Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Opioidilääkkeet aiheuttaneet huume-epidemian Nigeriassa: “Jopa raskaana olevat naiset ovat lääkekoukussa”

Aasiassa tuotettuja opioidilääkkeitä dumpataan kehitysmaihin kohtalokkain seurauksin. Yle Perjantai kuvasi huume-epidemian todellisuutta yhdessä Pohjois-Nigerian harvoista huumevieroitusklinikoista.

Huumeiden käytön ympärille on muodostunut jengejä, joita kutsutaan nimellä "Area Boys". Kuvassa etualalla oleva poika kertoi, että hän alkoi käyttää huumeita alakoulun jälkeen. Hänen perheellään ei ollut varaa maksaa yläasteesta. Katso Perjantai-dokkari: Nigerian lääkeaddiktit.
Antti Kuronen
Avaa Yle-sovelluksessa

Epätoivoiset vanhemmat tuovat lapsiaan Malam Nigerin vieroitusklinikalle Nigerian Kadunaan.

Helppoa se ei ole.

Vieroituksessa nuorille puetaan jalkakahleet, joita pidetään ympäri vuorokauden.

Ennen klinikalle tuloa nuorilla on yleensä takanaan vuosien päihdekierre. On väärinkäytetty kaikenlaista, etenkin opioidilääkkeitä.

Nuoret väärinkäyttävät kodeiinipohjaisia yskänlääkkeitä ja opioidi- ja bentsodiatsepiini-pillereitä. Cannabista käytetään myös yleisesti. Tarpeen vaatiessä myös impataan liimoja.
Nuoret väärinkäyttävät kodeiinipohjaisia yskänlääkkeitä ja opioidi- ja bentsodiatsepiini-pillereitä. Cannabista käytetään myös yleisesti. Tarpeen vaatiessä myös impataan liimoja. Kuva: Antti Kuronen / Yle

Pohjois-Nigeriassa kodeiinipohjainen yskänlääke ja erilaiset opioidipillerit ovat halpoja ja helposti saatavilla.

Luvut ovat huikeita. Pohjois-Nigeriassa kulutetaan kolme miljoonaa pulloa kodeiini-yskänlääkettä päivässä.

Pelkästään marraskuussa 2018 Nigerian tulli takavarikoi yli 500 miljoonaa Tramadol-opioidipilleriä rahtilaivoista.

Niitä salakuljetetaan Aasiasta, etenkin Intian pilleritehtaista.

Elämäntaitoja kahleet jaloissa

Vieroitusklinikan perustaja Malam Niger kertoo toiminnan perustuvan kuriin, uskontoon ja työelämätaitojen opettamiseen.

Vieroituksessa olevia hän kutsuu oppilaiksi. Täällä he viettävät vuoden, jopa kaksi.

Jotteivat oppilaat sortuisi siviiliin päästyään uudestaan päihteisiin, on heille opetettava arjen taitoja, selittää Niger.

On opetettava englantia, matematiikkaa sekä jokin ammatti: puuseppä, ompelija, parturi tai GSM-puhelimien korjaaja.

Oppilaat käyttävät vieroitusklinikalla jalkakahleita ympäri vuorokauden.
Oppilaat käyttävät vieroitusklinikalla jalkakahleita ympäri vuorokauden. Kuva: Antti Kuronen / Yle

Oppilaat sahaavat, parturoivat ja ompelevat keskellä avointa katua.

Nigerin mukaan kahleet ovat välttämättömät, jotta oppilaat eivät karkaisi.

– Jos meillä olisi kunnolliset, aidatut tilat, emme tarvitsisi kahleita. Mutta ei meillä sellaiseen ole varaa, Niger toteaa.

Rikollisuus kovassa kasvussa

Kun Niger avasi klinikan, hänellä oli vain yksittäisiä oppilaita. Nyt tulijoita on aivan liikaa.

Nigeriassa suurin osa väestöstä ei ole edes perusterveydenhuollon piirissä.

– Pohjois-Nigeriassa on valtion ylläpitämä vieroitusklinikka, joka perustettiin vuonna 1975. Paikkaa ei ole sen jälkeen uudistettu. Sama huone, samat menetelmät, sanoo Muhammad Mussa Omar, joka on mukana vieroitusklinikan toiminnassa.

Hänen mukaansa lääkkeiden aiheuttama huumekriisi on räjähtämässä käsiin.

– Tämä on vakavin Nigeriaa kohdannut kriisi. Sama ongelma on monissa maissa Afrikassa, Omar sanoo Perjantai-dokkarissa.

Oikeustieteiden opiskelija Hanifa Ali ajautui pahaan lääkeaddiktioon kun lähiomainen kuoli.
Oikeustieteiden opiskelija Hanifa Ali ajautui pahaan lääkeaddiktioon kun lähiomainen kuoli. Kuva: Antti Kuronen / Yle

Omarin mukaan ryöstöt ja kidnappaukset ovat lisääntyneet huumeongelman takia.

Myös Pohjois-Nigeriassa toimivalle terrorijärjestö Boko Haramille opioidilääkkeet ovat elintärkeitä.

Ennen iskuja taistelijat pumpataan täyteen lääkkeitä. Lääkkeiden salakuljetuksesta saadaan tuloja.

Myös naiset väärinkäyttävät lääkkeitä

Vieroitusklinikalla on sekä naisia että miehiä. Yhdellä on vastasyntynyt sylissään.

Lääkeaddiktio onkin levinnyt laajalti myös naisten keskuudessa muslimienemmistöisessä Pohjois-Nigeriassa.

Parikymppisen Hanifan huumekierre alkoi isoäidin kuolemasta.

– Kaverini tuli käymään illalla ja näki, että olin tolaltani. Hän kehotti ottamaan pillereitä, jotta rauhoittuisin. Siihen saakka olin aina vastustanut huumeita. Koulussa meitä lyötiin, mutta silti käytimme lääkkeitä.

– Varastin rahaa äidiltäni ja lähdin kuukaudeksi pääkaupunki Abudjaan kavereideni kanssa. Kun palasin kotiin, äitini toi minut tänne, kertoo Hanifa.

.

Myös raskaana olevat naiset väärinkäyttävät pillereitä.
Myös raskaana olevat naiset väärinkäyttävät pillereitä. Kuva: Antti Kuronen / Yle

Kristitty pastori Johan Buru, jonka seurakunta tukee vieroitusklinikkaa, kertoo lääkeongelman levinneen myös naisten keskuuteen Pohjois-Nigeriassa. Hänen mukaansa väärinkäyttö on hyvin yleistä.

– Voit mennä kaupungille katsomaan. Jopa raskaana olevat naiset ovat lääkekoukussa, kertoo Buru.

Kaikki uskonnot tervetulleita

Nigeriassa muslimien ja kristittyjen välit ovat kiristyneet. Myös väkivaltaiset yhteenotot ovat yleisiä.

Malam Nigerin vierotiusklinikalle sen sijaan kaikki uskonnot ovat tervetulleita.

Vieroituksessa opetetaan eri ammatteja, mutta myös englantia ja matematiikkaa.
Vieroituksessa opetetaan eri ammatteja, mutta myös englantia ja matematiikkaa. Kuva: Antti Kuronen / Yle

Kadulla Dominic Nemeka korjaa GSM-puhelinta yhdessä Muhammad Hasherin kanssa. Molemmat ovat toipumassa vuosien huumekierteestä.

Nemeka on oppilaiden keskuudesta valittu kristityksi pastoriksi, Hasher sen sijaan imaamiksi.

Perjantai-dokkarissa tavataan heidän lisäkseen myös huumeidenkäyttäjiä. He kertovat ryöstävänsä ihmisiltä matkapuhelimia rahoittaakseen addiktiotaan. Suosituimpia huumeita ovat pillerit, yskänlääke ja kannabis.

Katso Perjantai-dokkari: Nigerian lääkeaddiktit Areenassa tästä.

Perjantai: Milloin lääke muuttuu huumeeksi TV-uusinnassa tänään sunnuntaina kello 15.05 Yle TV1:llä. Vieraina unilääkekoukkuun jäänyt kauppias Sampo Kaulanen, työpaikoiltaan lääkkeitä varastanut sairaanhoitaja Sanna Kallio sekä päihdelääkäri Antti Loimalahti. Jakso katsottavissa myös Areenassa tästä.

Lue myös:

Huumeiden vastaista sotaa käyvä Filippiinien presidentti Duterte sanoi polttaneensa kannabista kansainvälisessä kokouksessa – "Se oli vitsi"

Luxemburg aikoo laillistaa kannabiksen ensimmäisenä EU-maana

Pahaan huumekoukkuun jäänyt nuori nainen ei saanut apua yhteiskunnalta – selvisi päihdehelvetistä rahalla, mutta läheskään kaikille se ei ole mahdollista

Suosittelemme