Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Asiakkaat ovat kaikonneet kauppakeskus Redistä – yrittäjän mukaan tilanne on katastrofi ja konkurssi uhkaa

Kauppiaiden mielestä Helsingin Kalasatamassa avatussa kauppakeskus Redissä ei ole ollut asiakkaita odotusten mukaisesti. Asiantuntijan mukaan tähän on syynsä. Kauppakeskuksen johdolla on kuitenkin vielä kärsivällisyyttä odottaa.

Metro-opasteet Kauppakeskus Redissä.
Metro-opasteet Kauppakeskus Redissä. Kuva: Ronnie Holmberg / Yle
Sara Salmi,
Helena Lappeteläinen
Avaa Yle-sovelluksessa

Kauppakeskus Redin avajaisia vietettiin Helsingin Kalasatamassa vain kaksi kuukautta sitten. Silti osa yrittäjistä pitää kauppakeskuksen tilannetta jo nyt hyvin synkkänä.

Etenkin ne, joilla ei ole vahvaa brändiä takanaan, tuntuvat olevan pulassa.

– Onhan tämä ollut aika katastrofi, toteaa Sesonkipuodin myymälävastaava Mikaela Sundholm.

Sesonkipuoti sijaitsee Redin K1-kerroksessa. Se myy muun muassa ruokaa ja kotimaisia pientuottajien ja -tilojen tuotteita. Puoti on Sundholmin siskon.

– On ollut niin paljon hiljaisia hetkiä, että kaupantekoa ei ole ollut eikä ole tullut tarpeeksi rahaa, jotta pystyisi maksamaan työntekijöille palkkoja, Sundholm kuvaa.

Hänen mukaansa konkurssi on edessä, jos tilanne ei parane.

– Viisi kauppakeskuksen yritystä on jo tehnyt konkurssin. Lisäksi yhden kauneushoitolan piti tulla, mutta se perui tulonsa.

Redin asiakkuusjohtaja Pia Svensk täsmentää Ylelle, että kauppakeskuksessa ei ole Redin tietojen mukaan tapahtunut yhtään konkurssia varsinaisen toiminnan aikana.

Hänen tietojensa mukaan muutamalla vuokrasopimuksen tehneellä yrittäjällä on ollut rahoitusvaikeuksia tai muita syitä, joiden takia yritykset ovat jo ennen avajaisia päättäneet olla avaamatta liikettä Rediin tai lopettaneet liiketoimintansa kokonaan.

Nämä tapaukset ovat käyneet ilmi jo ennen avajaisia tai heti niiden jälkeen niin, että liikettä ei ole saatu auki lainkaan kauppakeskuksen toiminnan aikana, Svensk sanoo.

Lisäksi kahdessa liiketilassa on hänen mukaansa lopetettu toiminta kauppakeskuksen avauksen jälkeen, mutta toiseen noista tiloista on saatu jo uusi vuokralainen.

Toinen kauppias: Meille luvattiin, että asiakkaita olisi paljon

Toinen myymäläpäällikkö, Ruohonjuuren Riina Wulff kertoo kaupan lähteneen käyntiin "yllättävän hyvin". Etenkin, kun sen suhteuttaa asiakasmääriin.

Wulffin mukaan odotukset eivät kuitenkaan ole täyttyneet.

– Meille luvattiin, että asiakkaita olisi todella paljon.

Sundholm ja Wulff molemmat sanovat, että etenkin arkipäivät ovat ongelmallisia. Sundholmin mukaan näyttäisi jopa siltä, että kävijämäärä vähenee jatkuvasti. Viikonloppuisin väkeä on vielä riittänyt.

Ruohonjuuri on tunnettu brändi, ja Wulff näkee, että heidän tilanteensa ei sen takia ole pahimmasta päästä.

Sesonkipuodin Mikaela Sundholm Redi kauppakeskus
Mikaela Sundolm kertoo, että he katsovat tilannetta Sesonkipuodissa kevääseen asti. Jos se ei parane, he lähtevät. Kuva: Helena Lappeteläinen / Yle

"Kun rakennetaan uutta, odotukset ovat aikamoisia arvauksia"

Kaikki Redin yrittäjät eivät ole luopuneet toivosta. Instrumentariumin yrittäjä Antti-Jussi Lankinen uskoo, että Redin kävijämäärät vielä nousevat.

– Myönnän, että olisin toivonut räväkämpää alkua, mutta usko projektiin ei ole loppunut.

K-Supermarketin kauppias Ilari Tikkala on tyytyväinen kuluneisiin kuukausiin.

– Aina kun rakennetaan uutta, odotukset ovat aikamoisia arvauksia. Kaikki huomioon nähden olemme tyytyväisiä tähän syksyyn, Tikkala kertoo.

Hänen mukaansa asiakasvirrat ovat tasaisia, mutta kehittyvät koko ajan.

Redissä vieraili syyskuussa 350 000 ihmistä. Kauppakeskus avattiin 20. syyskuuta. Osa yrittäjistä kuitenkin kertoo, että asiakasvirta tyrehtyi melko nopeasti avajaisten jälkeen.

Redin asiakkuusjohtaja Pia Svensk sen sijaan sanoo, että kauppakeskuksessa vierailee päivittäin tällä hetkellä yli 20 000 kävijää.

Hän pitää määrää odotetulla tasolla, kun huomioi, että Redi on vasta avattu.

– Useita kauppakeskuksia avanneena tiedämme, että uuden kauppakeskuksen ylösajo kestää noin kahdesta kolmeen vuotta. Kestää aikansa, että ihmiset löytävät uuden kauppakeskuksen ja tekevät kauppakeskuskäynneistä osan omaa arkeaan.

– Ymmärrämme hyvin, että kauppakeskuksen ensihetket herättävät huolta joissain yrittäjissä. Teemme kuitenkin yhteistyössä yrittäjiemme kanssa päivittäin töitä sen eteen, että ihmiset löytäisivät Redin ja sen monipuolisen valikoiman palveluita, Svensk kommentoi tilannetta.

Kauppakeskus Redi.
Kauppakeskus Redi. Kuva: Ronnie Holmberg / Yle

Suomalaiset ovat tottuneet Prismoihin ja Cittareihin

Aalto-yliopiston työelämäprofessori Pekka Mattila on ihmetellyt kauppakeskusten kiivasta rakentamistahtia. Mattilan mukaan on selvää, etteivät eurot riitä jokaiselle.

Redissä hän näkee kuitenkin kaksi erityisongelmaa.

Alueella asuvat ja työskentelevät ihmiset eivät ole vielä oppineet käyttämään uuden kauppakeskuksen palveluita. Redi ei ole tullut osaksi heidän arkirutiinejaan.

Tämän lisäksi ihmisillä ei ole syitä käydä siellä tarpeeksi usein. Harva tekee vaateostoksia useamman kerran viikossa.

– Yleensä päivittäistavarakauppa on se vanha ja paras käytäntö, jolla taataan, että kävijävirtaa riittää ja on syitä tulla uudelleen ja uudelleen, Mattila sanoo.

Ruokakauppoja Redissä kyllä on, mutta Mattilan mukaan se ei vielä riitä: tarvitaan hypermarketteja, joista ihminen kokee saavansa arkeensa kaiken tarpeellisen. Etenkin lapsiperheille tämä on tärkeää.

Toisin sanoen suomalaiset haluvat tehdä ostoksensa Prismoissa ja Cittareissa.

– Meidät on totutettu valtaviin neliömääriin.

Hän kertoo matkustavansa paljon Aasiassa, jossa kauppakeskukset ovat nimenomaan Redin kaltaisia, paljon pieniä erikoismyymälöitä sisältäviä.

– Suomessa tämä logiikka ei ole vallitseva. Täällä täytyy olla yksi tai usein kaksi kilpailevaa hypermarkettia, ja Redi poikkeaa nyt siitä kaavasta.

Pekka Mattila
Pekka Mattila Kuva: Ilkka Loikkanen / Yle

Miten käy Triplan?

Helsingin Pasilaan rakennetaan parhaillaan Tripla-nimen saanutta kauppakeskusta. Välimatkaa Kalasatamaan on vain muutama kilometri.

Mattilan mukaan myös Triplassa on riskinsä. Tosin sen sijainti on hyvin erilainen Rediin verrattuna.

– Pasila on perinteisesti raideliikenteen solmukohta ja asema on isossa roolissa lähiliikenteessä. Kuinka hyvin onnistutaan vakuuttamaan ihmiset siitä, että [Triplassa] on helppo pysähtyä sekä hoitaa asiansa ja jatkaa matkaa vasta seuraavalla junalla? Mattila kysyy.

Tämä on nimenomaan Triplan haaste. Ylipäätään Mattila peräänkuuluttaa konseptin perään – se on hänen mukaansa Redissä hukassa.

– Tällä hetkellä kaikki ovat oppineet, ettei sinne löydä sisään eikä ulos, ja sitten, että siellä ei ole isoja päivittäistavarakaupan liikkeitä.

Rediä on kritisoitu ankarasti siitä, että kauppakeskus on hyvin sokkeloinen ja varsinkin alkuvaiheessa riittävät opasteet puuttuivat.

Mutta tätä oli ilmeisesti haettukin.

Redin pääarkkitehti Pekka Helin kertoi Talouselämän haastattelussa, että kauppakeskuksessa oli haluttu ottaa vaikutusta vanhoista italialaisista kaupungeista, kuten Venetsiasta ja Sienasta.

Mattila ei tätä ymmärrä. Hänen mukaansa ihmiset eivät halua tuntea oloaan hölmöksi.

– En ole koskaan kuullut ihmisestä, joka tulisi kauppakeskukseen kulkeakseen keskiaikaisen kaupungin sokkeloissa ja eksyisi sinne.

Onko Redillä vielä tulevaisuutta? Kyllä, Mattila uskoo kaikesta huolimatta. Kalasataman alue kasvaa ja kehittyy jatkuvasti.

– Sijainti on loistava. Nyt vain pitäisi miettiä käytännönläheisimmin, miten pelissä voi voittaa, Mattila toteaa.

Juttua on muokattu 18. marraskuuta 2018 kello 9.52: Täydennetty Redin asiakkuusjohtajan Pia Svenskin kommenteilla konkurssiväitteestä sekä tämänhetkisistä kävijämääristä.

Lue myös:

Helsingin uusi kauppakeskusjätti Redi saa kovaa kritiikkiä kaupunkilaisilta – "Todella sekava ja sokkeloinen, vaikea löytää mitään" (24.9.2018)

200 liikettä, 12 miljoonaa asiakasta – apulaisprofessoria huolettaa, miten Helsingin kivijalkaliikkeiden käy, kun kaupungissa on taas yksi kauppakeskus lisää (20.9.2018)

Espan kokoinen kattopuisto, Suomen suurin kuntosali ja metro keskellä kauppakeskusta – tältä näyttää Kalasataman uusi Redi (20.9.2018)

Redi tuli kalliiksi – sen rakentaja SRV joutui antamaan tulosvaroituksen (14.9.2018)

Suosittelemme