Kun Janne Väätäinen näki 16-vuotiaan Ryoyu Kobayashin ensimmäistä kertaa hyppäävän, jokin pisti valmentajakonkarin silmään. Se ei ollut Kobayashin hypyn tulos tai komea ilmalento, mutta jotain tuossa nuoressa japanilaishyppääjässä oli.
Ehkä se oli Kobayashin mittasuhteet, jotka olivat japanilaisesta poikkeavat, mutta mäkihyppääjälle hyvät. Tai hyppääjän olemus. Tai tekniikka, joka sekin poikkesi muista hyppääjistä. Jotain siinä kuitenkin oli, ja Väätäinen pani juniorin nimen muistiin.
Runsaat pari vuotta myöhemmin Väätäisen ja Kobayashin tiet kohtasivat uudelleen. Samainen nuorukainen liittyi Tsuchiya Home Ski Team -mäkihyppytalliin, jonka hyppääjiä Väätäinen valmentaa.Kobayashi harjoitteli ja kilpaili tiimin mukana jo kaudella 2014–2015, mutta kun 19-vuotias hyppääjän alku sai opiskelunsa päätökseen Morioka Central High Schoolissa, muutti hän saman tien Sapporoon.
– Nuori poika hyvin, hyvin pieneltä paikkakunnalta Iwaten prefektuurista tuli tällaiseen kahden miljoonan asukkaan kaupunkiin, niin aika kädestä pitäen piti alkuun kaveria viedä ja ohjata, Väätäinen muisteli kaksikon alkutaivalta.
Kobayashi sopeutui hyvin nopeasti miljoonakaupunkiin ja tiimin yhteiseloon. Vaikka muutto runsaan 26 000 asukkaan Hachimantain kaupungista oli suuri muutos, hän nautti ensimmäisestä vuodestaan suuresti. Ja on nauttinut senkin jälkeen, vaikka aina ei helppoa ole ollut.Väätäinen ei puhu ongelmista, ainakaan sellaisista ongelmista, johon usein Suomessa nuorten urheilijoiden kanssa törmää.
– He ovat nuoria miehiä ja poikia. Itsekin olen joskus ollut nuori ja paljon tietysti pitää asioita kokeilla, mutta ei japanilaisessa kulttuurissa sillä tavalla ole ongelmia kuin joskus Suomessa on ollut. Sanotaanko pikemminkin niin, että silloin tällöin on tarvinnut tehdä pieniä korjausliikkeitä.
Kobayashi hyppäsi ensimmäistä kertaa maailmancupin pisteille tammikuussa 2016, mutta seuraavalla kaudella menestystä tuli ainoastaan joukkuekisoista. Viime kaudella Kobayashin nimi löytyi kyllä tuloslistoilta korkealta, mutta tuolloin kyse oli Ryoyun isoveljestä Junshirosta.
Tällä kaudella Ryoyu on kuitenkin vienyt perheen ykköshyppääjän tittelin, ja kirkkaasti. Jo avauskilpailussa Wislassa hän saavutti uransa ensimmäisen maailmancupin palkintosijan ja Rukalla hän täräytti täyspotin: kaksi osakilpailuvoittoa! Nizhni Tagilistakin hänellä oli tuomisinaan kolmossija ja voitto. Moinen kauden aloitus on saanut valmentajankin hämilleen.
– Se, että hänen hyppynsä on kulkenut hyvin ja on tullut hyviä tuloksia ja menestystä, ei ollut yllätys. Mutta se, että noissa voitetuissa kisoissa on ollut niinkin selkeitä marginaaleja tai että hän on ottanut jopa ylivoimaisia voittoja, niin kyllähän se on ollut yllätys. Ihan tuollaista en odottanut, Väätäinen myönsi.
Väätäisen mukaan Kobayashin lahjakkuus ja kyvyt ovat olleet pitkään tiedossa. Kysymys on ollut lähinnä se, koska se näkyy tuloksissa. Se, että hän on saanut kaiken onnistumaan kilpailussa, on ottanut aikaa. Kobayashin Rukan kilpailun voitto oli japanilaishyppääjälle ensimmäinen vuoteen. Viime marraskuussa Junshiro juhli voittoa Wislassa. Väätäinen uskoo, että Ryoyun menestys on tullut osalle yllätyksenä, osa on sitä jo odottanutkin.
– Se, että japanilainen urheilija yhtäkkiä pomppaa tällä tavalla maailman kärkikastiin, ei ole mitenkään jokavuotinen juttu. Varmasti tässä on nyt tulevaisuudeksi haasteita, että asia pysyy käsissä. Japanilainen media kun innostuu, niin kyllä se sitten aika innolla on mukana, Väätäinen hymähti.
Ryoyu Kobayashi on viihtynyt suksilla jo viisivuotiaasta asti ja kiipesi mäkeen isoveljensä perässä ensimmäisenä kouluvuotenaan. Japanilaismedia kertoo, että Kobayashin isä Hironorin mukaan veljekset olivat aivan eri puusta veistettyjä, sillä Junshiro on hyvin rauhallinen käytökseltään, kun taas Ryoyu on enemmän viihdyttäjä, joka haluaa saada muut nauramaan.
Väätäinen luonnehtii Ryoyua luonnonlapseksi.
– Hänellä on aina sopivaa pilkettä silmäkulmassa, niin harjoitellessa, kilpaillessa kuin siviilissäkin. Hän on hyvin hauska kaveri, joka osaa ottaa ilon elämästä irti.
Väätäisen mukaan Kobayashin suurimmat kehityskohteet löytyvätkin ammattimaisesta toiminnasta ja pitkäjänteisestä harjoittelusta. Toisaalta Kobayashi on pikkuhiljaa alkanut ymmärtää hyppäämistä ja sen analysointia: mitä suorituksessa tapahtuu hyvän ja huonon hyppäämisen aikana.
– Se oli haastava saada hänet ymmärtämään, mutta nyt kun hän on oivaltanut, mistä tuossa on kysymys, niin hän on jokseenkin aika helppo kaveri.
Lisäksi Kobayashi ymmärtää todella hyvin oman kehon tuntemukset ja omat tunnetilat niin urheillessa kuin vapaa-ajallakin, joten valmentajan ei tarvitse huolehtia esimerkiski siitä, onko urheilija tarpeeksi tarpeeksi levännyt ennen kilpailua.
Mäkihyppääjänä Kobayashin vahvuudet löytyvät hyppyrinkeulalta, sillä Väätäisen mukaan hän osaa ajoittaa ja rytmittää ponnistusta poikkeuksellisen hyvin. Joskus tosin hän syyllistyy mäkihyppääjälle hieman harvinaisempaan virheeseen eli liian aikaiseen ponnistukseen, mutta viime aikoina ajoitus on ollut enemmänkin täydellistä.
– Se tulee häneltä selkärangasta, ja se on sellainen asia, jota ei hirveästi voi edes opettaa.
Vaikka Kobayashin hyppääminen on ollut alkukaudesta ajoittain jopa silmiä hivelevää, löytää Väätäinen suojatistaan vielä paljon kehitettävää.
– Vielä pari kolme vuotta sitten hänellä oli valtavasti ongelmia lentämisessä, mutta se on kehittynyt tosi paljon. Vielä siinä on varmasti tehtävää, sillä lentoasento ei ole aina ihan täysin balanssissa, Väätäinen arvioi.
– Viimeiset pari viikonloppua nämä alastulotkin ovat olleet hyvällä mallilla, mutta Wislassa hän jäi kolmanneksi huonojen alastulojen takia. Sielläkin olisi ollut mahdollisuus seistä korkeimmalla korokkeella.
Ryoyu Kobayashi on tällä hetkellä mäkihyppymaailman kirkkain tähti. Janne Väätäinen on hionut tästä lahjakkaasta nuorukaisesta viime vuosien aikana todellisen timantin. Mutta on turha luulla, että kymmenen vuotta Japanissa asunut entinen kuopiolainen ottaisi tästä itselleen kunniaa.
– En minä ajattele sitä asiaa tuolla tavalla, hän puuskahti.
– Siinä täytyy olla alun perin kiitollinen siitä, että hän on valinnut meidän joukkueemme. Hänellä olisi varmasti ottajia riittänyt muitakin.
Väätäinen kuitenkin myöntää, että kisoja ja tuloksia katsoessa myös valmentajalle tulee hyviä fiiliksiä, mutta kunniaa on hänen mielestään turha kauhoa sen enempää.
– Hyvä urheilija nostaa myös valmentajankin itsetuntoa mukavasti.
Kobayashi on vasta marraskuussa täyttänyt 22 vuotta, joten hänellä on tulevaisuus edessään. Väätäinen tietää, että hiomista vielä riittää ja hän kaipaa ennen kaikkea sitä, että hyppääjä löytää sen viimeisen oivalluksen siitä, mitä huippu-urheilijan elämä vaatii.
– Tulevaisuus on varmasti hyvä ja hänellä on mahdollisuudet ihan mihin vaan. Sellaisesta kaverista nyt puhutaan, että vain taivas on rajana.
Se, että oma valmennettava on menestynyt tänä kautena loistavasti, lämmittää luonnollisesti Väätäisen mieltä, mutta yhtä lailla hän on seurannut tyytyväisenä Suomen joukkueen otteita.
Ennen Japaniin muuttoaan Väätäinen toimi Suomen A-maajoukkueen päävalmentajana kaksi vuotta ja tätä ennen hän oli maajoukkueen kakkosvalmentaja. Väätäinen tietää enemmän kuin hyvin, millaisessa aallon pohjassa suomalainen mäkihyppy on ollut, joten Antti Aallon tuoma piristys on hänen mielestään “mielettömän hienoa”.
– Näitä suomalaisia valonpilkahduksia olen odottanut joka vuosi, koska Suomessakin on hyviä kavereita ja se on ollut vain jossakin määrin ajan kysymys, milloin sitten odotukset alkavat realisoitua, Väätäinen sanoi.
– Nyt kun Antti on tehnyt muutaman tosi hienon suorituksen, niin siitä tulee itsellekin hyvä fiilis. Toivottavasti tämä tuo uskoa koko suomalaiselle mäkihypylle ja urheilijalle, jotka tekevät päivittäin kovasti töitä ja pyrkivät eteenpäin. Jos Antti siihen pystyy, niin miksei pystyisi muutkin.
Väätäinen on joka vuosi ehkä yltiöpositiivisestikin uskonut, että suomalaisen mäkihypyn menestyksen uusi aika olisi käsillä. Sillä uskomisella ja toivomisella ei kuitenkaan ole ollut mitään merkitystä, sillä se ei tuo menestystä.
– Menestys vaatii vain hyvää työtä, ja sen jatkumista ja jatkuvuutta. Toivotaan kuitenkin, että asiat alkavat taas rullata eteenpäin sillä tavalla kuin Suomessa pitäisikin mennä.
Lue myös:
Puhelinsoitto mäkihyppylegendalta vei Janne Väätäisen Japaniin – "Kaikki annetaan tarjottimella"