Keltaliivisten mielenosoittajien mellakointi on jatkunut Ranskassa yli kolme viikkoa. Saldo on karu: neljä kuollutta, satoja loukkaantuneita ja satoja pidätettyjä. Hävitys on ollut suurta etenkin pääkaupungissa Pariisissa, mutta mielenosoitusten taloudelliset vaikutukset näkyvät joka puolella maata.
Ranskan johdolla ei ollut enää muuta vaihtoehtoa kuin perääntyä suunnittelemistaan polttoaineveron korotuksista. Pääministeri Édouard Philippe ilmoitti, että polttoaineen, kaasun ja sähkön veronkorotukset jäädytetään puoleksi vuodeksi. Kyseessä on ensimmäinen merkittävä askel mielenosoittajien suuntaan.
Protestoivia keltaliivejä pääministerin ilmoitukset kuitenkin tuskin tyynnyttävät. Kompromissi on liian laiha ja tulee liian myöhään. Mielenosoittajat vaativat hallitukselta näyttävämpiä toimia, kuten minimipalkan nostamista tai varallisuusveron palauttamista.
Keltaliivien sijaan pääministeri toivoo onnistuvansa puhuttelemaan ranskalaisten enemmistöä: sitä mielipidekyselyiden mukaan yli 70 prosentin joukkoa, joka kannattaa keltaliiviliikkeen toimia. Philippe pyrkii vakuuttamaan tämän hiljaisen enemmistön kyvystään kuunnella ja ymmärtää kansaa.
Ranskan johto tuskin kuvittelee, että kapina lopetetaan tämänpäiväisillä ilmoituksilla. Pääministeri toivoo voivansa ostaa hitusen lisäaikaa ja työrauhaa. Tieto kansalaisten enemmistön tuesta kun on osaltaan kannustanut keltaliivejä jatkamaan protestejaan.
Ongelma on siinäkin, että ranskalaisten turhautuminen henkilöityy vahvasti presidentti Emmanuel Macroniin. ”Rikkaiden presidentiksi” syytetty Macron on kuitenkin pitäytynyt kommentoimasta keltaliiviliikkeen toimia tai hallituksen aikeita. Presidentin sijasta eturintamaan on lähetetty pääministeri Philippe. Se on presidentin kannalta kenties turvallinen ratkaisu, pääministerihän on lopulta vaihdettavissa, mutta valinta saattaa entisestään ärsyttää ranskalaisia.
Ranskan hallitus on lopulta puun ja kuoren välissä. Mitä jää jäljelle lupauksista uudistaa maata ja tehdä rohkeaa politiikkaa, jos ja kun omista tavoitteista joudutaan pakon edessä tinkimään?
Lauantaina eri puolilla Ranskaa nähtäneen jälleen uusia mielenosoituksia. Protestit eivät näytä laantuvan, vaan niihin on liittynyt viime päivinä uusia kansanryhmiä, kuten opiskelijoita ja maanviljelijöitä. Se on hallitukselle huono uutinen.
Lue lisää:
Ranskan hallitus yrittää tyynnyttää keltaliivit – polttoaineverojen korotus jäihin