Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Marsin sisuksia selvitetään jyväskyläläisellä matematiikalla

NASA:n uuden luotaimen tietoja tulkitaan teorialla, jota on ollut kehittämässä Jyväskylän Yliopiston dosentti.

Euroopan avaruusjärjestö ESA:n avaruusluotain Mars Expressin välittämää kuvaa Marsin pinnasta.
Euroopan avaruusjärjestö ESA:n avaruusluotain Mars Expressin välittämää kuvaa Marsin pinnasta. Kuva: ESA
Minna Matintupa
Avaa Yle-sovelluksessa

Mars-planeetalle on tänään laskeutumassa ensimmäinen seismometri, jonka avulla tutkitaan Marsin koostumusta.

NASAn InSight-luotain antaa ihmisille ensimmäistä kertaa mahdollisuuden nähdä naapuriplaneettamme sisärakenteen, sillä aiemmat Mars-luotaimet ovat tutkineet ainoastaan planeetan pintaa. Uuden luotaimen on tarkoitus mitata punaisen planeetan lämpöä ja myös mahdollisia maanjäristyksiä, jotka voivat antaa entistä tarkempaa tietoa Marsin sisustan kerroksista ja kuinka planeetta on alun perin syntynyt.

Kotiplaneetallamme seismometrejä eli maanliikkeen värähtelyiden mittareita on varsin tiheästi. Marsissa niitä tulee kuitenkin olemaan vain yksi, joten tiedon analyysissä täytyy raa'an voiman sijaan panostaa vähäisen tiedon älykkääseen ja tarkkaan käyttöön. Jyväskylän yliopiston matematiikan ja tilastotieteen laitoksen tutkijatohtori, dosentti Joonas Ilmavirta kehittää yhteistyökumppaneidensa kanssa matemaattista globaalin seismologian teoriaa, jonka avulla voi esimerkiksi mallintaa planeettojen rakennetta.

– Tavoitteenamme on pystyä vetämään luotettavia johtopäätöksiä koko planeetan rakenteesta, kun mittaukset tehdään yhdestä pisteestä planeetan pinnalla, selventää Ilmavirta.

Korjattu 26.11. klo 9:52: Muutettu ensimmäinen lause muotoon "Mars-planeetalle on tänään laskeutumassa". Aiemmin virheellisesti kerroimme, että InSight-luotain olisi laskeutunut Marsin pinnalle jo aamulla.

Suosittelemme sinulle