Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Jo tuhannet vaativat ilotulitteiden käytön rajoittamista – Helsingissä market ei aio myydä niitä ollenkaan, Espoo korvasi paukut lasereilla

Kansalaisaloite haluaa kieltää rakettien kuluttajakäytön kokonaan. Espoossa paukut korvataan laservaloilla, ensimmäisten suomalaisten kaupunkien joukossa.

ilotulituksia taivaalla
Kuva: AOP
Paula Tiainen
Avaa Yle-sovelluksessa

Lähestyvä vuodenvaihde on saanut jälleen ilotulitteiden myyjät ja ostajat liikkeelle. Samaan aikaan raketteja kritisoidaan ehkä kovemmin kuin koskaan aikaisemmin.

Peräti 14 eri järjestöä vaatii rakettien kieltämistä kansalaisaloitteella.

Aloitteen allekirjoittajien määrä karttuu nyt nopeasti. Eduskunnan käsittelyyn aloite päätyy, jos allekirjoituksia kertyy vähintään 50 000.

Nimienkeruu jatkuu kesäkuuhun asti.

Ilotulitteet stressaavat lemmikkejä ja aiheuttavat vakavia vammoja

Yksi aloitteen takana olevista tahoista on Suomen Lääkäriliitto. Ilotulitteista aiheutuu vuosittain esimerkiksi 10–30 silmävammaa.

– Jokavuotiset ilotulitteiden aiheuttamat terveyshaitat, vahingot ja vaarat ovat meidän ensisijainen motiivi tässä aloitteessa mukanaoloon. Etenkin silmävammat, mutta myös kuulo- ja palovammat, perustelee Lääkäriliiton varatoiminnanjohtaja Hannu Halila.

Uudenvuoden paukutteluun tuli rajoitteita viimeksi kymmenen vuotta sitten, kun ilotulitteet kiellettiin alaikäisiltä ja suojalasien käyttö muuttui pakolliseksi. Myös ampumisaika lyheni neljä tuntia.

Skyddsglasögon i plastlådor
Kuva: Yle/Stefan Härus

Muutos on Halilan mukaan vähentänyt silmävammoja jonkin verran, mutta ei tarpeeksi.

– Kaikki vammoja saaneet eivät suinkaan ole itse ampuneet raketteja. Onnettomuuksia sattuu myös täysin sivullisille henkilöille. Aloite sallisi edelleen rakettien ammattilaiskäytön, koska meidän tietoon ei ole tullut ammattikäytöstä aiheutuneita onnettomuuksia lainkaan.

Esimerkiksi Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes suosittelee suojalaseja sekä rakettien ampujille että katsojille.

Suojalasien lisäksi myös paukkuarat koirat ja muut lemmikit ovat jokavuotinen puheenaihe uudenvuoden alla. Tällä kertaa esimerkiksi Evidensia Eläinlääkäripalvelut muistuttaa huomioimaan erityisesti hevoset uudenvuoden vietossa.

<iframe src="https://www.facebook.com/plugins/post.php?href=https%3A%2F%2Fwww.facebook.com%2FEvidensia.Elainlaakaripalvelut%2Fposts%2F1935040733209710&width=500" width="500" height="696" style="border:none;overflow:hidden" scrolling="no" frameborder="0" allowTransparency="true" allow="encrypted-media"></iframe>

Espoo korvaa "pommit" äänettömillä lasereilla

Espoo juhlii vuodenvaihdetta laservaloesityksellä perinteisten rakettien sijaan. Itse asiassa kaupunki ei ole järjestänyt uudenvuoden ilotulituksia enää vuosikausiin. Vastaava laservaloshow on aikaisemmin järjestetty uuden vuoden juhlinnan yhteydessä Kotkassa vuonna 2010.

– Olemme kestävän kehityksen kaupunki, ja siihen eivät raketit oikein istu. Olemme kuitenkin saaneet vuosittain jonkin verran palautetta tästä, joten nyt kokeilemme laser-esitystä, Espoon kaupungin tapahtuma- ja kulttuuripalvelupäällikkö Lea Rintala perustelee.

Lea Rintala
Espoon kaupungin tapahtuma- ja kulttuuripalvelupäällikkö Lea Rintala. Kuva: Elise Tykkyläinen / Yle

Laser-esitys on herättänyt etukäteen jopa yllättävän laajaa mielenkiintoa.

– Esimerkiksi sosiaalisessa mediassa on käyty hyvin vilkasta keskustelua tästä ratkaisusta ja pelkästään myönteisessä mielessä, tapahtumakoordinaattori Saara Vanhala iloitsee.

Kokonainen valopuisto laservaloesityksinneen levittäytyy Espoon tuomiokirkon läheiseen Kirkkopuistoon ja jokirantaan. Esityksiä saattaa olla myös muissa kaupunginosissa jo vuoden kuluttua.

Espoon mallia pohditaan myös Turussa.

Lisäksi ainakin yksi helsinkiläinen ruokakauppa on päättänyt jättää raketit kokonaan myymättä tänä vuonna.

<iframe src="https://www.facebook.com/plugins/post.php?href=https%3A%2F%2Fwww.facebook.com%2Fksmredi%2Fposts%2F1176618392487328&width=500" width="500" height="280" style="border:none;overflow:hidden" scrolling="no" frameborder="0" allowTransparency="true" allow="encrypted-media"></iframe>

Ilotulitteiden käyttö on sallittu uudenvuodenaaton kello 18 ja uudenvuodenpäivän aamuyön kello 2 välisenä aikana.

Norjassa raketit kiellettiin yksityiskäytöstä jo vuosia sitten. Ruotsissa kepillisiin ilotulitteisiin on haettava lupa kunnalta ensi vuodesta lähtien.

Lue myös:

Ekologisempi vaihtoehto Turun ilotulituksille? Valtuustokolmikko ehdottaa tilalle laservalonäytöstä (3.12.2018)

Räjähdekoira Heila on nuuskinut runsaasti ruutia lentorahdista – ilotulitteiden luvaton maahantuonti lisääntyy (18.12.2017)

Juttua korjattu 3.1.2019 kello 11.53 sillä tiedolla, että laservaloesitys on järjestetty myös Kotkassa uutenavuotena 2010.

Suosittelemme