Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Yllättävä tulos: Eniten eineksiä kammoavatkin nuoret miehet – professorin mielestä nyt ollaan niin kehotietoisia, ettei valmisruoka enää kiinnosta

Saarioisten teettämän selvityksen mukaan lähes 40 prosenttia nuorista miehistä suhtautuu valmisruokiin kielteisesti. Professori uskoo, että taustalla ovat mielikuvat eineksistä.

Oscar Storgårds
Oscar Storgårds väsää mieluummin itse ruokansa tuoreista raaka-aineista kuin ostaa valmispöperöitä. Porkkanat, sellerit ja kala ovat isälle ja lapsille luksusta. Kuva: Jussi Koivunoro / Yle
Elina Jämsén
Avaa Yle-sovelluksessa

Oscar Storgårds pyyhältää markettiin vähän stressaantuneen oloisena. Hän on tullut ostamaan tuttipulloa. Vauva on kolmikuinen. Tällä kertaa isä ei osta ruokaa, mutta kun hän tulee ruokaostoksille, hän ei oikeastaan koskaan osta valmisruokaa.

– Teininä syötiin lihapiirakoita ja pitsoja, koska se oli helppoa. Nyt ei niinkään, hän sanoo.

– Ruuan tekeminen on kivaa, ja on inspiroivaa, kun syntyy jotakin, kun itse tekee, Storgårds sanoo.

Pilkkominen on meditaatiota, hän sanoo totisella naamalla.

– Ei vaan, se oli vitsi, hän nauraa.

Mutta tosissaan mies on siinä, että hänelle ruuanlaitto on tärkeää. Peruskotiruoka, kala ja "kaikki mikä rouskuu eli porkkanat ja sellerit skideille".

– Terveellisyys on iso bonus, mutta fitness-harrastukseen tämä ei liity, hän sanoo.

Kerromme hänelle Saarioisten teettämästä selvityksestä, jonka mukaan nuoret miehet suhtautuvat kaikista ikäryhmistä negatiivisimmin valmisruokiin.

– Hyvä trendi, sanoo Storgårds ja lähtee etsimään sitä tuttipulloa.

Valmisruuat
Valmisruokahylly notkuu Prismassa. Kuva: Esa Syväkuru / Yle

Miehet himoitsevat proteiinia

Vaikka Storgårds ei noudata mitään omaa ruokavaliota, monelle nuorelle miehelle proteiinipitoisuus on tärkeä valintakriteeri kaupan hyllyjä kolutessa.

Nuoret miehet suhtautuvat kaikkein kielteisimmin valmisruokiin Saarioisten markkinatutkimuslaitos Kantar TNS:llä teettämässä valmisruokakyselyssä.

Tilastografiikka valmisruoan mielikuvista.
Kantar TNS:n kyselyyn vastasi 1 522 ihmistä. Virhemarginaali on noin 2 prosenttiyksikköä suuntaansa. Kuva: Yle Uutisgrafiikka

18–34-vuotiaista miehistä lähes 40 prosenttia suhtautuu negatiivisesti ja heistä puolet erittäin negatiivisesti valmisruokiin. Saarioisten johtaja Mirja Lonka kutsuu joukkoa "tietoiseksi ryhmäksi".

– He kokevat, että valmisruuassa ei ole heille riittävästi proteiinia, gluteenittomia tai vegaanisia vaihtoehtoja. Heillä on omia ruokavaliovaatimuksia, Lonka sanoo.

Myös nuoret naiset pitävät valmisruokien mielikuvaa kielteisenä, mutta jyrkän kielteisiä on vain seitsemän prosenttia vastaajista. Miksi miehet ovat ehdottomampia kuin kanssasisaret?

Lonka on keskustellut selvityksen tekijän kanssa ja he ovat yhdessä tulleet siihen tulokseen, että nuoret miehet suhtautuvat "kaikkiin asioihin kriittisemmin kuin muu väestö". He uskovat, että miesten asenne muuttuu, kun ikää tulee lisää.

liharuuat
Kaupan lihatiski. Kuva: Esa Syväkuru / Yle

Ruokakulttuurin professori Mari Niva ei usko, että nuoret miehet suhtautuisivat erityisen kriittisesti kaikkiin asioihin.

Hän uskoo myös, että ravitsemukselliset asiat vaikuttavat miesten mielikuviin valmisruuasta.

– Nuoret miehet ovat nykyään tosi keho- ja terveystietoisia. He käyvät salilla ja miettivät kaloreita, eivätkä valmisruuat iske proteiinipitoiseen kuluttajakuntaan. Valmisruuissa ravitsemussisältö on usein sen tyyppinen, että niissä ei hirveästi proteiini korostu, vaikka eivät kaikki valmisruuat olekaan ravintosisällöltään hirveän huonoja, sanoo Niva Helsingin yliopistosta.

Tilastografiikka valmisruoan syömisestä.
Kantar TNS:n kyselyyn vastasi 1 522 ihmistä. Virhemarginaali on noin 2 prosenttiyksikköä suuntaansa. Kuva: Yle Uutisgrafiikka

Myös hernari on valmisruokaa

Miksi juuri miehet liittävät valmisruokiin negatiivisia mielikuvia? Myös naiset voivat olla kiinnostuneita ravintoaineista siinä missä miehetkin. Myös he käyvät salilla.

Ruokaprofessori epäilee, että osaltaan tuloksia saattaa hieman vääristää se, että kulutuskyselyihin on ylipäätään vaikea saada nuoria miehiä vastaamaan.

Niva arvelee, että ruokatehtaan kyselyyn ovat saattaneet vastata sellaiset miehet, jotka ovat "jonkinlaisia ruokaentusiasteja" eli suhtautuvat intohimoisesti ruokaan ja syömiseen. Toisaalta mielikuva siitä, mitä valmisruoka on, saattaa olla eri ikä- ja sukupuoliryhmissä erilainen.

– Jos ihmisiltä kysytään suhtautumista valmisruokaan, niin voi olla, että valmisruokaan sekoittuu esimerkiksi pikaruoka. En ole ihan varma, ajattelevatko nuoret miehet valmisruokaa samalla tavalla kuin vanhemmat ikäpolvet, Niva pohtii.

Valmisruuat
Moni saattaa mieltää valmisruuaksi ensi sijassa esimerkiksi pakastepitsan. Kuva: Esa Syväkuru / Yle

Eli nuoret voivat ajatella enemmän vaikka ranskalaisia valmisruokana, kun taas vanhemmille tulee mieleen myös maksalaatikko.

– Niin tai vaikka hernekeitto, Niva sanoo ja naurahtaa.

Nuoret miehet vetävät kuitenkin pitsaa ja valmissalaatteja – ja tuoretta lihaa

Miesten innostus käsittelemättömään ja proteiinipitoiseen ruokaan näkyi Mari Nivan mukaan myös Tilastokeskuksen parin vuoden takaisessa tutkimuksessa, jossa analysoitiin ruokaostoksia.

– Nuoret miehet ostavat tosi paljon tuorettaa lihaa, pastaa, riisiä ja jugurttia. He ostavat kuitenkin vähemmän hedelmiä ja vihanneksia. Valmisruuissa ei ollut siinä aineistossa niin suurta eroa muiden ryhmien välillä.

Vaikka nuoret miehet suhtautuvat epäilevämmin valmisruokiin kuin naiset, Saarioisten teettämän selvityksen mukaan he kyllä myös syövät niitä: erityisesti valmispitsa ja salaatit maistuvat.

– Se on vähän kuin luomun kanssa. Luomuun suhtaudutaan positiivisesti, mutta luomutuotteita ei kuitenkaan osteta. Tässä on tilanne toisin päin: valmisruokiin suhtautuminen on negatiivista, mutta silti niitä syödään, johtaja Mirja Lonka Saarioisilta sanoo.

thai-kuutio valmisruokapaketti
Kuva: Jussi Koivunoro / Yle

Tosin ruokailutottumusten eriytyminen näkyy tutkimuksessa, eivätkä kaikki nuoret miehet valmisruokia syö.

– Tässä näkyy polarisoituminen, eli on se tietty ryhmä eli viidennes, jolla on omat vahvat mielipiteensä, ja sitten on iso osa eli kaksi kolmannesta nuorista, jotka syövät tyytyväisenä valmisruokaa. Kyllä käyttö ja suhtautuminen pirstaloituu, Lonka toteaa.

Vaikka kyse olisi vain mielikuvista, tehtaalla otetaan nuorten miesten aivoitukset vakavasti.

– Totta kai me otamme tällaisetkin indikaattorit vakavasti ja tutkimme tarkemmin ja kysymme näiltä nuorilta miehiltä, että onko valikoima kenties sellainen, että sinne pitäisi lisätä jotakin heille mieluisia tuotteita, Lonka sanoo.

Ruokaprofessori: Arvostamme aitoutta, itse tekemistä ja lähiruokaa

Tehtaalla ei kuitenkaan pelätä, että kielteinen suhtautuminen valmisruokiin leviää kulovalkean tavoin muihin kuluttajiin ja että kaikki haluavat tehdä ruokansa jatkossa itse.

Tilastografiikka valmisruokien käytöstä.
Kantar TNS:n kyselyyn vastasi 1 522 ihmistä. Virhemarginaali on noin 2 prosenttiyksikköä suuntaansa. Kuva: Yle Uutisgrafiikka

Suurin osa kyselyyn vastanneista aikoo seuraavan parin vuoden aikana syödä valmisruokaa "enemmän tai saman verran kuin nyt".

Tosin nuoret miehet erottuvat tässäkin kategoriassa: lähes viidennes heistä arvioi, ettei syö ollenkaan valmisruokaa, kun nuorista naisista vain alle 10 prosenttia arvioi olevansa näin ehdoton.

Nähtäväksi jää, muuttuuko nuorten ikäluokkien suhtautuminen iän myötä myönteisemmäksi valmisruokia kohtaan vai ei – ja ovatko tulevat sukupolvet vielä innokkaampia tekemään itse ruokansa.

Ruokakulttuurin professori Mari Niva pitääkin ilmiötä kiinnostavana ja merkkinä laajemmasta ruokakulttuurin muutoksesta.

– Se kertoo siitä, että me arvostamme itse tekemistä, aitoutta, lähiruokaa, luomua, kestävyyttä, hyvää makua ja kaikkea hyvää.

vihanneksia kaupassa
Kuva: Jussi Koivunoro / Yle

Valmisruokaa syödään kuitenkin entistä enemmän: tämän selvityksen mukaan noin kaksi miljoonaa suomalaista syö vähintään viikoittain valmisruokaa, mikä on 200 000 enemmän kuin Saarioisten vastaavassa selvityksessä viisi vuotta sitten.

Yhdeksän kymmenestä suomalaisesta syö valmisruokaa ainakin joskus.

Suosittelemme