Ovikello soi puoliltaöin Kotkan Raamikadulla. Huhtikuun pakkanen oli illalla vetänyt maan kuuraan. Myöhemmin ohut jääverho osoittautui poliisin tutkimuksille tärkeäksi, kun Kotkan kolmoissurmaajaksi nimitetyn varusmiehen etsinnät alkoivat. Minne suuntaan jalanjäljet valkeassa maassa johdattivat?
Eija Seppälä meni avaamaan kotinsa ovea.
– Jostain syystä alitajunta sanoi, että ovea ei saa avata. Menin katsomaan ikkunasta kadulle ja näin maastopukuun pukeutuneen miehen saksanpaimenkoiran kanssa. Miehellä näytti olevan kädessä jokin putkimainen esine. Sanoin vaimolle, että nyt et avaa ovea, Jorma Seppälä kertoo.
Jorma soitti poliisille ja ilmoitti asiasta. Vieras mies katosi takaisin kirpeään yöhön ja Seppälät jatkoivat uniaan.
Tuosta hetkestä on nyt 24 vuotta aikaa, mutta Seppälät muistavat tapahtumat edelleen kirkkaasti. Tuona yönä heidän naapurustossaan tapettiin kolme ihmistä. Seppälän viisihenkinen perhe pelastui kuin ihmeen kaupalla.
“Ammun teidät kaikki”
Aamuyöllä perheen vanhemmat heräsivät lasin helinään. Joku yritti tulla pihanpuolen ovesta sisään ja rikkoi jo lasiovea. Eija ja Jorma kuulivat, miten mies alkoi ampua.
Maastopukuun ja kommandopipoon sonnustautunut mies tulitti sarjatulella olohuoneen ikkunat rikki ja jatkoi ampumista.
Ulkoa kuului huuto: Tulkaa riviin, ammun teidät kaikki.
Olohuoneen takana makuuhuoneessa nukkui yksi perheen pojista, lastenhuoneessa parvisängyssä kaksi pienempää. Jorma asettui takaoven viereen vasten tiiliseinää ja huusi perheelleen ohjeita.
– Huusin, että se ei tästä elävänä tule. Se oli vaistonvarainen päätös: minä voin kuolla myös, mutta perheeni luokse se ihminen ei pääse.
Hyökkääjä työnsi kätensä lasinsirujen välistä oven toiselle puolen ja yritti avata lukkoa. Jorma nosti olohuoneen lattialta raskaan tuolin ilmaan ja löi sillä tunkeilijaa suoraan sormille.
– Armeijan käyneenä näin heti, että miehen ase oli rynnäkkökivääri ja hän oli taitava käyttämään sitä. Hän oli teipannut kaksi lipasta rinnakkain ja ylösalaisin niin, että kun yksi lipas tyhjenee, toisen saa helposti tilalle, Jorma kertoo.
"Tekijä toimi juuri niin kuin armeijassa opetetaan. Luodaan sisälle kaaos ja pakotetaan ihmiset ulos avaraan tilaan."
Jorma Seppälä
Perheen onneksi rynnäkkökivääriin tuli ilmeisesti syöttöhäiriö, ja mies perääntyi paikalta. Jorma seurasi ikkunasta miehen liikkeitä ja neuvoi, miten ja minne perhe uskaltaisi liikkua ilman, että luodit osuisivat heihin.
Parvisängyssä nukkuneen keskimmäisen pojan tyynyssä näkyi luodinreikiä. Poika oli välttänyt osumat päähänsä vain muutamilla senteillä.
Mies kiersi talon etupuolelle ja ampui lastenhuoneeseen valoammuksen. Verhot syttyivät tuleen.
Eija Seppälä oli hyökkäyksen alussa hypännyt makuuhuoneen lattialle ja satuttanut polvensa kierukan pahasti. Makuuhuoneeseen ammutut valojuova-ammukset sytyttivät vaatteita tuleen. Eija yritti tampata tulta jaloillaan ja käsillään sammuksiin.
– Tekijä toimi juuri niin kuin armeijassa opetetaan. Luodaan sisälle kaaos ja pakotetaan ihmiset ulos avaraan tilaan. Jos tulipalo olisi levinnyt ja meidän olisi pitänyt lähteä sitä pakoon ulos talosta, emme olisi tässä kertomassa siitä, Jorma kertaa.
Mies tulitti taloa myös edestä, mutta tilanteen keskeytti aamuöiseltä lehdenjakoreissulta palannut naapuri. Jorma näki ikkunasta, miten naapuri huusi maastopukumiehelle jotakin.
– Ja sitten hän ampui meidän naapurimme viileästi, teloitustyyliillä. Hän asetti rynnäkkökiväärin piipun päätä kohti ja ampui. En unohda sitä näkyä koskaan.
“Taitavasti liikkuva tekijä"
Seppälät eivät aamuyön tunteina vielä tienneet, että tunkeutuja oli tappanut Kotkassa samana yönä jo kaksi ihmistä.
Ennen saapumistaan Raamikadulle parikymppinen varusmies Mika Muranen ampui naapurinsa jalkajousella tämän kotipihaan. Tämän jälkeen hän käveli sisälle asuntoon ja ampui uhrinsa vaimon samalla jousella.
Muranen ampui ja sarjatulitti kohti lukuisia Raamikadun naapuruston asukkaita, mutta myös kohti poliiseja, jotka koettivat saada hänet kiinni.
Vuonna 1994 Muranen oli yksi vuoden puhutuimmista ihmisistä. Hän onnistui pakenemaan poliisia vuorokausien ajan koirista, helikopterista ja karhuryhmästä huolimatta. Mediassa Murasta kuvailtiin toistuvasti taitavasti liikkuvaksi, taitavasti poliisia pakoilevaksi henkilöksi.
– Veimme lapset turvaan vanhempieni luokse ja aloitimme kodin siivous- ja korjaustyöt. Se päivä, kun Muranen oli vapaalla jalalla ja me olimme edelleen kotona… olimme kauhuissamme. Näimme tiellä maastopukuisen kävelijän ja ensimmäinen ajatus oli, että tuossako se nyt on, Eija Seppälä sanoo.
Suomalaiset järkyttyivät silmittömästä ampumisesta ja siitä, että nuori mies pystyi pakenemaan poliisia niin helpontuntuisesti. Muranen oli varastanut rynnäkkökiväärin ja ammuksensa varuskunnasta. Oikeuden pöytäkirjoissa tähdennetään, että varusmiehen teot vaikuttivat hyvin suunnitelmallisilta.
Lopulta Muranen saatiin kiinni ja hänet tuomittiin elinkautiseen vankeusrangaistukseen kolmesta murhasta, kahdeksasta murhan yrityksestä ja kolmesta tapon yrityksestä.
Seppälän perhe ei entuudestaan tuntenut Murasta kunnolla, mutta asuinalueen väki tiesi nuorukaisen kyllä.
Muranen oli aiemmin esimerkiksi viillellyt asukkaiden autojen renkaita ja Eija Seppälän sanoin “tehnyt paljon muutakin pientä ilkivaltaa”.
Jorma Seppälä muistaa, miten vaikeita ensimmäiset vuodet tapahtumien jälkeen olivat.
– Sitä nukkui pätkissä, heräsi kylmään hikeen. Kun ovikello soi, me säpsähdimme. Aika herkillä oltiin pitkän aikaa.
Seppälät kieltäytyivät järjestelmällisesti median haastatteluista. He halusivat olla omissa oloissaan ja jatkaa elämäänsä.
– Onneksi meillä oli lapset ja työpaikat, jotka pakottivat hoitamaan arjen päivä kerrallaan. Arki vei eteenpäin ja auttoi selviytymään. Koska koko tragedia tapahtui yhteisölle, pystyimme puhumaan tapahtumista keskenämme, jakamaan tuntoja vaikka kadulla, Eija sanoo.
“Rikollisella uhria enemmän oikeuksia”
Kotkan surmayönä Muranen oli soitellut useamman naapurin ovikelloa päästäkseen sisään.
– Kyllä se siltä vaikutti, että hän halusi viedä mukanaan mahdollisimman paljon väkeä, vaikka sattumanvaraisesti, Jorma huokaa.
Jorma soitti hyökkäyksen aikana poliisille useita kertoja, mutta hälytysajoneuvot saapuivat paikalle vasta, kun Muranen oli murhannut kolmannen uhrinsa ja koettanut vahingoittaa Seppälän perheen lisäksi useita naapuruston ihmisiä.
Edelleen, yli 20 vuotta myöhemmin, Seppälät miettivät, mikä poliisilla kesti.
– Tuntui, että tilanne ei lopu koskaan, että apua ei vain tule. Silloinkin, kun näin tekijän murhaavan naapurimme, soitin poliisille. Sanoin, että täällä tapetaan ihmisiä, tulkaa jo.
Ajatus perheiden haavoittuvaisuudesta vaivasi koko naapurustoa. Huhtikuisen surmayön jälkeen yhteisön jäsenet miettivät, mitä he olisivat voineet tehdä puolustautuakseen. Rynnäkkökivääriä vastaan on paha pistää kampoihin, monet sanoivat ääneen.
Jorma kysyi myös poliisilta, miten he olisivat voineet puolustautua lain mukaan.
– Poliisi muistutti, että ei Suomessa noin vain voi esimerkiksi tappaa ihmistä, vaikka hän tunkeutuisi kotiin. Olo tuntui aika avuttomalta, Jorma miettii.
– Tuntuu, että Suomessa rikollisella on uhria enemmän oikeuksia. Tekijällä voi olla kolme asianajajaa, uhrilla yksi. Itseään ei saa puolustaa, vaikka toinen yrittäisi tappaa. Pitää sanoa, että laske sitä asetta, soitan poliisin. Ja tekijä voi vapautumisensa jälkeen muuttaa vaikka uhrin naapuriin, eikä sitä voi estää, Jorma lisää.
"En voisi antaa anteeksi sitä tekoa. Olen vain onnellinen, että me saimme elää. "
Eija Seppälä
Nyt Mika Muranen on istunut tuomionsa. Hän vapautui vankilasta vuonna 2014 istuttuaan elinkautista suomalaisittan harvinaisen pitkään, 20 vuotta.
Murasen vapautumisen jälkeen Seppälät hankkivat kotiinsa liiketunnistimella toimivat pihavalot ja hälytyksen. Huoneessa, jossa perheen pienimmät pojat nukkuivat Murasen hyökkäyksen aikana, pyörivät nyt valvontakameroiden ruudut.
Eija on hankkinut makuuhuoneeseen pesäpallomailan.
– Että olisi edes jotain kättä pidempää, jos jotakin vielä sattuisi.
Murasen vanhemmat asuvat edelleen muutaman kilometrin päässä Seppälän perheen talosta. Seppälät eivät koskaan muuttaneet pois talosta, johon koko perhe melkein tapettiin. Aika ajoin joku kotkalainen kertoo nähneensä tekijän ravintolassa, toinen sanoo nähneensä hänet kadulla. Teot eivät unohdu.
– Muranen ei ole pyytänyt anteeksi, mutta voisin keskustella hänen kanssaan asioista. Ovikelloa ei silti kannata tulla ilmoittamatta soittamaan, Jorma sanoo ja hymähtää.
Olohuoneen seinällä roikkuvassa hääkuvassa on yhä yksi luodin puhkoma reikä. Takaoven karmissa on Murasen kiväärinperällä iskemä halkeama. Muualta talosta hyökkäyksen jälkiä ei huomaa.
– En voisi antaa anteeksi sitä tekoa. Olen vain onnellinen, että me saimme elää. Nyt lapsemme ovat isoja ja heillä on jo omia lapsia. On vaikea ajatella, että olisimme voineet jäädä ilman tätä kaikkea, Eija sanoo.
Yle Perjantai 16.11. kello 21.05: Mikä murhassa kiehtoo?
Sean Ricksin ja Rosa Kettumäen vieraina nähdään muun muassa yksi Pohjoismaiden kuuluisimmista rikollisista: Åmselen kolmoismurhaaja, entinen elinkautisvanki Nikita Fouganthine.
Vieraina ovat myös Helsingin murharyhmässä 40-vuotisen uran tehnyt rikosylikomisario Juha Rautaheimo sekä rikostoimittaja Pekka Lehtinen.
Lue lisää: