– Kyllä se hienolta tuntuu, että sinne aukeaa ensimmäinen ja ainoa Suomessa tällainen hieno kylä.
Tähän virolahtelaisen Jaakko Kuntsin tokaisuun tiivistyy päivän tunnelmat pienessä 3 000 asukkaan Virolahden kunnassa, joka nojaa Suomen ja Venäjän väliseen rajaan.
Vihdoin kunnan vuosikausia viritellyistä ostoskeskushaaveista yksi on käynyt toteen: Suomen ensimmäinen outlet-ostoskylä viettää avajaisiaan tänään torstaina.
Vaalimaan rajanylityspaikan tuntumassa sijaitseva Zsar Outlet Village jäljittelee pientä kaupunkia, jossa on kansainvälisten merkkiliikkeiden tehtaanmyymälöitä.
Jotkut liikkeet, kuten italialainen muotitalo Armani, avaa Suomen ensimmäisen myymälänsä juuri Zsarissa.
Tynkäavajaiset?
Ostoskylän liiketilat on rakennettu noin 60 liikkeelle, mutta myymälöistä vain 22 avautuu tänään. Osa liikkeistä avataan lähiviikkoina ja osa vasta keväällä, sillä kaikkiin myymälöihin ei ole vielä saatu hankittua työntekijöitä.
Muitakin syitä on.
– Yhdeltä kauppiaalta on myymälän huonekalut saapumatta. Ne ovat tiettävästi jossain Helsingin ja Balin välillä, Zsar Oy:n toimitusjohtaja Sami Vainiomäki kertoo.
Vainiomäen mukaan kuitenkin jo 60 prosenttia liiketiloista on vuokrattu. Osaa pidetään tietoisesti vielä vapaina, jotta niihin tulevia merkkiliikkeitä voidaan miettiä myös asiakkailta tulevan palautteen perusteella.
Uusi kauppakeskus ei ole kooltaan erityisen suuri. Neliöitä on nyt 12 000. Esimerkiksi Suomen suurimmassa kauppakeskuksessa Sellossa Espoossa on vuokrattavaa liiketilaa 97 900 neliötä.
Kauppakeskushankkeen mahdollisen toisen vaiheen myötä liikkeitä on suunniteltu olevan 110 ja neliömäärä kasvaa 20 000:een.
Kuntalaiset toivovat menestystä
Ensimmäisen kerran kansainvälisiin tehtaanmyymälöihin perustuvan Zsar-ostoskylän kokonaisuutta valotettiin julkisuuteen syksyllä 2014.
Tuolloin julkaistiin ostoskeskuksen nimi, neliömäärä ja julkaistiin ensimmäiset havainnekuvat.
– Toivon, että ostoskylä lähtisi hyvin liikkeelle. Liikkeitä on vähän ensi alkuun. Tässä aloituksessa olisi ollut hyvä olla koko kompleksi valmiina, pohtii virolahtelainen Kuntsi.
– Vilpittömästi toivon, että homma lähtee pyörimään hienosti ja liikkeitä tulee lisää. Se on aika paljon kiinni maailmanpoliittisesta tilanteesta. Ruplan kurssi on varmaan se suurin tekijä, sanoo Timo-Jussi Talsi.
Molemmat miehet aikovat tänään avajaisiin.
– Kai sieltä voisi jotain löytää, katsotaan nyt, Kuntsi pohtii mahdollisia ostoksia.
Merkkiliikkeiden tehtaanmyymälöissä on tarjolla etupäässä edellisten sesonkien tuotteita, jotka myydään alennuksella.
Suuret suunnitelmat
Venäjän rajan tuntumaan Virolahdelle on ehditty kuluvan vuosikymmenen aikana kaavailla neljää suurta kauppakeskusta.
Vuonna 2012 Virolahdella elettiin loiston päiviä. Silloin rajan ylittävien venäläisturistien määrä oli ennätyslukemissa ja samalla varmistui, että Vaalimaan ja Haminan välille rakennetaan uusi E18-moottoritie. Tie on nyt valmis ja avattu liikenteelle.
Kuntaan oli samaan aikan alettu suunnitella isoa, 70 miljoonan euron kauppakeskusta Vaalimaa Shopping Centeriä. Myös Raha-automaattiyhdistys kertoi rakentavansa kasinon sen yhteyteen. Seuraavana vuonna Vaalimaalle alettiin suunnitella myös toista, jopa 60 000 kerrosneliön Grande-kauppakeskusta.
Sitten tuli Ukrainan kriisi. Suuret unelmat alkoivat murskautua yhtä nopeasti, kuin ne olivat syntyneet.
Raha-automaattiyhdistys päätti rakentaa kasinonsa Vaalimaan asemesta Tampereelle. Pian sen jälkeen venäläisvetoinen kauppakeskus Vaalimaa Shopping Center kohtasi loppunsa. Jäljelle jäi vain jo rakennettu ostoskeskuksen kivijalka.
Apollo-rakenne puolestaan irtisanoi Grande-ostoskeskuksen tontin vuokrasopimuksen rahoitusongelmien takia marraskuussa 2016.
Kolmas keskeytys tuli kesällä 2017, kun Lappeenrannantien varten ravintoloita ja kahviloita suunnitellut Domfinland jätti vuokrat maksamata ja kunta irtisanoi sopimuksen. Domfinlandin suunnitelmat olivat suuria kauppakeskuksia maltillisemmat. Tarkoitus oli rakentaa noin 3 000 neliön kokoinen liikekeskus.
Hankkeista jäi jäljelle vain nyt avautuva Zsar Outlet Village.
Korjattu 3.12.2018 klo 10.14. Suomen suurin kauppakeskus liiketilojen pinta-alan perusteella on Sello Espoossa, ei Jumbo Vantaalla, kuten jutussa ensin mainittiin. Jumbo on Suomen suurin myynnin perusteella. Tieto perustuu Suomen Kauppakeskusyhdistyksen tilastoihin.