoo Jukka Kekkonen.
Kansanvaltuuskunnan ehdottama uskonnonvapauskin toteutui melko nopeasti, vuonna 1923.
– Uskonnonvapauden vaatiminen oli enemmän kirkon kuin uskonnon vastaisuutta. Työväenliike oli vaatinut sitä jo ainakin viisitoista vuotta, koska piti kirkkoa niin työväenliikkeen vastaisena. Työväestön pääosa oli varmasti aivan aidosti uskovaisia, arvelee Pertti Haapala.
Paljon myöhemmin ehdotuksista ovat toteutuneet minimipalkka, virastodemokratia eli kansalaisten vaikutusmahdollisuuksien lisääminen ja presidentin valtaoikeuksien karsiminen.
Silloin oltiin jo 2000-luvun puolella, ja vielä kaksitoista vuotta meni, ennen kuin säädettiin laki kansalaisaloitteesta.
Tuo nykyoikeus tosin on selvästi pienempi kuin kansanvaltuuskunnan ehdotus. Sen mukaan riittävästi allekirjoituksia kerännyt aloite piti käsitellä valtiopäivillä kiireellisenä asiana, laatia lakiehdotukseksi ja antaa kansanäänestyksen päätettäväksi.
– On siellä ehdotuksessa maakuntauudistuskin, itsenäisen väliportaanhallinnon perustaminen, Haapala poimii.
Kansanvaltuuskunnan esitys Suomen valtiosäännöksi jäi sisällisodan jalkoihin. Punaiset hävisivät, esitystä ei koskaan käsitelty ja se jäi myös täydentämättä.
– Huhtikuussa valkoiset olivat käytännössä voittaneet, eikä punaisilla ollut enää kuin pakenemisen ja perääntymisen tie, Kekkonen muistuttaa.
Hän arvelee, että säädöskokonaisuutta olisi laajennettu. Luultavasti siihen olisi otettu myös aikansa mittapuun mukaisia työllisyys- ja muita sosiaalisia pykäliä, jos aikaa olisi ollut enemmän.
Oliko pikaisesti tehty ehdotus siis myös taisteluhuuto sisällissodan keskellä? Ilman muuta, vastaa Jukka Kekkonen.
– Siinä tarjottiin jotakin enemmän kuin olemassa oleva yhteiskunta oli kyennyt tarjoamaan. Oltiin optimistisia, kuten kriisien alussa usein ollaan. Luultiin, että pystytään lisäämään omaa kannatusta järkiperäisillä argumenteilla.
Voit lukea kansanvaltuuskunnan valtiosääntöehdotuksen kokonaisuudessaan tästä osoitteesta. Vertailuasi varten tästä aukeaa perustuslaki, jonka Suomi sai kesällä 1919.