Näyttelijä Matti "Pikkis" Kuusla on kuollut. Hän oli kuollessaan 85-vuotias. Hän kuoli rauhallisesti aamuyöllä läheistensä läsnäollessa.
Kuusla tuli hyvin tunnetuksi 1960-luvulla VEK-viihderyhmästä, jossa vaikuttivat myös Aarre Elo ja Jukka Virtanen. Ryhmän tunnetuin yksittäinen ohjelma oli Lumilinna, joka voitti Montreaux´n Kultaisen ruusun kilpailun vuonna 1965.
Pikkiksen ensimmäinen rooli oli jo pienenä poikana, vuonna 1940 ilmestyneessä elokuvassa Runon kuningas ja muuttolintu. Ensimmäinen "oikea" rooli hänellä oli elokuvassa Suomisen Olli rakastuu.
Yhteensä Kuusla oli mukana 36 elokuvassa ja viidessä televisiosarjassa. Viimeinen elokuvarooli hänellä oli vuodelta 1991 olevassa Vääpeli Körmy ja vetenlaiset vehkeet -elokuvassa.
Kuusla oli myös SM-tason jääkiekkoilija
Viihdetaiteilija Marjatta Leppänen teki aikoinaan paljon yhteistyötä Kuuslan kanssa, ja hän muistaa viihteen moniottelijan hyvin idearikkaana hahmona.
– Hän oli useiden loistavien ideoiden isä. Yhteistyömme alkoi jo 1970-luvun alussa. Hän oli hyvin aikaansaava ja hieman dominoivakin.
Leppänen ja Kuusla esiintyivät yhdessä usean vuoden ajan ravintoloita kiertävissä esityksissä, jotka olivat 1970-luvun alkupuolella hyvin suosittuja. Leppänen muistelee, että he tekivät ainakin viisi showta, joiden kanssa kierrettiin ympäri maata. Mukana olivat myös Jaakko Salo ja Jukka Virtanen. Nelikon myötä syntyi myöhemmin Uusi Iloinen Teatteri.
Kuusla oli Uuden Iloisen Teatterin perustajajäsen. Hän vastasi teatterin tuotannoista vuosina 1979-2001. Marjatta Leppäsen mukaan Kuusla oli erinomainen tuottaja.
– Hänellä oli ylipuhumisen taito, siinä hän oli verraton. Hän osasi neuvotella hyviä sopimuksia meillä UIT:ssä.
Viihdeuran lisäksi Matti Kuusla pelasi jääkiekkoa SM-sarjassa vuosina 1952-1964. Kuuslan joukkue oli Helsingin Jalkapalloklubi. Niiltä ajoilta hänen sukunimekseen mainittiin Granlund.
Kuusla oli aktiivisesti mukana myös Raittius- ja urheiluseura Zoomin toiminnassa.
Lue lisää
Elävä arkisto: VEK oli 1960-luvun viihteen voima-trio