Muutama vuosi sitten Roope Salminen oli yhtäkkiä kaikkialla. Hän näytteli, lauloi ja juonsi useita ohjelmia. Mies itse oli tyytyväinen, mutta samalla häntä ärsytti: moni epäili, että hän oli saanut työt näyttelijäisänsä Eppu Salmisen avulla.
– Se näytti ulospäin siltä, että sain kahdessa kuukaudessa kaikki duunit, koska kuuluisa isä oli soittanut pari puhelua. Harmittaa, etten voi toimia esimerkkinä nuorille siitä, että oma kova duuni tuottaa tulosta, kertoi Roope Salminen Puoli seitsemän haastattelussa.
Todellisuudessa takana oli kova työ, jonka Salminen aloitti jo seiskaluokkalaisena koululaisena. Keskiarvo oli silloin vähän yli seitsemän ja hän tiesi, että sillä ei pääsisi himoittuun Kallion ilmaisutaitolukioon. Keskiarvoa oli pakko nostaa.
– Ajattelin, että reitti on selvä: hoidan yläasteen ja pääsen Kallion lukioon. Ja sitten menen ekalla tai viimeistään tokalla yrityksellä Teatterikorkeakouluun ja minusta tulee seuraava Martti Suosalo.
Menestys on omissa käsissä
Kallion lukion ovet aukesivat, mutta teatterikoulun ovet eivät edes useamman yrityksen jälkeen. Se oli Salmisen mukaan lopulta erinomainen asia.
Ystävien kannustuksella hän ryhtyi itse tekemään töitä menestyksen eteen sen sijaan, että odottaisi kelpaavansa teatterikoulun professorille.
Salminen työskenteli tv-sarjoissa avustajana ja kertoi ohjaajille suoraan, että etsii töitä.
– Minua on syytetty pyrkyriksi ja voin sanoa ihan suoraan, että ehdottomasti olen ja suosittelen samaa kaikille muillekin. Jos haluaa tällä alalla jotenkuten menestyä, on vähän pakko tehdä itseään tykö.
Pyrkyryys tuotti tulosta. Salmisen ensimmäinen isompi rooli oli Kotikatu-sarjassa 2010-luvun alussa, mutta todellisen läpimurron mies teki vuonna 2015. Silloin hän juonsi Uuden Musiikin Kilpailun ja osallistui Tähdet Tähdet -ohjelmaan. Myös bändi Roope Salminen ja Koirat alkoi menestyä.
Sen jälkeen töitä on riittänyt ja nyt kalenteri on täynnä useammaksi vuodeksi eteenpäin.
Tavoitteena tulla paremmaksi ihmiseksi
Ensi keväänä toteutuu jälleen yksi unelma, kun Salminen kiertää Suomea Putous-kollegansa ja ystävänsä Ernest Lawsonin kanssa. Miesten show yhdistää komediaa, sketsejä ja musiikkia.
Seuraava tavoite liittyykin työn sijaan henkilökohtaisiin asioihin. Salminen haluaisi tulla paremmaksi ihmiseksi. Millaiseksi, siitä hän ei ole vielä ihan varma.
– Tällä alalla keskittyy hirveesti itseensä, pitää itseään hirveän tärkeänä ja olettaa, että kaikkien pitäisi olla kauheen kiinnostuneita siitä, että minulla on paha olo ja minun ongelmat ovat isoja.
– Olisi kiva avata itseään enemmän ja olla empaattisempi.
Katso Roope Salmisen koko haastattelu Puoli seitsemän -ohjelmassa: