Myöhäissyksyinen ilta Tallinnan vanhassa kaupungissa. Historiallisessa rakennuksessa sijaitsevan Kohvik Augustin ulkopuolella on kyltti, jossa mainostetaan Queers Kadri Night -tapahtumaa, joka viittaa Pyhän Katariinaan. Pyhimystä on juhlittu Virossa Kadripäev-nimisenä karnevaalina jo 1500-luvulta lähtien.
Kohvik Augustin sisätiloissa DJ soittaa tyylikästä ja valtavirran ohittavaa elektroa. Tunnelma on miellyttävän rauhallinen, hyväntuuliset ihmiset keskustelevat ja juovat maltillisesti alkoholia. Suurin osa asiakkaista on nuoria naisia, miehiä tapahtumassa on muutama hassu.
– Katselin äskettäin kalenteriani ja huomasin, että viimeisten kahden kuukauden aikana Tallinnassa on ollut suurinpiirtein yksi LGBT-tapahtuma viikossa, mikä on aika hyvin. Kaikkea on enemmän, mutta kaikkea ei vieläkään ole kovin paljoa, Eesti LGBT Ühingissä työskentelevä Kristiina Raud toteaa.
Laillisesta parisuhteesta adoptioihin
Vuosikymmenen toiminut Eesti LGBT Ühing on Viron ainoa pelkästään seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia ja etuja ajava järjestö. Se välittää oikeudellista apua, tekee valistus- ja opetustyötä sekä järjestää erilaisia tapahtumia.
Sukupuolineutraali parisuhdelaki astui Virossa voimaan toissa vuonna, mutta mutkia on edelleen ollut matkassa. Esimerkiksi Viron konservatiivinen kansanpuolue eli EKRE on taistellut lakia vastaan äänekkäästi ja yrittänyt torpata sitä kaikin mahdollisin keinoin.
– Heille tuntuu olevan tärkeää huolehtia siitä, ettei samaa sukupuolta oleva pari saisi nauttia oikeuksistaan. Ehkä tässä on kyse siitä, että maailma on muuttumassa ja jotkut pelkäävät oman turvallisuutensa tai asemansa puolesta. Me emme ole ottamassa keneltäkään mitään pois, yritämme vain tehdä yhteiskunnasta parempaa paikkaa. Mitä enemmän jossakin maassa on onnellisia ihmisiä, sitä onnellisempi on myös itse maa, Kristiina Raud pohtii.
Myös perheen sisäinen adoptio on nyky-Virossa mahdollista samaa sukupuolta oleville henkilöille, jotka elävät rekisteröidyssä parisuhteessa.
– Tiedämme useita pareja, jotka ovat hyödyntäneet kyseistä lakia ja itse asiassa adoptoinnista on tullut melko suosittuakin. Adoptoiminen pitää toteuttaa oikeusteitse, ja jotkut tuomarit ovat valitettavasti tulkinneet lakia miten ovat halunneet. Toistaiseksi kaikki adoptiot ovat kuitenkin toteutuneet, Raud sanoo.
Vihamielistä tuijottamista ja huutelua
Tallinnassa järjestettiin pride-kulkueita vuosina 2004 - 2007, jolloin ne kohtasivat paljon vastustusta. Kymmenen vuoden tauon jälkeen kulkue järjestettiin uudemman kerran viime vuonna. Viron mittakaavassa kulkueesta tuli menestys ja siihen osallistui lähes 2000 marssijaa.
– Emme oikein tienneet mitä odottaa, koska edellisestä kulkueesta oli kulunut jo vuosikymmen. Ajat ovat kuitenkin muuttuneet ja mukaan on tullut uusia sukupolvia ja uutta tietoa. Joitakin kulkuetta vastustavia plakaatteja oli tosin näkyvillä, mutta niiden viesti oli pikemminkin huvittava kuin loukkaava, Kristiina Raud muistelee.
Fyysisiä hyökkäyksiä itse kulkuetta kohtaan ei tällä kerralla tapahtunut, mutta Raudin mukaan samana iltana Pride-juhlien yhteydessä sellaisia kuitenkin sattui.
– Hyökkäyksistä ilmoitettiin poliisille. Viharikosten kohdalla raportointisysteemi on Virossa kaukana täydellisestä. Meillä on kuitenkin tilastotietoa ja todisteita jotka kertovat, että asialle pitäisi tehdä jotakin.
Raudin mukaan Virossa esiintyy homoja ja lesboja kohtaan esimerkiksi vihamielistä tuijottamista ja huutelua.
– Äskettäin oman kumppanini kimppuun lähestulkoon hyökättiin, koska jotakuta ärsytti kovasti se, että hän on lesbo. Yleisesti ottaen ongelmia on enemmän pienillä paikkakunnilla. Tallinna ei ehkä ole mikään homomyönteisyyden mekka, mutta ihmisille on vähemmän väliä siitä, mitä joku on tai edustaa. Kyse on myös siitä, miltä näytät: söpö tyttöpari ei ehkä herätä vastaavia aggressioita kuin kaksi käsi kädessä kulkevaa miestä.
LGBT Ühingille satelee silloin tällöin tappouhkauksiakin.
– Yleinen väite on, että levitämme homopropagandaa ja että yritämme aivopestä lapsia. Aina kun samassa lauseessa mainitaan lapset ja homot, tappouhkauksia tulee varmasti, Raud toteaa.
Virosta löytyy myös julkihomoja ja miespareja, jotka ovat antaneet laajoja haastatteluja paikalliselle medialle. Esimerkiksi sisustussuunnittelijoina Shishi-yhtiössä työskentelevien Mart Haberin ja hänen puolisonsa Taivo Pillerin häitä (siirryt toiseen palveluun) vietettiin kesäkuussa New Yorkissa. Pariskunta oli ensimmäinen, joka rekisteröi parisuhteensa Virossa vuonna 2016. He ovat hankkineet myös lapsia.
Muotisuunnittelija Aldo Järvsoo ja korusuunnittelija Tanel Veenre taas ovat olleet onnellisesti yhdessä (siirryt toiseen palveluun) yli 20 vuotta. He toivovat perheensä olevan malli ja esikuva muillekin virolaisille. Myös Veenrellä ja Järvsoolla on lapsia.
Kun Joosep muuttuu Ursulaksi
Yksi esimerkki moniarvoisemmasta ja vapautuneemmasta Virosta löytyy elokuvamaailmasta. Tallinnan Pimedate Ööde Filmifestivalilla esitettiin pari viikkoa sitten Ruta Pakalnen I Let Her Out -dokumenttielokuva. Se kertoo muun muassa näyttelijänä työskennelleestä Joosep Jürgensonista, nuoresta virolaismiehestä, joka muuttuu iltaisin hehkeäksi ja seksikkääksi Ursulaksi. I Let Her Out kuuluu harvoihin Virossa tehtyihin queer-dokumentteihin tai -elokuviin.
– Tapasin Joosepin ensimmäistä kertaa eräällä festivaalilla. Puoli vuotta myöhemmin ihastelin erästä naista: katselin häntä ja ajattelin että vau! Sitten eräs ystäväni huomautti minulle, että tuohan on Joosep, joka esiintyy Ursulana. Olin ihan sokissa, koska en voinut uskoa näkemääni. Dokumentti lähti liikkeelle tästä henkilökohtaisesta reaktiosta, myös tanssijana työskentelevä Pakalne muistelee.
Suomessa drag-kulttuuri on ollut jo vuosikausia melkeinpä jokapaikan valtavirtaa, mutta Virossa tilanne on toinen.
– Minun mielestäni täällä Virossa ei oikeastaan ole minkäänlaista drag-skeneä, on vain muutamia ihmisiä, jotka tekevät dragia – ja voin laskea heidät yhden käden sormillani. Drag-kulttuuri ei ole Virossa millään tavalla tunnettu tai julkisuudessa näkyvä asia, Pakalne harmittelee.
Pakalnen mukaan drag-kulttuuria ei Virossa ole nimenomaan sosiaalisten normien ja konservatiivisten asenteiden takia.
– Virossa ei tarvitse tehdä paljoakaan, jotta saa ihmiset vihaisiksi tai negatiivisiksi. Jos pistät peruukin päähäsi, olet jo provokatiivinen. Koen kuitenkin, että drag-kulttuuri on aihe, jota pitäisi kartoittaa ja josta pitäisi keskustella. Pyrin myös tekemään yleisestikin taiteellisia töitä, jotka liittyvät tavalla tai toisella sosiaalisiin ja poliittisiin asioihin. Olen itse gay, joten tällaiset asiat koskettavat minua henkilökohtaisesti.
Pakalne on alunperin kotoisin Latviasta, ja Tallinnassa hän on asunut nyt kolme ja puoli vuotta.
– Ulkomaalaisena ja Viroon integroituneena henkilönä voin sanoa, että Viro tuntuu paremmalta ja vähemmän konservatiiviselta vaihtoehdolta kuin Latvia. Tosin liikun lähinnä paikallisissa taidepiireissä, joissa homofobiaa ei esiinny oikeastaan lainkaan. Toisaalta Viron hallitus on luonut illuusion, että seksuaalivähemmistöjen oikeuksien eteen tehdään paljon töitä, mutta käytännössä asiat ovat toisin.
Neuvostoliiton raskas taakka
Viron Inimõiguste keskus eli Ihmisoikeusliitto on teettänyt vuodesta 2012 lähtien mielipidetutkimuksia, joissa on kartoitettu virolaisten suhtautumista homoseksuaalisuuteen.
Vuonna 2017 tehty tutkimus kertoi, että viimeisten kolmen vuoden aikana asenteet ovat muuttuneet suopeammiksi. Kuitenkin yli puolet virolaisista on edelleen sitä mieltä, että homoseksuaalisuus ei ole kovin tai ei olleenkaan hyväksyttävä asia.
Tutkimuksissa on tullut esille myös se, että venäjänkieliset virolaiset suhtautuvat homoseksuaalisuuteen negatiivisemmin kuin viroa puhuvat. Eesti LGBT Ühingin Kristiina Raudin mielestä tämä ei ole mikään ihme.
– Yksi syy tähän on se, että venäjänkieliset virolaiset hakevat ja saavat paljon informaatiota Venäjältä. Heidän mielipiteensä homoudesta muokkautuvat myös sen mukaan, mitä Venäjällä kulloinkin tapahtuu. Viron venäjänkielinen yhteisö on myös segregoitunutta, eli perinteet ja stereotypiat ovat siellä voimissaan, Raud toteaa.
Virolaisten suhtautuminen seksuaalivähemmistöihin selittyy myös maan historialla: Viro oli puolen vuosisadan ajan neuvostotasavalta, joka jakoi silloisen Neuvostoliiton kapeakatseisen arvomaailman.
– Monet virolaiset kokevat edelleen, että homoseksuaalisuus on länsimaista tuontitavaraa – ettei se ole ollut koskaan mikään paikallinen asia, vaan että lännestä tulevat vaikutteet muokkaavat nyt virolaisia ja siinä sivussa virolaisten seksuaalisuuttakin. Homoseksuaalisuus oli Neuvostoliitossa laitonta, ja siksi meiltä puuttuu nyt kokonaan homohistoria. Yritämme kaivaa Viron menneisyydestä LGBT-tarinoita, jotta ihmiset ymmärtäisivät, että homoseksuaalisuutta on ollut täällä aina, Kristiina Raud summaa.
Myös Ruta Pakalnen mielestä Baltian maiden neuvostomenneisyys on jättänyt alueelle jälkensä. Mutta:
– Baltian maat eivät ole enää osa Neuvostoliittoa. Me elämme nyt 2000-lukua ja meidän pitäisi pystyä muuttumaan.