Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Oulu järjestää kaikille avoimen turvallisuusinfon seksuaalirikosepäilyjen vuoksi – "Monella kaupunkilaisella turvallisuudentunne on rapistumassa"

Kysymyksiä voi lähettää Oulun kaupungin sivujen kautta asiantuntijoille jo etukäteen.

Poliisiin logo poliisi univormussa
Kuva: Tiina Jutila / Yle
Päivi Annala
Avaa Yle-sovelluksessa

Oulun kaupunki järjestää turvallisuusinfon Oulun epäiltyjen seksuaalirikosepäilyjen vuoksi.

Oulun kaupungintalolla tammikuun 28. päivä järjestettävässä kaikille avoimessa keskustelutilaisuudessa käsitellään ajankohtaisia turvallisuusteemoja.

– Monella kaupunkilaisella turvallisuudentunne on rapistumassa, Oulun kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Juha Hänninen sanoo.

– Viime viikkojen ikävien tapahtumien, epäiltyjen seksuaalirikosten vuoksi ihmiset haluavat kuulla, mitä kaupungin päättäjät ovat asioista mieltä, Hänninen kertoo kaupunkilaisilta saamastaan palautteesta.

Keskustelussa ovat mukana Oulun poliisilaitokselta apulaispoliisipäällikkö Arto Karnaranta, Maahanmuuttoviraston apulaispäällikkö Raimo Pyysalo, Pohjois-Pohjanmaan elyn maahanmuuttopäällikkö Hanna Määttä sekä Oulun kaupungin maahanmuuton ohjausryhmää johtava sivistys- ja kulttuurijohtaja Mika Penttilä.

Sisäministeri Kai Mykkänen kommentoi eilen Ylelle Oulun turvallisuustilanteesta. Mykkäsen mukaan esimerkiksi vastaanottokeskuksissa täytyy tehdä selväksi se, että jos Suomessa toisen koskemattomuuteen puuttuu, tulee karkotetuksi.

– Viesti täytyy tehdä vielä selvemmäksi, Mykkänen sanoo.

Kysymyksiä voi lähettää Oulun kaupungin sivujen kautta asiantuntijoille jo etukäteen 23.1.2019 saakka.

Tilaisuus lähetetään suorana nettilähetyksenä osoitteessa: www.ouka.fi/live

Jutun keskustelu on auki 20.12. kello 22 asti.

Suosittelemme sinulle