Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Markkanen heitti 13 pistettä, Bullsille jälleen tappio – "Vaikeuksia pitää yllä tyyliä, jolla haluamme pelata"

Lauri Markkanen pelasi Sacramento-ottelussa 29 minuuttia.

Lauri Markkanen donkkaa.
Kuva: Getty Images
STT Urheilu,
Jonne Niemeläinen
Avaa Yle-sovelluksessa

Koripallon NBA:ssa Chicago Bullsin Lauri Markkanen keräsi 13 pistettä ottelussa Sacramento Kingsiä vastaan. Bulls hävisi ottelun pistein 89–108. Tappio oli Bullsille toinen perättäinen.

29 minuuttia pelannut suomalaistähti oli joukkueensa toiseksi kovin pistemies. Markkaselle kirjattiin myös kuusi levypalloa, yksi koriin johtanut syöttö ja yksi riisto.

Markkasen tilastoihin kirjattiin 16 pelitilanneheittoa, joista vain viisi onnistui. Kolmen pisteen kaaren takaa Markkanen pääsi heittämään kahdeksan kertaa ja onnistui kerran.

Eniten Chicagolle takoi pisteitä Zach LaVine. Hän nakutti 19 pistettä.

Viime viikolla joukkueen valmennusvastuun ottanut Jim Boylen harmitteli sitä, ettei joukkueen peli pysy koossa koko ottelun ajan.

– Meillä on vain vaikeuksia pitää yllä tyyliä, jolla haluamme pelata 48 minuuttia. Minun pitää tehdä tässä parempaa työtä, sillä meillä on vaikeuksia tehdä perusasioita 48 minuutin ajan. Meidän täytyy työskennellä sen kanssa, valmentaja summasi Bullsin Twitterissä.

– Sacramenton energia kasvoi ja meidän energiamme laski ottelun edetessä. Tällä saralla meillä riittää parannettavaa, ja tämän kanssa myös tulemme tekemään hommia, Boylen paalutti Chicago Sun-Timesin mukaan.

Chicago sai otteluun takaisin riveihinsä polvivammoista kärsineet Bobby Portisin ja Kris Dunnin, joten joukkueen kokoonpano alkaa olla kunnossa. Portis (peliaika 18.38) ja Dunn (20.04) heittivät kumpikin yhdeksän pistettä.

Sunnuntain vastaisena yönä Boston murskasi Chicagon 133–77. Se oli Chicagon NBA-historian suurin tappio.

Chicago majailee NBA:n itälohkon pohjalla ja on voittanut vain kuusi kauden 28 ottelustaan.

Markkanen kärsi alkukaudesta kyynärpäävammasta, mutta on nyt ollut kilpakentillä viiden ottelun verran.

Lue myös:

Lauri Markkaselta upea donkki – katso suomalaistähden ottelun parhaat palat

Kommentti: Lauri Markkasen uusi NBA-valmentaja häpäisi pelaajat ja Chicago Bullsin eriskummallisilla tempuillaan

Chicago Bulls vahvistuu - Lauri Markkaselle tutut pelikaverit rinnalle

Lauri Markkanen pelasti joukkueensa kapinalta – surkeaa kautta pelaavan Chicagon riveissä kuohuu

Suosittelemme