Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Alex Morgan on jalkapallon supertähti, josta useimmat eivät ole koskaan kuulleet – "Välillä väsyttää se, että omaa arvoa joutuu aina todistelemaan"

Edes Fifan johto ei välttämättä tunnista maailman kolmea parasta naispelaajaa. Alex Morgan on noussut tähdeksi, mutta joutuu yhä pelaamaan puoliammattilaisten seassa vaihtelevissa olosuhteissa. Hän on kuitenkin valmis tekemään kaikkensa saadakseen aikaan muutoksen.

Alex Morgan
Kuva: Getty Images
Matias Strozyk
Avaa Yle-sovelluksessa

Jokainen jalkapalloa aktiivisesti seuraava tietää, kuka Kevin De Bruyne on. Neymar, Zlatan ja Raúl ovat kaikki kansainvälisesti niin tunnettuja nimiä, että heidät tunnistetaan pelkistä etunimistään - vaikka ketään heistä ei ole koskaan palkittu maailman parhaana pelaajana.

Myös Alex Morgan on kiistatta maailman parhaita. Hän on esiintynyt viihdeuutisissa, televisiossa ja elokuvissa, ja miljoonat seuraavat hänen jokaista julkaisuaan sosiaalisessa mediassa.

Silti harva jalkapallofani tietää, mitä seuraa hän edustaa tai millä pelipaikalla hän pelaa.

Joukkuelajien naisurheilijat eivät pääsääntöisesti ole pystyneet vakiinnuttamaan paikkaansa maailmantähtien joukossa, mutta Morgan saattaa olla lähimpänä sitä asemaa. Nuorena tyttönä hän asetti itselleen kolme tavoitetta: naisten maajoukkueen, olympiakullan ja maailmanmestaruuden.

Kaikki oli saavutettu 26-vuotiaaksi mennessä.

Hän on yksi onnekkaista naisista, jotka kykenevät menestymään ja rikastumaan jalkapallopelaajana. Kuukaudesta toiseen hän kuitenkin pelaa sivutoimisten urheilijoiden kanssa taistellessaan samalla kirkkaamman tulevaisuuden puolesta.

Alex Morgan jakaa nimikirjoituksia
Kuva: Getty Images

Työtaistelut ja olosuhdepuutteet tuskastuttavat

Vuonna 2013 kaikki maailman parhaat olivat koolla tutun juhlavissa tunnelmissa. Niin Lionel Messi ja Cristiano Ronaldo kuin Morgan. Kansainvälinen jalkapalloliitto Fifa palkitsi tuolloin menneen kalenterivuoden parhaat pelaajat ja valmentajat tammikuisessa gaalassaan Sveitsin Zürichissä.

Morgan oli ehdolla maailman parhaaksi naispelaajaksi. Kymmenen viimeiseen äänestysvaiheeseen päässeen naisen joukossa oli peräti neljä pelaajaa Yhdysvaltojen maajoukkueesta ja palkinto menikin lopulta Abby Wambachille, Morganille läheiselle joukkuetoverille.

Ensimmäisestä kerrasta tapahtumassa jäi kuitenkin kitkerä jälkimaku, sillä kolmanneksi sijoittunut Morgan huomasi, miten heikossa asemassa naiset olivat. Kun hän kohtasi Fifan johtoryhmän jäseniä ja puheenjohtaja Sepp Blatterin, nämä kohtelivat häntä kuin ilmaa, koska heillä ei ollut mitään käsitystä siitä, kenet he tapasivat.

Maailman parhaisiin lukeutuva naispelaaja oli heille kuin kuka tahansa tuntematon kasvo, todennäköisemmin jonkun miespelaajan tyttöystävä kuin meriiteistään yhtä lailla tunnustusta ansainnut urheilija.

Morgan on pelannut pääsääntöisesti Yhdysvaltojen naisten liigassa, johon kuuluu tällä hetkellä yhdeksän joukkuetta. Sarja sai alkunsa vuonna 2012 ja se on jo kolmas yritys luoda naisjalkapallolle pitkäaikaista ja menestyvää alustaa. Lähtökohdat olivat vaikeat, sillä vuonna 2016 NWSL:stä tuli Yhdysvaltojen kautta aikain ensimmäinen naisten ammattilaissarja, jonka toiminta on jatkunut enemmän kuin kolmen kauden ajan.

Pitkään amerikkalaisten maajoukkuepelaajien maaotteluiden ja seuraotteluiden määrä oli pahasti epätasapainossa, sillä organisoitu toiminta oli hyvin pienimuotoista ja pelaaminen perustui pääasiassa kansainvälisiin ystävyysotteluihin.

Alex Morgan harhauttelee puolustuksen läpi
Kuva: Getty Images

Muutamassa vuodessa kasvu on ollut tämän huomioiden rohkaisevaa. Ensimmäisellä kaudella pelaajien minimipalkka oli vaatimattomat 6000 dollaria vuodessa, tähän vuoteen mennessä se oli jo lähes kolminkertaistunut. Vajaat 16 000 dollaria vuodessa ei kuitenkaan vielä kanna pitkälle, ja miesten kovimpien pelien rahasateeseen verrattuna ansiot ovat surkealla tasolla.

Sama koskee esimerkiksi olosuhteita. USA:n maajoukkuemaalivahti Hope Solo jakoi kaksi vuotta sitten listan hämmästyttäviä puutteita naisten ammattilaissarjan jokapäiväisessä toiminnassa. Rähjäiset pukukopit, nuhjuiset motellit ja arveluttavat kentät ovat tulleet liian tutuiksi. Kerran ottelu pelattiin baseball-kentän takaosaan maalatulla kentällä, joka tuntuisi liian pieneltä suomalaisille C-junioreillekin.

Morgan on ollut eturintamassa kamppailemassa naisjalkapalloilun puolesta. Monin paikoin urakka on tuntunut kuin uuden lajin keksimiseltä "miesten jalkapallon" rinnalle.

– Jokapäiväinen ja -viikkoinen taistelu uuvuttaa. Välillä väsyttää se, että omaa arvoa joutuu aina todistelemaan, hän sanoi The Guardianille viime vuonna.

Yhdysvaltalaisnaiset ovat käyneet tiukkoja neuvotteluja maansa lajiliiton kanssa ja väläytelleet jopa lakkoa saadakseen palkkiot lähemmäs miesten tasoa. Tilannetta mutkistaa naisten liigan epävarmuus ja turbulenssi, sillä kaikilla pelaajilla ei aina ole ollut omaa seurajoukkuetta, joka hoitaisi palkanmaksun. Vastaavia tilanteita on ollut muissakin maissa.

Alex Morgan ja kultainen kenkä -palkinto
Kuva: Getty Images

Ennen kaikkea Morgan on vaatinut enemmän Fifalta. Samalta kattojärjestöltä, joka vuonna 2015 vei hallinnoimansa naisten MM-turnauksen silmiä räpäyttämättä keinonurmelle.

– Se oli loukkaavaa, joten moni otti sen henkilökohtaisesti. Sitä ei olisi koskaan tehty miehille, koska he eivät ikinä suostuisi siihen. Siksi yritimme taistella ja tuoda mukaan asianajajia sekä kanadalaisen tuomioistuimen, mutta oli jo liian myöhäistä, Morgan huokaisi Guardianille.

Voittaessaan maailmanmestaruuden yhdysvaltalaisnaiset ansaitsivat jalkapalloliitolleen Fifalta kahden miljoonan dollarin bonuksen. Edellisenä kesänä Saksan jalkapallomiehet olivat pokanneet samalta järjestöltä 35 miljoonaa dollaria. Kaikki ottelunsa miesten kisoissa hävinneet ja yhden maalin tehneet Kamerun ja Honduras saivat kumpikin yli nelinkertaisen summan naisten mestariin verrattuna.

– Miesten jalkapallossa on paljon enemmän rahaa, mutta Fifa on käyttänyt miehiin niin paljon aikaa, että nyt he voisivat keskittyä meihinkin. En ehkä odota tasaväkistä palkkausta, mutta haluaisin kuroa eroa umpeen. Naisten urheilua ei kunnioiteta kaikkialla maailmassa, mutta jos Fifa alkaisi kunnioittaa naisten jalkapalloa, muut seuraisivat perässä.

Tähtenä ja roolimallina

Urheilussa puhutaan aina esikuvista. Roolimalleista, jotka poseeraavat lehtien kansissa ja shampoopulloissa.

Morgania eivät erityisemmin viehättäneet pop-tähdet tai näyttelijät, vaan maailman parhaat pelaajat. Vuoden 1999 maailmanmestarit Mia Hamm ja Kristine Lilly edustivat jotain lavapersoonaa suurempaa, ainakin Los Angelesin liepeillä kasvaneelle kymmenvuotiaalle.

Alex Morgan kantaa vesipulloja harjoituksissa
Kuva: Getty Images

Ympäristötekijät ovat monen urheilijan kohdalla jopa ratkaisevan tärkeitä, eikä Morgan ollut poikkeus. Hänen vanhempansa panostivat tyttärensä harrastukseen alusta alkaen. Äidille naisten jalkapallo oli jo valmiiksi tärkeää ja hän houkutteli tyttärensä lajin pariin. Vanhemmilta löytyi aikaa silloin, kun Morgan sitä kaipasi. Joskus kyse oli ylimääräisistä vetoharjoitteista, joskus ketteryyden hiomisesta. Isä hankki varusteita ja asettui kolmesti viikossa ostamansa sekä kokoamansa maalin eteen torjumaan Morganin vetoja tunnin ajan.

Kannustus ja toisto kehittivät Morganista jo varhain erinomaisen urheilijan, joka teininä pelasi jalkapalloa ja lentopalloa rinnakkain. Kun harjoitukset alkoivat mennä osittain päällekkäin, lentopallo sai jäädä. Myöhemmin Morgan jatkoi opintojaan Berkeleyn arvostetussa yliopistossa, missä hän harjoitteli miesten joukkueessa, opiskeli kansantaloustiedettä ja valmistui puoli vuotta aikataulua edellä.

Morgan täytti 22 vuotta kesken vuoden 2011 MM-kisojen, joissa Yhdysvallat eteni loppuotteluun asti. Hän oli joukkueensa nuorin pelaaja ja tuli vaihdosta kentälle finaalin toisella puoliajalla. 20 minuuttia myöhemmin hän teki ottelun avausmaalin, ja jatko-ottelussa kamppailun 104. minuutilla hän syötti Wambachin iskemän 2-1-osuman. Lopulta mestaruutta juhli kuitenkin Japani, joka oli parempi rangaistuspotkukilpailussa.

Vuodesta 2012 tuli Morganin todellinen läpimurto. Maajoukkueen paidassa hän teki kaikkiaan 28 maalia ja syötti vielä 21 lisää. Yli 20 maaliin ja syöttöön yhden kalenterivuoden aikana oli aiemmin yltänyt vain Hamm. Mukaan mahtuivat Lontoon olympialaiset, joissa Morgan teki kolme maalia Yhdysvaltojen edetessä kultaan. Välieristä loppuotteluun joukkueen oli johdattanut Morganin 123. peliminuutilla tekemä 4-3-voittomaali.

Morgan tunnetaan erityisen nopeana hyökkääjänä sekä kliinisenä viimeistelijänä molemmilla jaloillaan. Suurin rasite hänen urakehitykselleen ovat olleet loukkaantumiset, jotka ovat tarkoittaneet pitkiäkin toipumisjaksoja. Toisaalta hän on löytänyt myös pilven kultareunuksen todetessaan, että jo teini-ikäisenä revennyt eturistiside ja sen vaatima poissaolo todisti, miten tärkeää jalkapallo on hänelle.

Alex Morgan ja olympiamitali
Kuva: Getty Images

Tällä hetkellä hän edustaa Orlando Pridea, joka on NWSL:n kolmanneksi nuorin seura. Vuonna 2015 perustettu Pride toimii MLS-seura Orlando Cityn rinnalla. Morgan oli seuran ensimmäinen pelaaja. Pride ei vielä ole noussut menestyjien joukkoon, mutta sen ensimmäinen ottelu kaksi ja puoli vuotta sitten keräsi sarjan ennätysyleisön, 23 403 katsojaa.

Viime vuonna Morgan pääsi pelaamaan kaikilla mittareilla huippujoukkueessa käydessään puolen kauden lainalla ranskalaisessa Lyonissa.

– Rion olympialaiset olivat pettymys, ja Orlandossa emme olleet voittaneet ottelua pitkään aikaan. Halusin jonkin uuden haasteen, joka olisi silti saavutettavissa. Ranskassa en voinut rentoutua yhtenäkään päivänä, koska kolmesta Lyonin maajoukkuehyökkääjästä vain kaksi parasta mahtui pelaamaan. Joukkue oli eri kulttuurien ja pelityylien yhdistelmä, eikä paikasta aloituskokoonpanossa ollut mitään takeita, Morgan kertasi FourFourTwolle.

Kahdeksassa ottelussa hän teki viisi maalia maailmanluokan pelaajien ympäröimänä. Kausi päättyi dominoivaan triplaan, eli liigan, cupin ja Mestareiden liigan voittoon.

Alex Morgan Lyonin paidassa
Kuva: Getty Images

Ennen kaikkea Ranskassa sai pelata. Pelipaikka oli ansaittava, mutta Morganille tärkeää on ympäristö, jossa minuutteja on mahdollista kerryttää huomattavasti tavanomaista naisjalkapalloa enemmän. Esimerkiksi NWSL:ssä pelataan vain 24 ottelua, noin kolmasosa vähemmän kuin vaikkapa Veikkausliigassa.

Riittävä pelimäärä on omalta osaltaan tekijä ammattimaisessa toiminnassa, jossa pelaajille ei tule kuukausien taukoja niin otteluista kuin joukkueharjoittelusta. Amatööri- tai puoliammattilaispelaajien tapauksessa tauot täyttyvät helpommin toimeentuloa tukevista töistä kuin riittävän suunnitelmallisesta harjoittelusta oman ja lajin kehittämisen varmistamiseksi.

Seuraavat arvokisat häämöttävät jo

Yli 80 000 katsojaa kerääntyi Santiago Bernabéun stadionille vuonna 2009, kun Real Madrid esitteli jalkapallohistorian kalleimman pelaajan. Cristiano Ronaldon ensiaskeleet espanjalaisseuran valkeassa paidassa näki paikan päältä myös Morgan, joka oli tuolloin vaihto-opiskelijana Madridissa.

Espanjan La Liga oli hänelle erityisen läheinen ja sen otteluita hän oli seurannut Pohjois-Amerikasta käsin naisten jalkapallon ohessa. Ronaldon maine ja mammona edustivat asemaa, johon Morganilla tai kenelläkään muullakaan hänen sukupolvensa naisjalkapalloilijalla ei ole mahdollisuutta.

Hänelle tärkeää kuitenkin olisi antaa tuleville polville mahdollisuus pyrkiä parempaan.

Lajin sisällä Alex Morgan on kuitenkin jo keulakuva ja miljonääri. Hänestä tuli ensimmäinen nainen, joka on esiintynyt Fifa-pelin kannessa, tosin Lionel Messin rinnalla. Samana vuonna, 2016, peliin pääsi mukaan myös naisten joukkueita. Hänen sponsoritulonsa mitataan miljoonissa ja kumppaneina on eturivin globaaleja yrityksiä. Viime kesänä ilmestyi myös Morganista kertova elokuva, jossa hän näytteli itseään.

Fani kuvaa selfietä Alex Morganin kanssa
Kuva: Getty Images

Kaikesta tästä huolimatta Morganinkaan peruspalkka ei ole koskaan ollut hänen asemaansa nähden erityisen huikaiseva ja mediassa esitettyjen arvioiden mukaan jopa enemmän kuin neljä viidesosaa hänen tuloistaan tulee nimenomaan yhteistyökumppaneilta. Naisjalkapallossa hänen pelaajasopimuksensakin on kuitenkin huippuluokkaa ja Ranskassa pelatessaan Morgan ansaitsi median mukaan noin 30 000 dollaria kuukaudessa.

Moni muu, jopa Yhdysvaltojen ammattiliigassa, joutuu tyytymään pikkurahoihin. Tänä vuonna NWSL:n noudattama amerikkalaistyylinen palkkakatto oli 350 000 dollaria, mistä piti kyetä maksamaan lähes 20 pelaajan palkkiot. Näissä olosuhteissa oman tilipussin ihastelu ei riitä intohimoisesti lajiin suhtautuvalle Morganille.

– Nuorempana halusin jalkapalloammattilaiseksi, mutta en koskaan tullut edes ajatelleeksi sitä kaikkea, mitä naisurheilijana voi saada aikaan. Mielestäni on upeaa nähdä, kun nuoret tytöt innostuvat urheilusta. Kannan tämän vastuun mieluusti. Meidän tehtävämme on varmistaa, että naisilla on jatkossakin mahdollisuus urheiluun, hän sanoi Sports Illustratedille vuonna 2016.

Voi myös olla, että Morgankin olisi ansainnut miljoonia vähemmän, jos hän ei vastaisi perinteisiä kauneusihanteita. Esimerkiksi vuonna 2015 lopettanut Wombach teki 256 maaottelussa 184 maalia ja on naisfutiksessa legendan maineessa, mutta ei saavuttanut samanlaista lajirajat ylittävän tähden asemaa. Syitä erolle voi hakea lajin nykyistä heikommasta asemasta, Wambachin seksuaalisesta suuntautumisesta ja Morganin ulkonäöstä.

Hän toimi kuitenkin yhdenlaisena tienraivaajana, jonka lapioon Morgan on tarttunut hanakalla otteella, oli kyse sitten New Yorkin pörssin avaamisesta, muotinäytöksistä tai rohkeista kuvista Sports Illustratedin erikoisjulkaisussa. Hän haluaa olla kuuluisa jalkapalloilijana, mutta tasapainottelee julkkiksen, urheilijan ja esikuvan roolien välillä tavoitellessaan tärkeää julkisuutta lajille, jonka parhaitakaan naisia ei tunneta.

Alex Morgan maajoukkueessa
Kuva: Getty Images

Rehellisyyden nimissä voidaan sanoa, että naisten jalkapallossa on ollut useitakin Morgania parempia pelaajia. Nykyisestä sukupolvesta sellainen on ainakin brasilialainen Marta, maailman parhaaksi kuudesti valittu joukkuetoveri Orlandosta. Tämän vuoden parhaaksi pelaajaksi valittu, norjalainen Ada Hegerberg puolestaan on vasta 23-vuotias, mutta iskenyt Lyonille 82 ottelussa toistasataa maalia.

Tällä hetkellä heidän kaikkien ajatuksissa yhä suurempaa roolia ottavat seuraavat MM-kisat. Ainakaan toistaiseksi ei kuitenkaan näytä siltä, että Fifa kykenisi nostamaan tapahtuman toden teolla valtavirtaan.

Maailmanmestaruudesta kamppaillaan kesä-heinäkuussa Ranskassa 24 maan kesken – Suomi jäi karsintalohkossaan Espanjan ja Itävallan taakse kolmanneksi, eikä ole mukana, Yhdysvallat taas puolustaa 53 000 katsojan edessä Vancouverissa voittamaansa titteliä.

Edellisellä kerralla maailmanmestaruus vei Yhdysvalloissa naisten ja tyttöjen jalkapalloa kertaheitolla pari harppausta eteenpäin vankistaen erityisesti Morganin tähtistatusta.

– Haluamme varmistaa, että saamme mahdollisimman monet kiinnostumaan turnauksesta. Valmistaudun samalla tavalla ja lähden samoin tavoittein: voittamaan ja vahvistamaan lajimme asemaa, Morgan lupasi ESPN:lle.

Lue myös:

Historiallisesti palkitulle naisjalkapalloilijalle esitetty twerkkaus-kysymys nostatti kohun – huippu-urheilijat haukkuivat haastattelijan

Häikäisevä suomalaishyökkääjä tykittää maaleja ja opettelee Pariisissa poskisuudelmia – Linda Sällström halusi miljonääriksi, mutta tulikin onnelliseksi

16-vuotias suomalaislupaus sai vanhempansa tyhjentämään autotallinsa ja tilalle syntyi oma jalkapallohalli tekonurmella – Annika Huhta teki jo läpimurtonsa liigassa, nyt edessä on MM-jahti

Suosittelemme