Hyppää sisältöön

Kyproksen pattitilanteessa toivonpilkahdus: Uusia raja-asemia avattiin ensi kertaa vuosiin

YK:n erityisedustaja sanoi maanantain olevan hyvä päivä Kyprokselle, joka jakautui kahtia yli 40 vuotta sitten.

Ihmiset ylittivät maanantaina 12. marraskuuta rajan uudella rajanylityspaikalla Kyproksen Lefkassa/Aplıçissa. Kuva: Katia Christodoulou / EPA
Juho Takkunen

Kyproksen tasavallan ja saaren miehitetyn pohjoisosan välillä avattiin kaksi uutta raja-asemaa maanantaina, ensimmäistä kertaa kahdeksaan vuoteen.

Uutistoimisto AP:n mukaan sadat ihmiset kävelivät rauhanomaisesti rajan yli kaakkoisessa Dherynian kylässä sen jälkeen, kun toinen uusista raja-asemista otettiin käyttöön.

– Uskon, että jos ihmiset tapaavat ja puhuvat toisilleen, he voivat ymmärtää toisiaan, jos ovat halukkaita kuuntelemaan, 57-vuotias Petros Georgiou sanoi uutistoimisto AFP:lle Dheryniassa.

Georgiou kertoi juosseensa pikkupoikana henkensä edestä pakoon Turkin joukkoja, kun Turkki miehitti saaren pohjoisosan. Hän aikoi vierailla Kyproksen pohjoisosassa muttei aio tukea miehitystä käyttämällä siellä rahaa.

Turkki miehitti Kyproksen pohjois- ja koillisosan vuonna 1974 Kreikan sotilasjuntan tukeman vallankaappausyrityksen jälkeen. Saari on siitä lähtien ollut jakautunut miehitettyyn pohjoiseen ja sen eteläpuoliseen Kyproksen tasavaltaan. Vain Turkki on tunnustanut saaren pohjoisosan itsenäisyyden.

"Hyvä päivä Kyprokselle"

Toinen raja-asema avattiin maanantaina saaren luoteisosassa kylässä, jonka nimi on kreikaksi Lefka ja turkiksi Aplıç.

Kyproksen etelä- ja pohjoisosan välillä on nyt yhdeksän rajanylityspaikkaa.

– Tänään on hyvä päivä Kyprokselle, sanoi YK:n erityisedustaja ja Kyproksen rauhanturvajoukkojen päällikkö Elizabeth Spehar lausunnossa.

Spehar toivoi, että raja-asemien avaaminen lisää kanssakäymistä ja luottamusta kreikan- ja turkinkielisen väestön välillä.

Raja-asemien avaaminen saattaa edistää myös Kyproksen rauhanneuvotteluja. Viimeisin neuvottelukierros käytiin viime vuoden kesällä, mutta se päättyi epäonnistumiseen.

Vuonna 2003 matkustamista YK:n valvoman, pohjoisen ja etelän välisen puskurivyöhykkeen halki helpotettiin yhden rauhanneuvottelukierroksen päätteeksi.

Lisää aiheesta:

Pohjois-Kyproksessa kuohuu – hyökkäys lehteen suututti Kyproksen turkkilaiset

Suosittelemme sinulle