Reijo Harju, 52, hioo santapaperilla leppäpuista lankkua. Hän aloitti työn koneella, mutta viimeistely tehdään käsin.
Lankku on saanut kauniin pehmeän muodon, joka on tuttu legendaarisesta Fender Stratocaster -sähkökitaramallista. Leppälankusta on tullut kitaran runko.
Kyseessä on jo miehen toinen itse työstämä soitin. Se ensimmäinenkin oli samaa mallia ja sen tunnistaa itse tehdyksi Fender-tyylisestä logosta, joka nyt on saanut muodon Fredflinstone.
– Fredflintstone juontaa lempinimestäni Retu, ja se tuntui hauskalta idealta kitaran nimeksi. Se erottuu muista, Harju sanoo.
Kitara on hieno jo esineenä, sen muoto ja sitten se ääni, mikä siitä lähtee.
Reijo Harju
Juuri Stratocaster-mallisella kitaralla brittiläinen Shadows-yhtye aloitti rautalankavillityksen. Sitä Harju ei tosin vielä ollut näkemässä, mutta sähköisen soittimen kolahdus tuli myöhemmin.
– Hausjärvellä Oitin kylän palokunnantalolla oli perjantain disco. Bändi tuli naapurikaupungista Riihimäeltä. Se taisi olla nimeltään Hic-Cup Shakers, ja soolokitaristilla oli valkoinen Fender Stratocaster. Se jäi mieleen lähtemättömästi, Harju muistelee.
Tuolloin hän oli teini-ikäinen diinari bootseissa ja pillifarkuissa kiharat otsallaan. Ensimmäinen oma rockabillybändi oli nimeltään The Shoestrings. Merkkikitaran sijaan töyhtöpään oli silloin tyydyttävä halvempaan soittimeen.
– Fender oli työläisperheen vekaralle liian kallis.
Harjun toinen innoitus kitaraan alkoi, kun Esa Pulliaisen Agents aloitti rautalangan renessanssin 1980-luvulla. Harjun tie vei moneenkin paikalliseen yhtyeeseen.
Nyt soittaminen on katkolla, koska Harju opiskelee Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksessa Ikatassa.
Kitaran rakentamiseen on monta syytä
Kitaran rakentaminen on haave, joka pitää kerran elämässä toteuttaa, ajatteli Harju, ja päätti pyrkiä Ikaalisiin soitinrakennusta opiskelemaan.
Pääsykoetta varten hän valmisti yhden kitaran osista kokoamalla. Pääsykokeen haastatteluosuus sujui rennolla otteella.
Oli aika päästä tosi toimeen.
– Kitara on hieno jo esineenä, sen muoto ja sitten se ääni, mikä siitä lähtee, Harju hehkuttaa.
Kitaran tekeminen ei sovellu hätähousulle, koska jokaisen osan on istuttava millin sadasosalleen paikalleen. Sähkökitaraan pitää osata myös asentaa sen vaatima tekniikka mikrofoneineen.
– Tämä on mitä parhainta vastapainoa stressaavalle edustajan työlle. Toki tässäkin joutuu koville, ainakin tottumattomat sormet kun hioo puuta, Harju kertoo.
Ikaalisissa Harjun päivät venyvät, sillä hän tulee verstaalle myös iltaisin. Silloin hän harjoittelun vuoksi huoltaa vanhoja kitaroitaan tai saattaa parannella jotain halpaa kitaramallia.
– Jos puu on hyvää, sellaisestakin saa kelpo soittimen.
Soitinrakennuksen suosio kasvaa
Ikaalisten soitinrakennuskoulu aloitti 1980-luvulla. Moni sieltä valmistunut on jatkanut soitinten tekoa ammatikseen.
Alan pienet yritteliäät pajat kilpailevat kansainvälisten tehtaitten kanssa laadulla. Kun Fenderin tai Gibsonin sarjatuotannon tulokset eivät tyydytä, saattaa soittoniekka hankkia käsin tehdyn, yksilöllisen soittopelin.
Suomalaiset kitarat ovat päätyneet monien supertähtien soitinvalikoimaan.
– Jokaisessa kaupungissa taitaa olla soitinrakennuksen harrastuspiiri tai linja kansalaisopistossa. Se on hyvällä mallilla, kertoo Tero Siromaa Ikasta. Hän on soitinrakennuksen opettaja.
Siromaa on itsekin koulun kasvatteja ja on rakentanut uransa aikana noin 30 kitaraa.
Raaka-aineet entistä lähempää
Suomessa on yli sata soitinrakentamiseen perustuvaa yritystä. Muovipohjainen materiaali lisääntyy 3D-tulostuksen myötä, mutta puu on yhä halutuin materiaali.
Ulkomaisen jalopuun sijaan etsitään raaka-aineita nyt lähempää.
– Ulkomaisen jalopuun kauppa on mennyt sellaiseen tilanteeseen, että huonon laadun lisäksi sen hinta on pompsahtanut ylös. On luonnollista etsiä vaihtoehtoja kotimaasta, Siromaa sanoo.
– Esimerkiksi Belgian soitinrakennuskoulujen kanssa on vuosien ajan tutkittu mahdollisuuksia käyttää ei-eksoottisia puulajeja. Tulokset ovat olleet hyviä. Kyllä niitä löytyy, hän vakuuttaa.
Viime vuosina on perustettu soitinrakentamista varten pieniä ”tehtaita”, joissa on monta osakasta. Koneet ostetaan yhdessä ja osakkaitten erilaista osaamista voidaan hyödyntää kätevästi.
– Pajatyyppinen yritystoiminta kasvaa kuin pullataikina, Siromaa sanoo.
Lumoava ja helppo soitin
Palataan pajalle, jossa hyvinkääläinen Reijo Harju hioo lankkuaan, josta tulee joskus kitara.
– Kitarat ovat yksilöitä. Niillä on sielu, jos sen saa vain kaivettua esille ja soimaan, Harju huokaa työnsä äärellä.
Harjun mukaan melkein joka kodista löytyy jonkinlainen kitara.
– Kitaraan on helppo tarttua, sitä on helppo oppia soittamaan ja sitä on helppo kuljettaa mukana.
Kitaran rakentaminen ei Harjun kohdalla jää kahteen sähkökitaraan.
– Joululoman jälkeen alan tehdä akustista kitaraa, se on seuraava tavoite. Siinä on enemmän haastetta kuin lankkukitaran teossa: tarkkuutta vaativia työvaiheita, liimaamista ja rimoittamista.
Lue myös: