Vuonna 1989 allekirjoitetun alkuperäiskansojen ILO 169 -sopimuksen ratifiointiesitys on lojunut Suomen hallituksen pöydällä siitä lähtien, kun se vedettiin eduskunnan asialistalta vuonna 2015.
Oikeusministeriön mukaan hallituksen ratifiointiesitys on teknisesti vanhentunut muun muassa metsähallituslain muutoksen osalta ja esityksen eteenpäin vieminen edellyttäisi uutta valmistelua yhteistyössä Saamelaiskäräjien kanssa. Siihen ei kuitenkaan ole enää tällä hallituskaudella aikaa.
Saamelaiskäräjät päätti tiistaina vuoden viimeisessä täysistunnossaan lyhyen keskustelun jälkeen, että se esittää ratifiointiesityksen eduskuntakäsittelyn lykkäämistä seuraavalle eduskuntakaudelle.
– Olemme työskennelleet asian parissa monta kymmentä vuotta. Muutama vuosi ei siihen nähden ole paljon, totesi saamelaispoliitikko Anne Nuorgam Saamelaiskäräjien täysistunnossa tiistai-iltana.
ILO 169 -sopimuksen ratifiointi koetaan tärkeäksi saamelaisten oikeuksien edistämisen kannalta, mutta mitä se käytännössä tarkoittaisi saamelaisille? Siihen ei tutkijoillakaan ole antaa yksinkertaisia vastauksia.
Mitä hyötyä ILO 169 -sopimuksesta on tähän mennessä ollut?
Kansainvälisen työjärjestön ILO:n alkuperäiskansoja koskevan yleissopimus numero 169 hyväksyttiin vuonna 1989. Myös Suomi allekirjoitti sopimuksen.
Alkuperäiskansatutkija Irja Seurujärvi-Karin mielestä ILO 169:n kaltaiset suuret globaalit sopimukset eivät suoraan näy tavallisen ihmisen elämässä. Vaikutukset ovat havaittavissa vasta, kun sopimusten sisältöä sovelletaan käytännössä.
Vaikka ILO 169 -sopimusta ei Suomessa ole ratifioitu eli saatettu voimaan, johti Seurujärvi-Karin näkemyksen mukaan sopimuksen hyväksyminen kuitenkin siihen, että saamelaiset tunnustettiin alkuperäiskansaksi vuonna 1995. Alkuperäiskansatutkija näkee, että nykyinen pohjoismainen käsitys alkuperäiskansamääritelmästä perustuukin pitkälti ILO-sopimukseen.
– Aiemmin saamelaiset oli määritelty eräänlaiseksi vanhaksi kansalliseksi vähemmistöksi, mutta nykyäänhän saamelaisilla on oma perustuslaillinen asema alkuperäiskansana, ei vain vähemmistönä.
Maaoikeudet ratifioinnin kompastuskivenä
ILO 169 -sopimuksessa painotetaan alkuperäiskansojen itsemääräämistä, joka kattaa myös maa- ja vesioikeudet. Valtio on perustellut sopimuksen ratifioinnin viivästymistä sillä, että saamelaisten maankäyttöoikeuksia ei ole Suomessa selvitetty.
Suomessa saamelaisilla on itsemääräämisoikeus vain omaan kulttuuriin ja kieleen saamelaisten kotiseutualueella. Saamelaiskäräjien tehtävänä on toteuttaa tätä itsehallintoa.
– Saamelaiskäräjät ei voi päättää taloudesta tai elinkeinoista, joten lakien valmistelu ei kuulu Saamelaiskäräjille. Tilannetta on toki parannettu siten, että valtiolla on velvollisuus neuvotella Saamelaiskäräjien kanssa kaikista saamelaisia koskevien lakien valmisteluiden yhteydessä, kertoo Seurujärvi-Kari.
Hänen näkemyksensä mukaan saamelaisten kielelliset, koulutukselliset ja sosiaaliset oikeudet ovat Suomessa sen verran hyvällä tolalla, että niiden osalta ILO 169 -sopimuksen ratifioinnissa ei pitäisi olla ongelmia. Päänvaivaa kuitenkin teettävät maankäytölliset ja taloudelliset oikeudet.
– 1990- ja 2000-luvulla Saamelaiskäräjät ei hyväksynyt maaoikeuksien määrittelyä sellaisena, että ne tarkoittaisivat oikeutta käyttää maata, kuten esimerkiksi poronhoitajilla on. Sen sijaan vaadittiin oikeuksia maan omistamiseen. Suurin ongelma tässä asiassa onkin se, miten maanomistus voidaan palauttaa saamelaisille ja onko se edes mahdollista.
Mitä hyötyä ratifioinnista olisi?
Oikeustieteiden tohtori Leena Heinämäki on yhdessä kansaivälisen tutkimusryhmän kanssa tutkinut saamelaisten oikeuksien toteutumista. Valtioneuvosto tilasi tutkimuksen ILO 169 -ratifiointikäsittelyn tueksi.
Heinämäki kertoo tutkimusryhmän todenneen, että ILO sopimus 169:n ratifiointi olisi askel siihen suuntaan, että Suomen valtion tulisi sitoutua toteuttamaan jo tällä hetkellä voimassa olevat saamelaisten perus- ja ihmisoikeudet alemmassa lainsäädännössä erityisesti maiden käyttöön ja hallintaan liittyen.
Ratifiointi edellyttäisi perinteisten elinkeinojen turvaamista esimerkiksi siten, että keskeisessä lainsäädännössä, esimerkiksi metsähallituslaissa sekä mahdollisesti kalastuslainsäädännössä, säädettäisiin saamelaiskulttuurin heikentämiskiellosta sekä sitä koskevasta vaikutusten arvioinnista.
– Tämän lisäksi saamelaisten osallistumisoikeuksia ja todellisia vaikutusmahdollisuuksia maihin ja vesiin liittyvissä kysymyksissä tulee vahvistaa, jotta oikeus kulttuuriin ja perinteisiin elinkeinoihin voi toteutua ILO sopimuksen mukaisesti, kertoo Heinämäki tutkimustuloksista.
Tutkijaryhmän mukaan ILO sopimus 169:llä pyritään suojaamaan ennen kaikkea alkuperäiskansan perinteistä tapaa käyttää maita kulttuurinsa mukaisesti. Ratifiointi ei siis edellytä maaoikeuksien turvaamista kiinteistöoikeudellisessa merkityksessä.
– Koska ILO sopimus 169 lähtee kulttuurin suojasta, sen ratifiointi edellyttää myös valtiota edelleen kehittämään saamelaisten perusoikeutta omaan kieleen, esimerkiksi koulutuksessa ja palveluissa.