Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Forssaan syttyvät ainutlaatuiset jouluvalot: katso, millaiset kuvioaiheet valittiin painokankaista yli 100 vuoden takaa

Forssan ainutlaatuinen tekstiiliperinne siirtyy jouluvaloihin. Vanhojen kangasmallien mukaisia jouluvaloja ei tiedetä olevan missään muualla.

Jouluvaloja Forssan Kartanonkadulla
Tähtikuvioiset uudet jouluvalot Forssan Kartanonkadulla. Katso jutun lopusta, millaisesta kankaasta valojen malli on lähtöisin. Kuva: Mika Halme /Yle
Kati Turtola
Avaa Yle-sovelluksessa

Forssan kangasperintö näkyy uusien jouluvalojen myötä entistä enemmän katukuvassa. Uusien jouluvalojen kuviot perustuvat kuoseihin, joita Forssan tekstiilitehtaat valmistivat 1900-luvun alkupuolella.

– Olemme julistaneet, että me olemme Suomen ja maailman ensimmäinen kaupunki, jossa jouluvalojen aihe on otettu kankaanpainannan historiasta, kertoo Forssan museon Kuosien kaupunki -hankkeen projektikoordinaattori Kristiina Huttunen.

Valot syttyvät kaupungin joulunavauksen yhteydessä lauantaina 1. joulukuuta kello 15.30.

Tähtikuvio ja helminauha säästävät sähköä

Forssan vanhat jouluvalot olivat vuodelta 1996 ja siten teknisesti jo varsin vanhanaikaiset. Lisäksi kaupunkilaiset toivoivat enemmän jouluvaloja, jotka lisäksi palaisivat pidempään.

Tekninen toimi pyysi museolta ehdotuksia uusiksi valoaiheiksi. Niistä jouluvalotoimikunta valitsi valoiksi vuodelta 1909 peräisin olevan flanellikankaan helminauha-aiheen ja tähtikuvion vuoden 1910 kretonkitilkusta. Helminauha valaisee muun muassa Sibeliuksenkatua. Tähtikuviota puolestaan voi ihailla Kartanonkadulla.

Forssan jouluvalo
Helminauha tuikkii mm. Sibeliuksenkadulla. Kuva: Mika Halme / Yle

– Nämä tuntuivat jouluisilta, tarpeeksi juhlavilta, leikkisiltä, erilaisilta ja esteettisesti viehättäviltä. Sekä sellaisilta, jotka yleensä voidaan toteuttaa, pohtii Huttunen.

Forssan kaupungin kunnallistekniikan päällikkö Tero Tiensuu myöntää, että tekninen toteutus asetti joitakin rajoja jouluvaloille.

– Pitää olla aika simppeli kuosi, mutta sitten kuitenkin pitää olla näyttävyyttä.

Helminauha-kuosia kangastilkussa
Helminauhan kuvio on peräisin punapohjaisesta flaneletista eli ohuesta flanellista vuodelta 1909. Forssa-yhtiön flanellit olivat vuosisadan alussa yksi puuvillatehtaan vientituotteista. Kuva: Janne Ylitalo / Forssan museo

Uusia jouluvaloja on 83, lähes kaksinkertainen määrä entiseen verrattuna. Valot on asennettu aikaisempaa pidemmille katuosuuksille. Led-tekniikan myötä valot kuitenkin kuluttavat yli puolet vähemmän sähköä kuin aikaisemmat hehkulamput kuluttivat. Tiensuu on tyytyväinen uusien valojen tuikkeeseen.

– Tällä saatiin Forssan tekstiilihistoriaa näkyviin, saatiin energiansäästöä ja uutta ilmettä kaupunkikuvaan.

Museolla valtava kuosikokoelma

Aikoinaan Forssa oli ensimmäinen paikkakunta Suomessa, jossa tuotettiin teollista painokangasta. Forssalaisen tekstiliperinnön vaalimisesta huolehtivalla Forssan museolla on kokoelmissaan satoja tuhansia vanhoja kuoseja, joita on valmistettu Forssassa.

Tähtikuvio kangaskuositilkussa
Tähtikuvioinen jouluvaloaihe on vuoden 1910 kretonkitilkusta. Kuva: Janne Ylitalo / Forssan museo

Forssan museossa on tehty jo useita vuosia työtä kaupungin kuosiperinnön nostamiseksi. Museon Tyykistä tulevaisuuteen -hankkeessa selvisi, että kaupunkilaiset ja yleisö tietävät, että kaupungissa on valtaisa kokoelma kangaskuvioita.

– Yksi vahva viesti oli, että kuosit katukuvaan arkistoista. Ajatus näistä kuoseista jouluvaloissa tuli ikään kuin yleisöltä, kertoo projektikoordinaattori Kristiina Huttunen.

Suosittelemme sinulle