Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Mitä puolueiden nuorisojärjestöt haluavat tulevaisuuden ilmastopolitiikalta? Suomi hiilineutraaliksi, lihavero ja lisää ydinvoimaa

Pääministeri Juha Sipilä on kutsunut kaikkien eduskuntapuolueiden johdon tänään yhteen pöytään keskustelemaan Suomen ilmastopolitiikan uudesta suunnasta. Yle kysyi puolueiden nuorisojärjestöiltä, mitä tapaamisessa pitäisi saada aikaan.

Jääkarhu jäälautalla, Svalbard Norja.
Jääkarhu yrittää päästä etenemään sulavia jäälauttoja pitkin Norjan Huippuvuorten alueella. Kuva on palkittu kansainvälisessä luontokuvakilpailussa vuonna 2012. Kuva: Anna Henly / AOP
Antti Parviala
Avaa Yle-sovelluksessa

Hallituksen ja opposition johtajat kinastelevat harva se päivä eduskunnan suuressa salissa, mutta muuten yhteistapaamiset ovat harvinaisia.

Tänään tiistaina aamupäivällä kaikkien eduskuntapuolueiden johto kuitenkin kokoontuu pääministerin virka-asunnolle Kesärantaan.

Yhteisen kokoontumisen sai aikaan viime kuun alussa julkaistun hallitusten välisen ilmastopaneelin IPCC:n rätinki. Se hätkähdytti niin, että pääministeri Juha Sipilä (kesk.) kertoi samana päivänä kutsuvansa pyöreän pöydän äärelle kaikki eduskuntapuolueet.

IPCC:n mukaan ilmaston globaali lämpeneminen pitäisi rajoittaa puoleentoista asteeseen aiemman tavoitteeksi asetetun kahden asteen sijasta.

Kesärannasta ei ole luvassa virallista loppulausuntoa, mutta tarkoituksena on järjestää samasta aiheesta toinen keskustelukierros mahdollisesti joulukuussa.

Nuorilta terveiset

Nyt kun koolla on Suomen päätöksentekijöiden kovin ydin, Yle kysyi puolueiden nuorisojärjestöiltä, minkälainen linjaus emopuolueiden johdon olisi vähintään saatava aikaan tuossa keskustelussa.

Vihreät Nuoret

Vihreät Nuoret haluaa, että kokouksessa löydetään uusi suunta ruoantuotantoon. Puheenjohtaja Sameli Sivonen vaatii luopumista eläintuotannon tuista.

– Tuet pitävät veronmaksajien rahalla lihan hintaa keinotekoisesti matalampana kuin kasvisvaihtoehtojen.

Tämän lisäksi hän vaatii, että käyttöön otetaan kaikkiin eläintuotteisiin kohdistuva lihavero.

Hakkuiden kasvattamiselle järjestön kaksi tasaveroista puheenjohtajaa sanovat ei.

Puheenjohtaja Iiris Suomela vaatii hiilinielujen kasvattamista, jotta ilmaston lämpeneminen voidaan pysäyttää puoleentoista asteeseen.

– Suomen nykyinen hallitus toimii juuri päinvastoin: metsähakkuita halutaan kasvattaa niin, että hakkuut tekevät tyhjäksi kaikki muut ilmastotoimet.

Demarinuoret

Demarinuorten puheenjohtaja Mikkel Näkkäläjärvi vaatii Suomesta hiilineutraalia selvästi nykyisiä suunnitelmia nopeammin.

Hiilineutraali Suomi tuottaisi hiilipäästöjä vain sen verran kuin se pystyy sitomaan niitä ilmakehästä.

Suomen ilmastopaneelin puheenjohtajan, professori Markku Ollikaisen mukaan Suomen pitäisi olla vuonna 2035 hiilineutraali. Hallituksen nykyinen tavoite on kymmenen vuotta myöhemmin.

– Tapaamisen ehdoton minimitavoite pitää olla yhteinen linjaus siitä, että Suomesta tulee vuoteen 2035 mennessä hiilineutraali sekä se, että puolueet sitoutuvat hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin IPCC:n suosituksiin, Demarinuorten Näkkäläjärvi sanoo.

Kokoomusnuoret

Myös Kokoomusnuoret vaatii, että IPCC:n laskelmat otetaan todesta.

– Puoluejohtajien tulee antaa selkeä sitoumus siitä, että Suomi tekee omalta osaltaan kaiken tarvittavan ilmaston lämpenemisen rajoittamiseksi 1,5 asteeseen, vaatii Kokoomusnuorten puheenjohtaja Henrik Vuornos.

Vuornoksen mukaan se tarkoittaa muun muassa hiiliveron käyttöönottoa. Muutenkin Kokoomusnuoret uskovat että ilmastokysymyksiin tätyy tarttua talouden ohjauskeinoin.

– Markkinatalous toimii vain, jos negatiivisista ulkoisvaikutuksista, joita ilmastopäästöt selkeästi ovat, maksetaan oikea hinta.

Keskustanuoret

Keskustanuoret haluaa, että kokouksessa nostetaan pöydälle liikenteen päästöt, metsähakkuut ja turve. Pääministeripuolueen nuoret haluavat bensasta ja dieselistä eroon uusiutuvien polttoaineiden jakeluverkostoa kohentamalla.

Varapuheenjohtaja Janne Kallungin mukaan metsien hakkuita ei täydy rajoittaa, mutta sen sijaan vapaaehtoita suojelua pitäisi lisätä kasvattamalla suojeluohjelman rahoitusta.

Turpeesta on päästävä eroon.

– Turpeen poltto on myös asia, johon tulisi puuttua. Sen käyttö energiaksi tulisi kieltää samassa aikataulussa kivihiilen kanssa

Vasemmistonuoret

Vasemmistonuorten puheenjohtaja Hanna-Marilla Zidan haluaa pääministerin keskustelusta konkretiaa, “ei vain julistuksia ja parin puun istuttamista”.

Myös hänen mielestään tavoitetta hiilineutraaliudesta pitää kiristää ja siihen pitäisi päästä “viimeistään 2030-luvun puoliväliin mennessä”.

– Hiilineutraaliutta kohti meneminen tarkoittaa kivihiilestä ja turpeesta luopumista, päästötöntä liikennettä tulevaisuudessa sekä ympäristölle haitallisista tuista luopumista.

Zidan ohjaisi Suomea oikeaan suuntaan yritystukiremontilla.

– Tarvitaan yritystukien rakenteellista uudistamista siten, että ne nykyistä paremmin tukisivat talouden ekologista rakennemuutosta.

Perussuomalaiset Nuoret

Perussuomalaiset Nuoret on eri linjoilla. Puheenjohtaja Samuli Voutila asettaa työllisyyden ympäristön edelle.

– Suomen ei pidä hyväksyä ympäristölainsäädäntöä, rajoituksia tai muita vastaavia toimia, jotka vaikuttavat heikentävästi suomalaiseen työllisyyteen.

Ympäristölainsäädännössä pitää keskittyä esimerkiksi öljyriippuvuudesta irtautumiseen kotimaisten energialähteiden avulla “riippumatta siitä, katsotaanko ihmisen toimilla olevan vaikutuksia ilmastoon”.

Voutila epäilee myös Suomen merkitystä ilmastoon.

– Vaikka lopettaisimme päästömme heti, ei se vaikuttaisi käytännössä ollenkaan ilmastonmuutokseen.

Siniset Nuoret

Siniset Nuoret haluaa että puheenjohtajien tapaamisessa kiinnitetään huomio autokantaan ja ydinvoimaan.

Liikenteen päästöjä Sinisten Nuorten puheenjohtaja Tiina Ahva vähentäisi autokantaa uudistamalla.

– Ainakin vanhojen autojen romutuspalkkiosta tulee tehdä pysyvä ja autovero tulee poistaa kokonaan.

Energiatuotannon hiilipäästöjä Ahva leikkaisi ydinvoimaa lisäämällä.

– Ydinvoiman lisääminen tulee aloittaa kotimaisesti toteuttaen heti ensi hallituskauden aluksi, ja lisäksi selvittää pienydinvoimaloiden mahdollisuudet kaupunkien energiantuotannossa.

KD nuoret

KD Nuoret kiristäisi Suomen tavoitetta hiilineutraaliudesta. Puheenjohtaja Aleksi Sarasmaan mukaan siihen pitäisi päästä viimeistään vuonna 2035.

– Saastuttavimpia energiapolttoaineita tulee alkaa verottaa nykyistä ankarammin. Ydinvoiman osuutta energiantuotannossa on kasvatettava, Sarasmaa listaa.

Tämän lisäksi muun muassa hiilidioksidin talteenottotekniikkaa pitäisi kehittää ja päästöoikeuksia markkinoilla vähentää.

Rkp nuoret

Rkp-nuoret on ensinnäkin tyytyväinen että pääministeri järjestää ilmastoaiheisen keskustelutilaisuuden ja toivoo että niitä myös jatketaan. Puheenjohtaja Christoffer Ingo haluaa, että ilmastopolitiikassa siirryttäisiin “strategioista konkreettisiin tekoihin”.

– Toivomme että puolueet löytäisivät yhteisymmärryksen biopolttoaineiden käytön lisäämisestä, Ingo sanoo.

Hän pitää fossiilisia polttoaineita Suomen suurimpina ilmastohaasteina. Lisäksi Itämeren rehevöitymistä pitäisi estää tukemalla maatalouden uudistuksia ja esimerkiksi lisäämällä kipsin käyttöä pelloilla.

– Vihreää verotusta on kiristettävä tavalla, joka edistää ympäristöystävällistä kulutusta ja jossa saastuttajat maksavat enemmän.

Suosittelemme sinulle