Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Oulun seksuaalirikoksista epäilty otettiin kiinni Saksasta

Epäillyn tavoittamiseksi poliisi julkaisi tiistaina alkuiltapäivällä hänen kuvansa. Hieman myöhemmin mies tavoitettiin.

Poliisin hihamerkki.
Seksuaalirikoksista epäilty mies on otettu kiinni Saksassa. Kuva: Toni Pitkänen / Yle
Anna Polo
Avaa Yle-sovelluksessa

Seksuaalirikoksista Oulussa epäilty mies on otettu kiinni Saksasta, poliisi kertoo tiistaina iltapäivällä.

Poliisi oli samana päivänä jo ehtinyt julkaista miehen nimen ja kuvan, koska miestä ei ollut tavoitettu.

Häntä epäillään törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, törkeästä raiskauksesta ja pahoinpitelystä, kertoi ylikomisario Markus Kiiskinen Ylelle aiemmin tiistaina.

Miestä epäillään osalliseksi laajaa julkisuutta herättäneeseen tapaukseen, jossa useaa ulkomaalaistaustaista epäillään muun muassa alle viisitoistavuotiaan tytön raiskauksesta.

Samaan tapaukseen liittyen on jo vangittu seitsemän miestä, jotka ovat tulleet Suomeen joko turvapaikanhakijoina tai kiintiöpakolaisina.

Epäillyt teot tapahtuivat yksityisasunnoissa useiden kuukausien aikana.

Poliisi tutkii Oulussa myös kahta muuta rikosepäilyä, joissa epäillyt ovat ulkomaalaistaustaisia ja uhrit alle 15-vuotiaita tyttöjä. Näiden rikosten epäillään tapahtuneen Tuiran kaupunginosassa ulkona ja samana päivänä marraskuun puolessa välissä.

Toista niistä tutkitaan lapsen seksuaalisena hyväksikäyttönä, toista törkeänä raiskauksena ja törkeänä seksuaalisena hyväksikäyttönä. Seksuaalisesta hyväksikäytöstä epäilty on ollut pidätettynä, mutta hänet on eilen vapautettu. Hän on kuitenkin edelleen epäilty.

Korjattu 12.12. kello 7.27: Ylikomisarion etunimi korjattu. Jutussa luki aikaisemmin virheellisesti Marko, vaikka ylikomisarion etunimi on Markus.

Päivitetty uutista 11.12. kello 15.06: Mies on saatu kiinni, joten uutista on päivitetty kauttaaltaan.

Suosittelemme