Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Toro Rossolle thaimaalainen kuljettaja – kaikki tallipaikat vuodelle 2019 täytetty

F1:ssä ei enää ole avoimia tallipaikkoja ensi kaudelle.

Alexander Albon.
Kuva: AOP
STT Urheilu
Avaa Yle-sovelluksessa

Thaimaalainen Alexander Albon on F1-talli Toro Rosson toinen kuljettaja kaudella 2019. Albonin sopimuksen vahvistamisen jälkeen kaikki tallipaikat ensi kaudelle on käytännössä täytetty.

Albonille, 22, ensi kausi on uran ensimmäinen formula 1:ssä. Hän ajoi tänä vuonna F2-sarjassa, jossa hän voitti neljä kisaa ja sijoittui pisteissä kolmanneksi.

– Alexanderilla oli vakuuttava formula 2 -kausi 2018, sanoi Toro Rosson tallipäällikkö Franz Tost Autosportin mukaan.

– Tapa jolla hän pystyy ohittamaan kisoissa osoittaa, että hän on riittävän kypsä kisaamaan F1:ssä.

Albon kuului aikanaan Toro Rosson emoyhtiön Red Bullin nuorten kuljettajien ohjelmaan, mutta hänet pudotettiin ohjelmasta pois jo 2012. Hän on kuitenkin sittemmin onnistunut todistamaan taitonsa.

– On upea tunne tietää, että olen ensi vuonna formula ykkösissä, Albon kertoi.

– Kilpa-ajajan urani aikana minulla on ollut ylä- ja alamäkiä. Red Bull pudotti minut vuonna 2012, jolloin tiesin että polkuni formula ykkösiin tulisi olemaan paljon vaikeampi.

Albonin tallitoverina ensi kaudella ajaa venäläinen Daniil Kvjat, joka palaa Toro Rossolle vuoden tauon jälkeen ja korvaa Red Bullille siirtyvän Pierre Gaslyn. Tällä kaudella Toro Rossolla ajanut uusiseelantilainen Brendon Hartley jää ilman tallipaikkaa F1:ssä.

Brittiläisen isän ja thaimaalaisen äidin poika Albon on ensimmäinen thaimaalaiskuski F1:ssä sitten 1950-luvulla kuninkuusluokassa ajaneen aatelismiehen Prinssi Biran.

Ensi F1-kaudelle ei ole enää avoimia tallipaikkoja, sillä Lance Strollin siirtyminen Force Indialle on käytännössä vain vahvistusta vailla.

Lue myös:

Bottas menettää kisainsinöörinsä – tallipomo toivoo suomalaisen ensi kaudesta parempaa

Miten ihmeessä Bottas voi päihittää mykistävän Hamiltonin? Asiantuntija ottaisi mallia Rosbergilta, joka suututti laihdutuskikallaan tallitoverinsa: ”Uhrauksia pitää tehdä todella paljon"

Räikkösen ensi kauden talli yllätti komealla loppurutistuksella – ”Kimillä voi olla nastoja kilpailuja edessä”

Suosittelemme sinulle