Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Soldiers of Odinin partiointi Itiksen alueella ei ole jokapäiväistä, mutta yrittäjät kokevat sen häiritsevänä: "Helposti uhkaavan oloinen tilanne"

Maahanmuuttovastaisten ryhmien jalkautuminen ostoskeskuksen alueelle on enemmän poikkeus kuin sääntö, kertovat Puhoksessa toimivat yrittäjät.

Soldiers of Odin -ryhmän jäseniä Helsingin Rautatieasemalla illalla 6. helmikuuta 2016.
Soldiers of Odin -ryhmän jäseniä Helsingin Rautatieasemalla helmikuussa 2016. Kuva: Panu Vatanen / Yle
Kalle Suomi
Avaa Yle-sovelluksessa

Helsingin Itäkeskuksessa sijaitseva ostoskeskus Puhos sai maanantaina kutsumattomia vieraita, kun maahanmuuttovastaisen Soldiers of Odinin jäsenet kokoontuivat ostoskeskuksen pihalle ja ryhtyivät kiertelemään ympäriinsä.

Puhoksessa on runsaasti maahanmuuttajataustaisten yrittäjien liikkeitä ja myös suuri osa asiakaskunnasta on maahanmuuttajia. Kävimme torstaina iltapäivällä kyselemässä yrittäjien tunnelmia maanantain tapahtumiin sekä yleisesti Puhoksen arkeen liittyen.

Ostoskeskus on yleensä melko rauhallinen paikka, toteavat yrittäjät toisensa perään. He eivät halua nimiään julkisuuteen.

Suhtautuminen häiriköihin ja esimerkiksi rasistisiin mielenilmauksiin vaihtelee jonkin verran. Erään kauppiaan mukaan on vaikea ymmärtää, mitä mielenilmauksilla halutaan saavuttaa. Kukaan ei myönnä pelkäävänsä, ellei pelkoa asiakaskadosta lasketa.

"Poistuvat poliisin tullessa paikalle"

Poliisi on saanut kuluvan vuoden aikana yhteensä neljä ilmoitusta Soldiers of Odinin liikkeistä Itäkeskuksen alueella, kertoo Helsingin poliisin hälytys- ja valvontayksikön johtaja, ylikomisario Seppo Kujala. Hänen mukaansa kyse ei ole välttämättä ollut juuri Puhoksen alueen tapahtumista, vaan yleisesti Itäkeskuksesta.

– Yleensä ilmoituksissa on kerrottu, että on havaittu Soldiers of Odin -tunnuksia käyttäneitä henkilöitä. He poistuvat tavallisesti viimeistään, kun poliisi tulee paikalle, Kujala sanoo.

Poliisi toimii aina tilanteen mukaan ja puuttuu mielenilmauksiin vain, jos ilmenee esimerkiksi kunnianloukkauksia, uhkailua tai muuta selkeästi rikollista toimintaa.

– Kovin herkästi ei ihmisten perusoikeuksiin voi puuttua, ja poliisi ei voi määritellä sitä, onko joku mielipide oikea tai väärä. Samoilla säännöillä mennään kaikkien kohdalla.

"Helposti uhkaavan oloinen tilanne"

Puotinharjun Puhoksen hallituksen puheenjohtaja Maria von Flittner toteaa, että aiemmat Puhoksen lähellä järjestetyt mielenilmaukset eivät ole olleet yhtä uhkaavia kuin viime maanantain tapaus.

Aiemmilla kerroilla mieltä on osoitettu poliisin valvonnan alla esimerkiksi Puhoksen parkkipaikalla, kun taas maanantaina Soldiers of Odin -ryhmä kerääntyi ostoskeskuksen sisäpihalle.

– Jos pienelle sisäpihalle kokoontuu kymmeniä ihmisiä, se on helposti aika uhkaavan oloinen tilanne. Sellaista emme tietenkään halua vuokralaisille, eikä myöskään ostoskeskuksen asiakkaille. Siellä on perheitä ja lapsia, eikä kenenkään pitäisi joutua pelkäämään kaupassa käymistä.

Von Flittnerin mukaan Puhoksen yrittäjät toivovat, että myös useammat kantasuomalaiset uskaltaisivat käydä heidän liikkeissään ostoksilla. Yrittäjät haluaisivat nimenomaan positiivisia tapahtumia ja myönteistä julkisuutta ostoskeskukselle.

"Rauhallisempaa kuin pari vuotta sitten"

Puhoksessa kauppaa pitävä keski-ikäinen mies muistaa aiemmilta vuosilta rasistisen mielenilmauksen, jonka yhteydessä eräs mieltään osoittanut nuorukainen lähestyi häntä.

– Hän halusi keskustella halal-lihasta, joten kerroin hänelle siitä.

Miehen mukaan asiakkaat saattavat vältellä ostoskeskusta mielenilmausten aikaan, mutta muutoin hän pitää kokoontumisia harmittomina ja jopa huvittavina.

Ostoskeskuksen toisessa kerroksessa aterioiva nuori mies puolestaan kertoo, että "Itiksessä tapahtuu aina", mutta toteaa esimerkiksi Puhoksen olevan nyt huomattavasti rauhallisempi kuin vaikkapa kaksi tai kolme vuotta sitten.

Tuolloin Suomeen saapui tuhansia turvapaikanhakijoita.

Suomessa parikymmentä vuotta asunut, Irakista lähtöisin oleva mies kertoo kokeneensa kaikenlaista sekä entisessä että nykyisessä kotimaassaan.

– Kyllä Suomessa rasismia riittää edelleen, mutta on tämä silti hyvä maa elää ja tehdä töitä, hän sanoo hymyillen.

Lue myös:

Soldiers of Odin partioi ostoskeskuksessa Itä-Helsingissä – valtuutetun mukaan tunnelma muuttui heti: "Ihmiset eivät halunneet tulla ulos"

Suosittelemme