Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

YK: Yli puolet maailman väestöstä käyttää jo nettiä

Nopeinta kasvu verkon käytössä on ollut Afrikassa. YK haluaa, että kaikilla maailman ihmisillä olisi tulevaisuudessa pääsy verkkoon.

Koodaaja Gertrude Nyenyeshi tietokoneensa kanssa.
Gertrude Nyenyeshi oli nuorena intohimoinen pelaaja, mutta ei nähnyt missään naishahmoja. Hän kaipaa edelleen afrikkalaisia naishahmoja pelimaailmaan. Kuva: Liselott Lindström / Yle
Johanna Kippo
Avaa Yle-sovelluksessa

Yli puolella maailman väestöstä on nyt pääsy internetiin, kertoi YK perjantaina.

YK:n alaisen tieto- ja viestintäteknologiajärjestön Itun mukaan vuoden 2018 loppuun mennessä 51,2 prosenttia maailman ihmisistä käyttää internetiä. Kaikkiaan se tarkoittaa noin 3,9 miljardia ihmistä.

– Kyseessä on merkittävä askel kohti yhä globaalimpaa tietoyhteiskuntaa, sanoi Itun johtaja Houlin Zhao.

Maailmassa on yhä liikaa ihmisiä, jotka odottavat pääsevänsä nauttimaan digitaalisen talouden tuomista eduista. Teknologian ja liiketoiminnan innovointia on yhä tuettava, jotta kaikilla maailman ihmisillä olisi mahdollisuus päästä verkkoon, hän kannusti.

Itun mukaan netin käyttö vauraissa teollisuusmaissa on noussut yli 80 prosenttiin. Vielä vuonna 2005 vain hieman yli 51 prosenttia käytti nettiä.

Kehittyvissä maissa verkon yleistyminen on ollut erittäin nopeaa. 13 vuotta sitten verkkoon pääsi niissä hieman alle kahdeksan prosenttia väestöstä. Nyt käyttäjiä on yli 45 prosenttia.

Nopeinta kasvu on ollut Afrikassa, jossa käyttäjien määrä on yli kymmenkertaistunut reilussa vuosikymmenessä runsaasta kahdesta prosentista vajaaseen 25 prosenttiin.

Järjestön mukaan lähes koko maailman väestö, 96 prosenttia, elää jo matkapuhelinverkkojen kuuluvuusalueella.

Suosittelemme