Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Joulu voi olla koiralle kohtalokas – Katso listasta, mitkä ruoka-aineet ovat lemmikeille vaarallisia

Esimerkiksi tumma suklaa voi aiheuttaa koiralle pahoinvointia ja neurologisia oireita kuten vapinaa ja tärinää.

Yliopistollisen pieneläinsairaalan johtava eläinlääkäri Katariina Thomson ja klinikkaeläinhoitaja Samuli Heiskanen kertoivat Ylen aamu-tv:ssä, miksi joulu voi olla kohtalokasta aikaa kodin lemmikeille.
Annette Blencowe
Avaa Yle-sovelluksessa

Monet ihmisen jouluherkut voivat aiheuttaa lemmikeille vaarallisia oireita.

Yliopistollisen pieneläinsairaalan johtava eläinlääkäri Katariina Thomson kehottaa pitämään muun muassa joulusuklaat poissa koirien ulottuvilta. Varsinkin tumma suklaa on koiralle vaarallista.

– Mitä enemmän kaakaota, sen vaarallisempi se on koiralle, Thomson sanoi tänään torstaina Ylen aamu-tv:ssä.

Syynä on suklaan sisältämä teobromiini, jolle koira on hyvin herkkä. Thomsonin mukaan se voi aiheuttaa pahimmassa tapauksessa koiralle jopa sydänpysähdyksen.

– Oireet saattavat olla ihan selkeitä neurologisia oireita: vapinoita, tärinöitä. Pahoinvointi on yleensä se ensimmäinen, mistä kaikki lähtee liikkeelle, klinikkaeläinhoitaja Samuli Heiskanen lisäsi.

Suklaan lisäksi koirille vaaraa voivat aiheuttaa muun muassa kinkun luut.

– On lukuisia tapauksia, joissa luut aiheuttavat ongelmia koirien suolistossa. Ne saattavat juuttua myös ruokatorveen. Lemmikkieläinkaupasta kannattaa hankkia lemmikeille turvallisia luita, Heiskanen jatkoi.

Kissoille vaaraa aiheuttavat joulukasvit kuten amaryllis, joulutähti ja hyasintti.

– Kissat mielellään pureskelevat kasvinosia ja tätä kautta saattavat saada myrkytysoireita, Thomson varoitti.

Lahjanarut ja nauhamaiset kuusenkoristeet voivat puolestaan aiheuttaa kissalle suolitukoksen tai jopa suolen repeämisen.

Thomson kehottaa ottamaan yhteyttä eläinlääkäriin, jos tietää lemmikkinsä syöneen jotain sopimatonta.

Nämä ruoka-aineet voivat olla lemmikeille vaarallisia:

  • Suklaa
  • Ksylitolipastillit
  • Avokado
  • Kahvi
  • Viinirypäleet ja rusinat
  • Pullataikina
  • Sipuli
  • Maito
  • Suola
  • Macadamiapähkinät
  • Alkoholi

Lähde: Ylen aamu-tv:ssä vieraillut eläinsuojeluneuvoja Ann-Mari Bergström listasi lemmikeille vaarallisia ruoka-aineita

Katso myös:

Yle Areena: Yliopistollisen eläinsairaalan jaksot

Suosittelemme