Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

"Piti viettää kalsaripäivä, mutta koira päätti toisin" – Viikin pieneläinsairaalassa riitti vilskettä joulupäivänä

Kinkkuverkot ja joulusuklaat ovat työllistäneet tänäkin jouluna Viikin yliopistollisen pieneläinsairaalan henkilökuntaa.

Koira hoitopöydällä
Mia Grundström toi Niki-koiran päivystykseen joulupäivänä. Kuva: Marjut Mäntymaa / Yle
Marjut Mäntymaa
Avaa Yle-sovelluksessa

Klinikkaeläinhoitaja Jenni Sillanpää tervehtii eläinsairaalan aulassa meitä nopeasti ja katoaa tutkimushuoneeseem tekemään ultraäänitutkimusta. Potilaana on Niki-koira, jonka jouluaaton herkuksi tarkoitettu poronluu on tukkinut 6-vuotiaan havannankoiran suoliston.

Klinikkaeläinhoitaja Jenni Sillanpää tutkii Mörökölli-kissaa
Klinikkaeläinhoitaja Jenni Sillanpää tutkii Mörökölli-kissaa. Kuva: Marjut Mäntymaa / Yle

Kiirettä on pitänyt, kertoo Sillanpää, kun hän viimein ehtii juttelemaan.

– On ollut ihan hyvinvoivia potilaita ja ummetus- ja oksennuspotilaita. Sitten on näitä kurjempia eutanasiatoimenpiteitä, joille ei valitettavasti pysty enää mitään tekemään. Mutta joulumieltä yritetään pitää yllä, vaikka näitä surullisempia tapauksia onkin.

kissa hoitopöydällä
Rasvamaksasta kärsivän Mörökölli-kissan syöttöletku irtosi joulupäivänä. Kuva: Marjut Mäntymaa / Yle

Jouluherkut ja ja koristeet työllistävät

Kinkkuverkot, joulusuklaat ja lahjanarut ovat olleet tänäkin jouluna lemmikkien riesana. Suklaan tuoksu onkin tullut tutuksi Sillanpäälle, tosin suklaa on yleensä käynyt jo kerran eläimen mahassa.

– Suklaa on varsinkin koiralle myrkyllistä, joten sitten niitä pitää oksennuttaa. Se tuoksu ei ole kovinkaan miellyttävä ja usein jää omat joulusuklaat sen seurauksena syömättä, hän naurahtaa.

Pääsemme tutkimushuoneeseen tervehtimään Niki-koiraa, joka sai luu-ummetukseen peräruiskeen. Pian omistaja Mia Grundströmillä pitikin kiirettä, kun koira piti viedä ulos tarpeilleen.

– Oltiin suunniteltu, että tänään olisi ollut sellainen kalsaripäivä, että ollaan vaan kotona rennosti, mutta koira päätti toisin, sanoo Kauniasista matkannut Grundström.

Nesteytyksen jälkeen eläinlääkäri antaa luvan lähteä kotiin ja Niki-koiralle langetetaan luukielto.

– On tämä ennenkin saanut luita, mutta nyt oli ilmeisesti sen verran herkullista, että meni turhan nopeasti vatsaan, toteaa Grundström.

Koira
Niki-koira selvisi säikähdyksellä. Luut menivät tosin kiellettyjen herkkujen listalle. Kuva: Marjut Mäntymaa / Yle

Päivystyksen kiire jatkuu ja aula on täyttynyt uusista potilaista.

– Tässä jo ehti toivoa vähän rauhallisempaa joulun jatkoa, mutta näyttää siltä, että kiire jatkuu täällä tuttuun tapaan, toteaa Sillanpää.

Viikin pieneläinsairaalan arkea pääset katsomaan Yle Areenasta. Yliopistollinen eläinsairaala -seurantadokumenttisarjassa seurataan lemmikkieläimiä, niiden omistajia ja hoitohenkilökuntaa sekä eläinlääkäriopiskelijoita

Täältä voit lukea lemmikeille vaarallista ruoka-aineista.

Suosittelemme