Apua! Istun täpötäyden kirkon hämärässä kynttilänvalossa. Mieslaulajat lipuvat frakeissaan kahtapuolta kuulijoita ja laulavat "jouluyö juhlayö".
Sama joulukonsertti joka vuosi ja aina sama laulu. Liikutun ihmisäänen ja tunnelman kauneudesta.
Onko sinulla samankaltaisia kokemuksia?
Äärimmillään kyse on hurmioitumistilasta, odottamattomasta ja hallitsemattomasta liikutuksesta. Elämys vie niin sanotusti jalat alta.
Silloin puhutaan Stendhalin syndroomasta.
– Se on ohimenevä, lyhytaikainen sekavuustila. Ihmiselle voi tulla paniikkikohtaus. Hän voi nähdä hallusinaation kaltaisia näkyjä ja kuulla ääniä, saada rytmihäiriöitä tai mennä jopa tajuttomaksi.
Taidehistorioitsija, kirjailija ja tutkija Anna Kortelainen on kirjoittanut aiheesta teoksessaan Hurmio. Oireet, hoito, ennaltaehkäisy.
Elämäntilanne herkistää eläytymään
Konsertti voi olla liki tajunnanräjäyttävä elämys, elokuva niin riipaiseva, ettei siitä pysty puhumaan tai kirjan teksti tulee niin iholle, että epäilet kirjailijan kirjoittavan elämästäsi.
Stendhalin syndrooman oireita voi tuntea taiteen parissa, mutta myös luonnossa. Lapin erämaassa koettu hetki saattaa vaikuttaa kaikkiin aisteihin tavalla, jota ei pysty muille kuvaamaan.
Anna Kortelaisen mukaan yksi selittävä tekijä voi olla ihmisen senhetkinen elämäntilanne, joka herkistää tietyille signaaleille.
– Elämässä on jokin välivaihe tai risteyskohta. Ihminen saattaa olla melankolinen ja tuntea, että on menettänyt suunnan elämässään. Muuten hän vain kävelisi taideteoksen ohi, mutta nyt se pysäyttää.
Myös ulkomaanmatkoilla ihminen on virittäytynyt oireyhtymälle otolliseen tunnelmaan. Matkoilla ajatellaan, että tämä on elämäni ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun olen täällä.
– Uskonnollisilla ihmisillä puhutaan Jerusalemin syndroomasta. Pyhiinvaeltajat saattavat saada ahdistuskohtauksen, kun odotus ikään kuin täyttyy.
Voimakas reagointi voi jälkeenpäin hävettää.
– Moni saattaa pelästyä tapahtunutta: Menin polvilleni museossa, mitä kaikki sanovat ja nyt nolasin itseni.
Anna Kortelainen muistuttaa, että hävetä ei tarvitse.
– On etuoikeus, jos on saanut kokea jotain niin erityistä. Sen edellytyksenä on tietty psyykkinen vastaanottavaisuus.
Liikutus estää konserttikäynnin
Stendhalin syndrooma on saanut nimensä ranskalaiselta kirjailija Marie-Henri Beylelta (1783-1842), joka ryhtyi käyttämään taiteilijanimeä Stendhal. Hän koki taiteen hurmion ihastellessaan Santa Croce-kirkon kattomaalauksia Firenzessä Italiassa.
Stendhalin jälkeen lukuisat turistit ovat hurmioituneet, kokeneet sekavuutta ja pyörtyilleet kaupungin kuuluisien taideteosten äärellä. Kolmekymmentä vuotta sitten Italialainen psykiatri (siirryt toiseen palveluun)Graziella Magherini antoi (siirryt toiseen palveluun)oireilulle nimen Stendhalin syndrooma.
Se ei ole virallisesti sairaus.
Se ei ole taideähkyä, joka saattaa tulla valtavassa Uffizin taidegalleriassa Firenzessä tai Pariisin Louvre-taidemuseossa.
– Taideähky on rasitusilmiö, kun ei enää jaksa katsoa yhtään mitään. Stendhalin syndrooman aiheuttaa yksittäinen taideteos yllättäen.
Anna Kortelainen ei itse ole kokenut oireyhtymää, mutta taiteeseen eläytyminen on hänellekin tuttua. Jopa niin, että lempisäveltäjän teosten kuunteleminen Helsingissä Musiikkitalossa tuntuu mahdottomalta.
"Liikutun musiikista niin paljon, että häiritsen muita kuuntelijoita itkemisellä ja niistämisellä."
Anna Kortelainen
– On fantastista liikuttua musiikista, mutta suosikkieni kohdalla minulla ei ole mitään asiaa Musiikkitaloon. Liikutun musiikista niin paljon, että häiritsen muita kuuntelijoita itkemisellä ja niistämisellä. En halua mennä sinne pilaamaan muiden eleganttia iltaa.
Poliisin laulama joululaulu sai tunteet pintaan
Jouluaikaan ihminen on erityisen altis tunneryöpsähdyksille. Niiden valtaan voi joutua yhtä lailla katsoessaan lapsen tonttutanssiesitystä koulun joulujuhlassa tai kuullessaan Vesa-Matti Loirin laulavan radiossa Varpunen jouluaamuna.
Joskus tunnekuohu yllättää, vaikkei edes ole niin sanottu jouluihminen.
Anna Kortelainen muistaa jouluyön muutama vuosi sitten. Tietokoneen näytöllä pyöri Oulun tuomikirkossa kuvattu video, jossa tenori Petrus Schroderus laulaa urkujen säestyksellä ranskalaislähtöisen joululaulun Oi jouluyö! Se on videopalvelu YouTubesta löytyvä Oulun poliisin joulutervehdys (siirryt toiseen palveluun).
– Kirkossa laulaja seisoo yksin täysissä poliisin remeleissä ja laulaa upealla äänellään joululaulua. Hän on samalla niin äijämäisen oloinen. Vaikka en ole jouluihminen, enkä kristitty, se vaan liikutti niin paljon. Siinä oli jotain suloisen haikeaa.
Jos ihmisellä on sydroomaan viittaavia oireita, tai ylipäätään kykenee eläytymään ja tuntemaan, hän on elossa.
– On elossa, eikä liian kyyninen. Hän pystyy yllättämään itsensä ja siirtymään mielentilaan, joka on kyky. Se on liikuttumisen kyky, Anna Kortelainen sanoo.
Mikä sinua vavahdutti? Oliko se esimerkiksi musiikki, kirja, kuvataide, teatteriesitys tai elokuva? Kerro kokemuksestasi ja osallistu keskusteluun.
Lue myös: Stendhalin syndrooma - hurmioitumista taiteen äärellä