Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Pistepörssikärki Rantanen suuntaa tyytyväisenä kiitospäiväillalliselle, mutta hehkutusotsikot eivät kiinnosta – "Ei tämä ihan jokapäiväistä ole"

Colorado Avalanchen Mikko Rantanen uskoo runsasmaalisen ottelun olevan hyväksi joukkueensa itseluottamukselle.

Mikko Rantanen
Kuva: Andrew D. Bernstein / NHLI via Getty Images
Henriikka Hiilloskorpi,
Johanna Juntunen
Avaa Yle-sovelluksessa

Los Angelesissa nähtiin keskiviikkona maalijuhlat, kun Colorado Avalanchen ja Los Angeles Kingsin välinen NHL-ottelu päättyi Coloradon 7–3-voittoon.

Coloradon suomalaistähti Mikko Rantanen oli rakentamassa kahta joukkueensa maaleista.

– Kokonaisuutena todella hyvä peli meiltä. Paljon maaleja, mikä on hyvä joukkueen itseluottamukselle, Rantanen kommentoi Yle Urheilulle ottelun jälkeen.

Colorado aloitti pelin napakasti ja teki ottelun ensimmäisen maalin. Kings kuitenkin iski tasoituksen muutaman minuutti avausmaalin jälkeen. Pian kuitenkin Colorado siirtyi taas johtoon.

Toinen erä meni kokonaan Coloradon hallinnassa, ja vierasjoukkue osui kahdesti. Viimeisestä erästä tuli ottelun maalirikkain. Kings keräsi itsensä 1–4-tappioasemasta, ja osui vielä kahdesti. Colorado tykitti kuitenkin vielä kolme maalia kolmannen erän aikana.

– Ei sitä ikinä odota, että voittaa 7–3. Ei se ihan jokapäiväistä ole. Täytyy nauttia siitä ja viedä sama tunne perjantaina Arizonaan.

Rantanen johtaa tällä hetkellä NHL:n pistepörssiä 34 tehopisteellä. Suomalainen suhtautuu kärkipaikkaansa kuitenkin nöyrästi ja pitää mielellään matalaa profiilia.

– Yritän auttaa joukkuetta tekemään maaleja. On liian aikaista sanoa mitään ihmeellistä, kun on vielä 60 peliä jäljellä. Täytyy yrittää pysyä tasaisena, Rantanen toteaa.

– Ei minua kiinnosta otsikot, pelaaminen on hauskinta mitä voi tehdä. Täytyy nauttia joka päivä.

Los Angelesista Colorado suuntaa seuraavan vieraspelin perässä Arizonaan. Siellä luvassa on illallinen torstaina Yhdysvalloissa juhlittavan kiitospäivän kunniaksi.

Lue myös:

Vastustaja koukkasi pistepörssiä johtavan Mikko Rantasen nurin, mutta NHL kävikin suomalaisen lompakolla – tältä näyttää 2000 dollarin kaatuminen

Tulikuuma Patrik Laine harmissaan: "Se oli noloa"

Kalle Kossila teki Anaheimin voitto-osuman – kuusi suomalaista onnistui NHL-kierroksella maalinteossa

Suosittelemme sinulle