Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Jenni Haukion Linnan juhlien puvun nuoret suunnittelijat julkistettiin: kangas on kudottu käsin, materiaalina koivuhalko

Mekon malli ja väri ovat vielä salaisuus, mutta suunnittelijat paljastavat sen verran, että puku on suoralinjainen ja minimalistinen

Emma Saarnio (vas) ja Helmi Liikanen
Juhlapuvun on suunnitellut Aalto-yliopiston opiskelija Emma Saarnio (vas.) ja puvun kankaan Helmi Liikanen. Kuva: Eeva Suorlahti
Annika Martikainen
Avaa Yle-sovelluksessa

Rouva Jenni Haukion yllä Linnan juhlilla nähdään tänä vuonna kantaa ottava asu.

Puvun ovat suunnitelleet Aalto-yliopiston opiskelijat, vaatesuunnittelija Emma Saarnio ja tekstiilisuunnittelija Helmi Liikanen. Saarnion kädenjälkeä on mekon malli ja Liikanen on puolestaan suunnitellut kankaan; mekon konseptin he ovat luoneet yhdessä.

Mekon malli ja väri ovat vielä salaisuus, mutta Saarnio paljastaa sen verran, että puku on suoralinjainen ja minimalistinen. Siinä yhdistyvät suomalainen perinne ja futurismi.

– Meille oli tärkeää suunnitella puku, joka korostaa kantajansa persoonaa, viestii materiaalista ja sen alkuperästä, sanoo Saarnio.

Puvun suunnittelussa on myös otettu huomioon lukuisat kunniamerkit: suunnittelijat saivat ohjeistuksen, että puvun tulisi tukea niitä.

Puku henkii itsenäisyyden toista vuosisataa

Mekkokangas on valmistettu koivusta Aalto-yliopiston kehittämällä ioncell-tekniikalla. Kangas on käsin kudottu.

– Halusin luoda elävän struktuurisen pinnan, joka tuo materiaalin näkyväksi niin, että huomio kiinnittyy kankaaseen, sanoo tekstiilisuunnittelija Helmi Liikanen.

Liukosellusta valmistettua Ioncell-tekstiilikuitua.
Puku on tehty puupohjaisesta liukosellusta valmistetusta ioncell-tekstiilikuidusta. Kuva: Mikko Raskinen / Aalto-yliopisto

Ympäristö on teemana tämän vuoden Linnan juhlissa. Saarniolle ja Liikaselle oli tärkeää päästä työskentelemään uuden, biohajoavan materiaalin kanssa.

– Mekon lähtökohtana on Suomen itsenäisyyden toinen vuosisata ja sen mukanaan tuoma ympäristötietoisempi ajattelutapa, sanoo vaatesuunnittelija Emma Saarnio.

Haukiolle puku luovutettiin perjantaina. Juhlapuvun suunnittelu oli pitkä ja monivaiheinen prosessi, joka sisälsi useita sovituksia Haukion kanssa. Liikasen mukaan yhteistyö Haukion kanssa on sujunut mukavasti.

– Haukiosta on ollut todella hienoa olla mukana tukemassa nuoria suunnittelijoita sekä projektissa, jossa kestävä kehitys on tärkeässä roolissa. Meistä on hienoa, että tasavallan presidentin puoliso käyttää asemaansa tärkeiden asioiden esiintuomiseen, sanoo Saarnio.

Kangaspuilla koivusellusta valmistetusta Ioncell-kuidusta kehrättyä lankaa.
Rouva Jenni Haukion juhlapuvun kangas on käsin kudottu, ja sen on kutonut Päivi Kokko-Vuori. Kuva: Mikko Raskinen / Aalto-yliopisto

Liukosellu lyönyt läpi tekstiilien raaka-aineena

Jenni Haukion juhlamekon materiaalina on koivusta tehty liukosellu, joka on valmistettu Stora Enson Uimaharjun sellutehtaalla Joensuussa.

Lähes kaikki Uimaharjussa valmistettava liukosellu menee Kiinaan tekstiiliteollisuuden käyttöön. Uusiutuvan materiaalin kysyntä kasvaa maailmanlaajuisesti, ja siksi tehtaalla on parhaillaan isot muutostyöt käynnissä: koko laitos muutetaan 52 miljoonan investoinneilla valmistamaan jatkossa vain ja ainoastaan liukosellua.

Tällä hetkellä sellun raaka-aineena Uimaharjussa käytetään Pohjois-Karjalassa ja Kainuussa kasvanutta koivua sekä Venäjältä tuotua koivua. Laajennuksen jälkeen liukosellua voidaan valmistaa myös havupuista.

Stora Enson liukosellusta vastaava tekninen asiantuntija Sirpa Välimaa esittelee liukoselluarkkia Uimaharjun sellutehtaalla marraskuussa 2011.
Jenni Haukion itsenäisyyspäivän mekon valmistamiseen tarvittiin viisi tällaista arkkia liukosellua, sanoo Stora Enson tekninen asiantuntija Sirpa Välimaa. Niiden valmistamiseen tarvitaan noin 75-senttinen koivuhalko. Kuva: Annika Martikainen / Yle

Uimaharjun tehtaalla eli Enocellillä odotetaan jo innolla Linnan juhlia, sanoo liukosellusta vastaava Stora Enson tekninen asiantuntija Sirpa Välimaa.

– Eiköhän tänne jonkinlaista kisakatsomoa viritellä itsenäisyyspäivänä ennen h-hetkeä, sanoo Välimaa innoissaan.

Suosittelemme