Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Ylen kannatusmittaus: Vihreiden kannatus uuteen nousuun – SDP, kokoomus ja perussuomalaiset menettäneet tukijoita

Vihreiden puheenjohtajavaihdos näkyy tuntuvana kannatuskasvuna. Keskustan takamatka demareihin ja kokoomukseen on kaventunut.

Puoluekannatusarviot
Kuva: Yle Uutisgrafiikka
Jyrki Hara
Avaa Yle-sovelluksessa

Ylen marraskuun puoluekannatusmittauksessa on yksi voittaja ylitse muiden. Pitkään laskusuunnassa ollut vihreiden suosio on noussut 2,6 prosenttiyksikköä 13,9 prosenttiin. Muutos on tilastollisesti merkitsevä.

Pekka Haavisto valittiin vihreiden puheenjohtajaksi 3. marraskuuta. Tässä kyselyssä Haaviston vaikutus puolueen kannatukseen näkyy ensimmäistä kertaa koko mittausjakson ajalta.

Suurimpien puolueiden kannatuksessa on pienempiä muutoksia.

Antti Rinteen luotsaama SDP pitää edelleen kärkipaikkaa, mutta sen kannatus on notkahtanut 1,2 prosenttiyksikköä edellisestä mittauksesta ja on nyt 21,5 prosenttia.

Toisena on Petteri Orpon johtama kokoomus 19,1 prosentin kannatuksella, joka sekin tarkoittaa reilun prosenttiyksikön pudotusta.

Pääministeripuolue keskusta on edelleen selvästi kärkikaksikon perässä, mutta takamatka on pienentynyt. Juha Sipilän keskustaa äänestäisi 17 prosenttia kyselyn vastaajista eli puoli prosenttiyksikköä enemmän kuin edellisessä, lokakuun kannatusmittauksessa.

Mittauksen tausta-aineistosta selviää, että keskustan suosio nousi erityisesti mittausjakson lopulla sen jälkeen, kun pääministeri Sipilä oli varoitellut värikkäin sanakääntein sinipunahallituksen syntymisestä, jos keskusta joutuu oppositioon.

Perussuomalaiset menetti eniten

Suurin putoaja tässä mittauksessa on perussuomalaiset. Kannatus on notkahtanut 1,7 prosenttiyksikköä 8,1 prosenttiin.

Poliittisen kentän toisen laidan keskisuuri puolue vasemmistoliitto on niin ikään menettänyt hieman tukeaan. Puoluetta äänestäisi 8,5 prosenttia kyselyn vastaajista.

Pienistä eduskuntapuolueista kristillisdemokraatit ovat piristyneet hieman, samoin siniset. Kristillisdemokraatteja äänestäisi 4,1 prosenttia ja sinisiä 1,5 prosenttia vastaajista. RKP:n kannatus on tällä kertaa tasan neljä prosenttia.

Pekka Haavisto innosti myös iäkkäitä

Taloustutkimuksen tekemän kyselyn tausta-aineisto valottaa hieman yksityiskohtaisemmin vihreiden kannatusnousua. Vihreillä on mennyt aiempaa vahvemmin koko mittausjakson ajan.

Puolueelle tyypillinen kannattajakunta näyttää aktivoituneen uudelleen puheenjohtajakriisin lauettua. Vihreät ovat vahvistuneet opiskelijoiden ja toimihenkilöiden, mutta myös työväestön keskuudessa, erityisesti isoissa kaupungeissa.

Emma Kari ja varapuheenjohtaja Maria Ohisalo (oik.) onnittelevat kansanedustaja Pekka Haavistoa kun hänet valittiin puolueen väliaikaiseksi puheenjohtajaksi vihreiden puoluevaltuuskunnan kokouksessa Helsingissä 3. marraskuuta
Emma Kari ja varapuheenjohtaja Maria Ohisalo (oik.) onnittelevat kansanedustaja Pekka Haavistoa kun hänet valittiin puolueen väliaikaiseksi puheenjohtajaksi vihreiden puoluevaltuuskunnan kokouksessa Helsingissä 3. marraskuuta. Kuva: Markku Ulander / Lehtikuva

Vihreät ovat tällä kertaa saaneet uusia tukijoita myös yli 65-vuotiaista, kertoo Taloustutkimuksen tutkimusjohtaja Tuomo Turja.

– Se poikkeaa vähän totutusta. Tässä saattaa olla Pekka Haavisto -efektiä. Vanhemmissa ikäluokissa on varmaan sellaisia, joille hän on sopiva vihreiden keulakuva.

Vihreille on siirtynyt uusia kannattajia sekä vasemmisto-oppositiota että kokoomusta aiemmin kannattaneilta.

Erityisesti työväestön ääniä näyttää siirtyneen vasemmistopuolueilta vihreille.

Myös perussuomalaiset ovat menettäneet duunarikannattajiaan. Entistä useampi työväestöön kuuluva vastaaja ei osannut nimetä puoluekantaansa, tutkimusjohtaja Tuomo Turja kertoo.

Äänestäjien epävarmuus hellitti hieman

Moni äänestäjä on epävarma puoluevalinnastaan. Tässä kyselyssä puoluekantansa kertoi 61,6 prosenttia haastatelluista.

Osuus on suurempi kuin lokakuun mittauksessa, jossa vain 59 prosenttia halusi nimetä puolueen, jota äänestäisi.

Taloustutkimuksen tutkimusjohtaja Tuomo Turja toteaa, että epävarmojen osuus vaalien välillä on suuri, eikä merkittäviä muutoksia tässä ole toviin tapahtunut.

– Tämä on se taso, noin 60 prosenttia, mikä meillä on ollut kannatusmittauksissa jo alkuvuodesta 2016 lähtien.

Lue myös:

Analyysi: Haavisto-ilmiö säikäytti SDP:n – Antti Rinteen pääministerihaaveet vaarassa

Suosittelemme