Hyppää sisältöön

Pikkujoulupäihtyneitä kärähti 134 ratista poliisin tehovalvonnassa

Puhallutustalkoissa saatiin myös bonus – haaviin jäi lisäksi 24 etsintäkuulutettua.

Tehostettua valvontaa jatketaan myös tulevana viikonloppuna. Kuva: Emmi Korhonen / Lehtikuva

Poliisi puhallutti tehostetussa valtakunnallisessa pikkujoululiikenteen valvonnassa kaikkiaan 33 156 kuljettajaa. Ratista tavoitettiin viikonlopun aikana 134 rattijuopumuksesta epäiltyä kuljettajaa, poliisi kertoo tiedotteessa.

Rattijuoppojen määrä on samaa tasoa kuin viime vuoden vastaavassa valvonnassa. Puhallusratsioita kohdennettiin etenkin ilta- ja yöajan pikkujoululiikenteeseen.

Tehovalvonnasta tiedotettiin etukäteen. Vaikka poliisin erityisestä jalkautumisesta tienvarsiin kerrottiinkin ennalta, se ei estänyt poliisin vanhoja tuttuja autoilemasta: valvonnan yhteydessä nimittäin tavattiin myös 24 etsintäkuulutettua. Varsinaisesti kuitenkin etsittiin rattijuoppoja tai haluttiin oikeastaan estää päihtyneenä ajelu.

– Valvonnalla ja siitä tiedottamalla poliisi pyrkii ennalta estämään vakavia rattijuopumusonnettomuuksia, poliisitarkastaja Timo Ajaste Poliisihallituksesta sanoo.

Tehostettua valvontaa jatketaan myös tulevana viikonloppuna koko maassa.

Suosittelemme sinulle