Painija Petra Ollin viimeiset viikot ovat olleet kiireisiä. Ei painimisen tai treenaamisen vuoksi, vaan lukuisten sponsorikäyntien ja juhlakahvien takia.
– Viimeisiä kahvihetkiä viedään. Mutta ei se mitään, kahvia kyllä voi juoda vaikka kuinka, mutta kakkuun ei juuri parane koskea.
Petra Olli muistelee maailmanmestaruuden ratkaisevia hetkiä yhä tunteikkaasti.
– Kyllähän sen kuvistakin näki, että tunteikas hetki se oli, kyyneleet vaan valui. Tunteikkaasta perheestä, kun ollaan.
Vanha liike, mutta toimii edelleen
Silti jotain pientä kismitystäkin mieleen on jäänyt. Maailmanmestaruusottelun jälkeen on puhuttu paljon teknisistä asioista, kuten valmentaja Ahto Raskan mahdollisesta väärästä napin painalluksesta loppupisteiden haastamisen merkiksi. Vähemmän on puhuttu itse maailmanmestaruuden tuoneesta painista.
– Puikkaus oli siinä tärkeä. Se on 15 vuotta sitten opeteltu liike, mutta toimii edelleen.
Puoli seitsemän -ohjelmassa vieraillut Petra Olli näyttää auliisti juontaja Susanna Laineelle, miten puikkaus tehdään.
– Tulepa tähän matolle. Sitten polvet vähän koukkuun ja kädet painiasentoon. Ja sitten kainalon alta puikkaus selän taakse ja syliote! Mutta sua Susanna en viitsi heittää mattoon.
"Pohojalaanen helikopteri"
Toinen juontaja Mikko Kekäläinenkin saa osansa. Häntä kohtaan Petra Olli on tylympi ja esittelee "pohojalaasen helikopterin".
Maailmanmestari heittää Kekäläisen kevyesti selkäänsä, pyörii ympäri pari kertaa ja pudottaa miehen mattoon. Toki Petra Olli varmistaa, että Kekäläinen on matolla puuskuttaessaan kunnossa.
– Enemmän kuin kunnossa! Tämä oli ehkä hienointa ikinä, Kekäläinen hehkuttaa ylös päästyään.
Muistona mestaruusvyö
Budapestin MM-kilpailuista jäi Petra Ollille muistoksi myös näyttävä mestaruusvyö.
– Joo, mä olen sitä nyt kuukauden kantanut mahan ympärillä koko ajan, mennyt punttisalillekin se päällä, Petra Olli vitsailee.
Mestaruusvyö on Ollin mielestä hieno saada muistoksi mitalin lisäksi. Ja sillä pystyy kotona vähän pikkuveljille retostelemaankin.
– Että kuka täällä talossa on kingi! No ei sentään, kyllä Panu ja Perttu mut palauttaa aika helposti maan pinnalle. Ei auta uhota liian kovaa.
Katso koko Puoli seitsemän -ohjelma tästä: