Kimi Räikkösen viimeinen F1-kausi Ferrarilla päättyi karusti keskeytykseen jo heti Abu Dhabin kisan alkuvaiheessa. Neljäntenä ajaneen Räikkösen autoon iski sähkövika.
Räikköselle keskeytys oli kauden neljäs, mutta hän ei aiheuttanut itse yhtäkään niistä. Räikkönen piti myös MM-sarjassa kolmossijansa. Red Bullin Max Verstappen oli kolmas Abu Dhabissa jääden Räikkösestä lopputuloksissa kaksi pistettä.
Yle Urheilun asiantuntija Jukka Mildh ei nähnyt keskeytystä katastrofaalisena loppuna pitkälle Ferrari-uralle varsinkin, kun MM-pronssitila säilyi.
– Tietysti olisi ollut show’n kannalta tosi hyvä, jos Kimi olisi voinut kisata loppuun saakka. Toiseksi ajaneen Vettelin autokaan ei kulkenut huonosti. Ferrarilla oli tilanne hanskassa koko kisan. Sikäli se oli varmasti pettymys, Mildh arvioi.
"Todella nousujohtoinen kausi"
Räikkönen jättää lopulta Ferrarin viimeisenä maailmanmestarina, osakilpailuvoittajana ja paalupaikkamiehenä. Saksalainen tallitoveri Sebastian Vettel hyytyi loppukaudesta pahasti. Mildh arvostaa suoritusta varsinkin, kun kauden aikana Räikkönen kärsi aika paljon Ferrarin säätämisestä. Eniten mieliin jäi todennäköisesti kaudesta Venäjän harjoitusten tapahtumat, jossa Räikkönen kiroili suomen kielelläkin italialaistallille ”V**** mitä säätöä.”
– Aika monta kertaa Räikköseltä saatiin kuulla radiosta, että mitä ihmettä. Se kertoo, että kaikki ei ollut kohdallaan. Tämä varmasti harmittaa Kimiä, että kaikki ei ollut hänestä kiinni. Kimi yritti kuitenkin parhaansa, Mildh muistutti kuvaavasti Räikkösen kaudesta.
Räikkönen napsi tällä kaudella ennätystään sivuten 12 palkintokorokesijaa. Huipennukset nähtiin Italian GP:n paalupaikalla syyskuun alussa ja Yhdysvaltojen GP:n voitolla kuukausi sitten. Heikoin kohta oli totuttuun tapaan aika-ajot, joissa Vettel oli parempi numeroin 17–4.
– Kimin kausi oli todella nousujohteinen. Sebastian oli hyvin vahva alussa ja Kimi joutui auttamaan häntä. Kausi olisi pitänyt lähteä voimakkaammin käyntiin, Mildh sanoo ratkaisevasta lähtölaukauskesta.
– Kimin ja Vettelin ero aika-ajoissa oli keskimäärin yli 0,2 sekuntia. Se on F1-maailmassa todella paljon, mutta Kimillä on ollut hitaasti kehittyvä kaari. Tämä oli Räikköseltä hyvä ja tasainen kausi. Kolmossija MM-sarjassa ja monet palkintokorokesijat ovat olosuhteisiin nähden ihan jees.
"Olisi ansainnut jatkaa"
Räikköselle kerrottiin Italian kisaviikolla, että hänen uransa jatku ei enää Ferrarilla. Suomalaisen korvaa tulevalle kaudelle Sauberin Charles Leclerc. 39-vuotias Räikkönen teki omat johtopäätökset ja solmi Sauberin kanssa kahden vuoden sopimuksen. Räikkönen veti kauden kahdeksan viimeistä kisaa Italiasta lähtien lähes tasatahtiin saksalaisen tallitoverinsa kanssa. Vettel oli parempi pistein 106–105.
Innokkaimmat F1-seuraajat ovat ehtineetkin jo esittää kysymyksen. Olisiko Räikkösen pitänyt saada jatkaa Ferrarilla?
– Syyhän päätökseen oli ihan muualla kuin Kimissä itsessään. Nyt vain Ferrarin piti saada juniorikuski kehiin. Räikkönen olisi ansainnut jatkaa, mutta peli kovenee ensi kaudelle todella paljon. Se tarkoittaa sitä, että olisi pitänyt suorittaa todella lähelle Vetteliä ensi vuonna. Kimi olisi pystynyt siihen, mutta uskon tämän ratkaisun olleen helpottava Kimille, Mildh sanoo.
– Kimi pääsee nautiskelemaan ajamisesta eri tavalla Sauberilla kuin Ferrarilla. Jos Kimi olisi suorittanut paremmin kokonaisuutena toisen ajankautensa, niin tilanne olisi voinut ehkä olla eri päätöksen kanssa. Mutta uskon, että kaikki osapuolet ovat tyytyväisiä tähän ratkaisuun.
Lue lisää:
Räikkösellä ja Bottaksella ikävä kauden päätös – näin Hamilton juhli ennätyksellisesti Abu Dhabissa