Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Kisa avaruusturismista kiristyy – myös Nasa harkitsee nyt lähtöä mukaan

Lippuja myytäisiin lennoille, joilla kuljetetaan tulevaisuudessa astronautteja kansainväliselle avaruusasemalle.

Raketti NASA:n Kennedyn avaruuskeskuksessa Floridassa.
Raketti NASA:n Kennedyn avaruuskeskuksessa Floridassa. Kuva: SpaceX / EPA
Olli-Pekka Sulasma
Avaa Yle-sovelluksessa

Kansainvälisen avaruusaseman huoltolentojen avaaminen avaruusturismin tarkoituksiin olisi uusi avaus jäykäksi tunnelta Yhdysvaltain avaruusvirastolta Nasalta. Avaruusturismi toisi yhtäältä virastolle sen toivomaa lisärahoitusta ja toisaalta laventaisi sen tunnettuvuutta.

The Washington Post -lehden mukaan suunnitelma on vasta kehittelyasteella, mutta avaruusviraston sisäinen neuvonantokomitea antoi sille tukensa perjantaina.

Kaksi kuukautta sitten Nasan johtaja Jim Bridenstine perusti erityiskomitean, jonka tehtävänä on selvittää avaruusviraston ja yksityisten toimijoiden yhteistyötä. Avaruusturismi on osa tätä projektia.

– Totuus on, että elämme nyt uutta aikakautta, Bridenstine sanoi neuvonantokomitean linjauksen jälkeen.

Nasa harkitsee myös logonsa kaupallistamista ja astronauttien esiintymisen sallimista mainonnassa osana Nasan brändin vahvistamista.

Avaruudessa pian ruuhkaa

Venäjä on jo rahoittanut omia avaruuslentojaan myymällä miljoonien eurojen hintaisia lippuja varakkaille avaruusturisteille. Nasa ei ole harvoja yksittäistapauksia lukuunottamatta sallinut tähän asti siviilimatkustajia avaruuslennoille.

Vuonna 1986 tuhoutuneessa Challenger-sukkulassa oli mukana opettaja Christa McAuliffe, joka kuoli räjähdyksessä muun miehistön mukana.

Taiteilijan näkemys Space X:n Big Falcon Rocket -raketista.
Taiteilijan näkemys Space X:n Big Falcon Rocket -raketista. Kuva: HO / Space X

Valkoinen talo pyrkii lopettamaan suoran tuen kansainvälisen avaruusaseman rahoitukseen vuoteen 2025 mennessä ja muuttaa sen toiminnan kaupalliseksi. Avaruusturismi olisi osa aseman toiminnan tulevaa rahoitusta.

Nasan on tarkoitus tulevaisuudessa huoltaa avaruusasemaa ja kuljettaa sinne vaihtomiehistöjä Boeingin ja Elon Muskin SpaceX-yhtiön rakentamilla aluksilla.

Myös SpaceX:llä ja Richard Bransonin omistamalla Virgin Galactic -yhtiöllä on omia hankkeita tarjota avaruuslentoja yksityishenkilöille.

Suosittelemme